Omituisten otusten kerho

Kuva: Bazar
Kuva: Bazar

Puhutaan paljon ihmisten tasapäistämisestä. Että kaikille pitää tarjota samat mahdollisuudet elämässä. Koulutuksen pitää olla kaikkien saatavilla. Kaikkien pitää saada elää normaalia elämää. Kun vain saisi elää normaalisti, saatat joskus ajatella. Kun ei olisi erilainen kuin muut. Jos koet olevasi hieman eksentrinen, niin sanotusti omalaatuinen, omaa tietäsi kulkeva, sinua saatetaan katsoa karsaasti. Vaikka niin ei tietenkään pitäisi olla. Jos olisimme kaikki aivan samanlaisia, niin maailma olisi rutkasti nykyistä tylsempi paikka.

John Boyne tuo normaaliuden ja erilaisuuden teemat esille viehättävässä seikkailusadussaan Leijuva poika (Bazar 2012). Boyne tuli aiemmin tunnetuksi koskettavasta keskitysleirillä elävän juutalaispojan ja natsiupseerin pojan ystävyyttä kuvaavasta teoksestaan Poika raidallisessa pyjamassa (Bazar 2009). Kirjoilla ei ensinäkemältä ole paljon yhteistä. Toinen on tarina äärimmäisestä väkivallasta ja kansanmurhasta, joiden alle hennon ystävyyden siemenet hukkuvat. Toinen taas on kertomus leijailevasta pojasta. Kuitenkin kumpikin kirja kuvaa yhteiskuntien ja yhteisöjen normaaliuden standardeja, niiden ”rikkojien” eristämistä sekä niitä, joille erilaisuus ei ole ongelma. Niitä, jotka näkevät normaaliuden asettamien esteiden läpi ihmisyyteen.

Kirjan alussa tapaamme hyvin normaalin australialaisen pariskunnan. Alistair ja Eleonor tekevät mitä tahansa, jotta he eivät erottuisi joukosta tai joutuisi naapureidensa silmätikuiksi. Heillä on kaksi varsin normaalia lasta, Henry ja Melanie. Elämä on mukavan normaalia. Kunnes kolmas lapsi, Billy, syntyy. Syntymästään saakka Billy uhmaa painovoimaa leijailemalla, jos häntä ei sidota. Uhmaa vanhempiensa normaaliutta. Sillä miten normaalia muka on haluta lennellä yläilmoissa, kun muut kävelevät normaalisti maanpinnalla. Ensin Billy yritetään piilottaa maailmalta, mutta kouluikäisenä hän päätyy sattumalta tiedotusvälineiden valokeilaan, ja Brocketin perheen normaaliuden illuusio on vaarassa tuhoutua. Niinpä vanhemmat tarttuvat toimeen.

Leijuva poika on oodi erilaisuudelle, standardien rikkomiselle ja jokaisen ainutlaatuisuudelle. Suuri osa kirjan hahmoista kokee olevansa valtaväestön taholta syrjitty ja halveksittu. Vain siksi, että he eivät ole aivan samanlaisia kuin muut. Eivätkä ole eläneet vanhempiensa odotusten ja toiveiden mukaan. He ovat oman tiensä kulkijoita parhaimmillaan. He ovat valinneet hyväksyä itsensä sellaisina kuin ovat, vaikka muut eivät niin tekisikään.

Varsinaiset friikkinäytökset eivät onneksi ole nykypäivää. Ihmisiä ei enää laiteta näytille sirkuseläinten tavoin ja anneta yleisön maksaa epämuodostumien hämmästelystä. Silti ihmiset luokitellaan edelleen poikkeavuuksien mukaan. Niin sanotut kummallisuudet eivät välttämättä ole yhtä silmiinpistäviä kuin aiemmin, mutta ne erottavat ihmiset toisistaan kenties vieläkin rajummin. Jos et näytä samalta kuin muut tai käyttäydy kuin muut, niin olet kummallinen. Eikä kummallisilla ole sijaa parrasvaloissa muutoin kuin naurunaiheina tai oman normaaliuden heijastuspintana.

Leijuva poika sopii luettavaksi niin aikuisille kuin lapsille. Se on herttaisesti kerrottu tarina periaatteessa rankasta aiheesta. Suloisen kuvituksen kirjaan on tehnyt irlantilainen monialainen taiteilija Oliver Jeffers.

Heidän käsityksensä normaalista ei vain ole aivan samanlainen kuin jonkun toisen. Mutta tällaisessa maailmassa me elämme. Jotkut ihmiset eivät ikävä kyllä pysty hyväksymään asioita, jotka ovat heidän kokemuksensa ulkopuolella.

Onneksi monet kuitenkin pystyvät.

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Omituisten otusten kerho

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s