Peilissä vieraat kasvot

Kuva: Bazar
Kuva: Bazar

Toivon, että tietäisin edes yhden asian varmasti. Edes yhden asian, 

jota minulle ei ole tarvinnut kertoa, josta minua ei tarvitse muistuttaa.
 
S. J. Watsonin vuonna 2011 ilmestynyt esikoiskirja Kun suljen silmäni (Bazar) kertoo keski-ikäisestä Christinestä, joka herää kunakin aamuna vieraaseen elämään. Hän unohtaa joka yö useamman vuosikymmenen elämästään ja luulee heräävänsä lapsuudessaan tai varhaisessa aikuisuudessa. Koti on vieras, vieressä nukkuva mies on vieras, jopa hänen omat kasvonsa ja vartalonsa ovat vieraita – vähintään kaksikymmentä vuotta liian vanhoja. Tapaamansa tohtori Nashin avustuksella Christine alkaa pitää päiväkirjaa, johon hän kirjoittaa päivittäin kaiken omasta tilastaan ja ympäristöstään oppimansa. Pikkuhiljaa muistojen rippeet ja päiväkirjan sivut alkavat muodostaa yhtenäistä kertomusta, jonka kaikki palaset eivät kuitenkaan loksahda paikalleen. Christine ymmärtää, että hän ei voi luottaa keneenkään muuhun kuin itseensä. Mutta kuinka luottaa itseensä, kun elämä näyttäytyy omassa mielessä kerrallaan vain nousevasta aamusta laskevaan iltaan?

Erittäin nerokkaasti rakennetun kirjan sivuilla väreilee kutkuttava mystisyys. Lukija on koukussa ensimmäisistä sivuista lähtien. Mieli arvailee ja kehittelee teorioita. Haluaa ymmärtää paljon sellaista, mistä kirjan päähenkilöllä, muistinsa menettäneellä naisella, ei ole vielä aavistustakaan. Christinelle elämä näyttäytyy monien kysymättömien kysymysten ja piilotettujen vastausten summana. Näyttämönä, jossa hän on itselleen kaikkein vierain lukemattomien vieraiden kasvojen joukossa. Romaanin kirjoittaja on onnistunut luomaan traagisen henkilön, johon on helppo samaistua. Christine ei ole mikään epätoivoinen, onnettomaan kohtaloonsa tyytyvä hahmo. Hän löytää tilaisuuden, mahdollisen ulospääsyn loputtomista uusista aluista. Ulospääsyyn hän takertuu kaikella tarmollaan, ja lukija takertuu siihen hänen kanssaan. Lukitut laatikot avautuvat ja menetetyksi tuomitut muistot alkavat palata. Lukiessa on pakko haukkoa henkeä.
Watsonin kirjallinen tyyli on napakka. Tarina etenee selkeästi ja liikaa rönsyilemättä, olematta kuitenkaan asiallisen tunteeton. Jokainen luku tuo mukanaan uusia kysymyksiä, joista kaikkiin ei ehkä tarvitsekaan saada vastausta. Omalaatuinen juonikuvio on raikas, mutta tällaisia kirjoja voi samanlaisella jännittyneellä palolla lukea vain yhden. Christine olisi ansainnut tarinalleen vielä mielenkiintoisemman lopun. Uskottava päähenkilö, otteessaan pitävä kirjoitustyyli ja virkistävän epätodellinen juoni antavat kuitenkin enemmän kuin riittävästi aihetta suositella tätä kirjaa kenelle tahansa.
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s