Porin Kirjojen yö aarrekirjaston silmin

Kuva: Kansallisfilmografia Elonet
Kuva: Kansallisfilmografia Elonet

Porin kaupunginkirjaston tiloissa  järjestettiin 20.8.2015 Kirjojen yö. Tapahtuma oli Porissa ensimmäinen laatuaan. Olemme toki aiemmin saaneet nauttia esimerkiksi museoiden yön kulttuuritarjonnasta, mutta kirjojen rakastajien näkökulmasta tämä uutuus tuli ehdottomasti tarpeeseen. Onneksi Porissa vaikuttaa tällä hetkellä ilmeisen pätevä sanataiteen läänintaiteilija, joka omalta osaltaan vie kyseistä taiteenalaa eteenpäin. Ja arvaatteko mitä, Kirjojen yö oli selvästikin menestys!

Mutta mihin menee lukija, kun eri tiloissa on samanaikaisesti erilaisia mielenkiintoisia keskusteluja? Päädyin alkuun vain haahuilemaan ympäriinsä. Eteisessä myytiin kirjoja, aikuisten osastolla annettiin nuortenkirjavinkkejä, pian kirjaston kahvilassa alkoi keskustelu runouden vaikeudesta. Myös lasten- ja nuortenosastolla tapahtui koko ajan, ja näkyipä seikkailukertomukseen ja puhemusiikin työpajaan osallistuvan aimo annos nuorempaa väkeä.

Istahdin kuuntelemaan äidinkielenopettajien tietoiskua lukemisen tärkeydestä. Huolestuttavaa tilastoa esimerkiksi tyttöjen ja poikien eroista sekä lukukyvyn tason yleisestä heikkenemisestä. Kuten lähes aina käy, tietoiskuja kuuntelemassa ovat ne, jotka jo tietävät, jotka jo havaitsevat vaarat, mutta eivät ole itse vaaravyöhykkeellä. Nytkin yleisössä oli aikuista, varmasti iltapuhteinaan lukevaa väkeä. Kuuntelijoita myös liikutettiin vähän. Jouduimme (lue: pääsimme) keskustelemaan vaihtuvan parin kanssa esimerkiksi sykähdyttävimmistä lukukokemuksistamme. Osallistavaa kulttuuria!

Alakerran auditoriossa Kaari Utrio aloitti rakkauden historiasta kertovan tuntinsa. Auditorio ei ole mikään kovin pieni tila, mutta se täyttyi aivan ääriään myöten. Kuuntelin hetken ja siirryin takaisin aikuisten osastolle, jossa paikallinen kirjailija Taina Teerialho puhui tarinankerronnan tärkeydestä. Luin taannoin kyseisen kirjailijan Hiljainen kevät -teoksen ja vaikutuin suuresti. Usein hyvillä kirjoittajilla on sana hallussa myös puheen muodossa. Niin tässäkin tapauksessa. Aihe oli myös puhutteleva. Miten arjen lyhyeksi käyneet tarinankerrontahetket saisi siirrettyä osaksi lasten kokemuspiiriä? Teerialhon mukaan haluamme mieluummin olla itse kuulijoita. Arvostamme muita kertojina, mutta tarvitsemme paljon vapaata tilaa tullaksemme itse kertojiksi. Kuten lukijat tietävät, tarinat jäävät yleensä mielessä eloon parhaiten, jos niissä näkyvät kirjoittajan aidot pelot ja häpeänhetket, tai jos niissä on jokin häiritsevä, ei itsestäänselvä, elementti. Muiden tarinoita tarvitaan omista vastoinkäymisistä selviämiseen. Ja omien kertomusten luomiseen. Sen vuoksi kirjailijoille ja kirjoittajille on tärkeää kuunnella ihmisten kokemuksia ja muisteluita. Päästäkseen osaksi arkisia toimia, joita he eivät itse harjoita. Luodakseen niistä kirjallisia kuvia. Kuunteleva yleisö on kertojalle tärkeä, mutta niin on myös samankaltaisia kokemuksia omaava vertaisryhmä. Muistelupiirit ovatkin sen vuoksi suosittuja, etenkin iäkkäämmän väestön keskuudessa. Toisaalta myös me nuoremmat pääsemme nykyään entistä helpommin ja anonyymimmin osallistumaan muistelukokemuksiin. Tästä hyvänä esimerkkinä ystäväni upea ysärimuistoja jakava Nuoruusdisko-blogi. Nappaa siis tarinoita vaikka kahvilasta, kerro niitä itse saunan lämmössä.

Seuraavaksi kuuntelin hetken Hanna-Riikka Kuisman ja Rosa Meriläisen keskustelua kirjailijanelämästään (teemalla ”Nainen, keho ja kuolema). Auditoriossa ruodittiin samaan aikaan kaupunkitilassa tapahtuvia murhia dekkarikirjailijoiden toimesta.

Poikkitaiteellisuus on ominaista kulttuuritapahtumille, ja se eittämättä tuo niihin monipuolisempaa sisältöä. Myöhäisillassa saimme nauttia Pori Sinfoniettan konserttimestareiden, Ion Buinovschin ja Johanna Franzonin kirjastokonsertista. Haukon aina henkeä ilmiömäisten musiikillisten (samoin kuin kirjallisten, tietysti) kykyjen edessä. Kirjat ja musiikki, mikäpä sen parempi yhdistelmä.

Paitsi ehkä kirjat ja niistä tehdyt, aikaansa heijastavat elokuvat? F. E. Sillanpää kirjoitti romaaninsa Ihmiset suviyössä vuonna 1934. Valentin Vaala ohjasi sen elokuvaksi vuonna 1948. Elokuva nähtiin Kirjojen yön päätteeksi, kirjaston sisäpihan lämpimässä kesäillassa, ihanana ulkoilmanäytöksenä. Aarrekirjastonhoitaja oli lapsena melkoinen suomalaisten mustavalkofilmien suurkuluttaja, mutta tästä ei kyllä ole jäänyt mitään muistijälkeä. Kenties elämä on tarjonnut tielleni vain muita filmejä. Ja eihän tässä mitään juonta ollut, mutta mitä ihmiset suviyössä juonella tekisivätkään. Tunnelmallinen päätös upealla illalle.

Lisäksi mainittakoon, että vaikka oleilin kirjaston tiloissa tuntikausia, niin lainasin vain yhden kirjan. Omaan siis ehkä kuitenkin jonkinlaista itsekuria.

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Porin Kirjojen yö aarrekirjaston silmin

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s