Vuoden omituisin: Talven hallava hevonen

Kuva: Gummerus
Kuva: Gummerus

Lainaan harvoin pikalainoja, mutta toisinaan jokin kirja kiehtoo minua niin paljon, että uskaltaudun viikkolainan pariin. Tuomo Jäntin esikoisteos Talven hallava hevonen (Gummerus 2015) viehätti niin nimellään – jos kykenee keksimään kirjalleen noin hienon nimen, niin luulisi osaavan myös kirjoittaa sille hyvän tarinan – että salaperäisellä juonikuvauksellaan. Leijuvia nukkeja, kuoliaaksi jäätyviä hevosia, katoavia sulhasmiehiä. Kolmen suvun kohtalon muuttava päätös. Maaginen tunnelma suorastaan hehkui kirjasta, kun otin sen lähes vapisevin käsin hyllystä.

Lukiessa tunnelma on alkuun jännittynyt. Tarina on paikoin jopa kauhukirjallisuuteen tähtäävä, aihe varsin maaginen. Harvinaislaatuisen kiehtovasta asetelmastaan huolimatta kirja jättää lukijalle hyvin sekopäisen olotilan. Kirjoitustyyli ei ollenkaan kohtaa aiheen mystisyyden kanssa. Jäntti toki osaa kirjoittaa, mutta hänen tyylinsä ei ole ollenkaan runollinen vaan varsin konkreettinen ja yksityiskohdiltaan selkeä. Teoksen juoni sen sijaan on vähemmän selkeä. Liikutaan kolmella aikatasolla, joista yksi on lähitulevaisuudessa, vuodessa 2019. Oikeastaan aikatasolla ei ole väliä, sillä ihmiset vaikuttavat olevan jotenkin samanlaisia riippumatta ajasta, jossa he elävät. Ehkä kontekstisidonnaisuutta olisi siis voinut olla enemmän. Toisaalta historialla sinänsä ei ole tässä tarinassa juuri merkitystä, sillä hahmot liikkuvat todellisuuden yläpuolella. Sekava vaikutelma tuleekin ehkä juuri tästä seikasta – aikatason sisälläkin hypitään menneeseen ja sivupoluille, eri ihmisten vaiheisiin, kulloisenkin kertojan mielikuvituksen liikkeisiin. Lähes jokainen kirjan henkilö näkee ja aistii asioita, jotka eivät ole todellisuutta. Tai sitten ovat, se jää hieman epäselväksi.

Kirjan loppu jättää sanattomaksi, missään ei tunnu olevan päätä eikä häntää. Hahmojen tarinat jäävät auttamattomasti kesken. Tapahtumissa on niin paljon aukkoja, että lukija ei pysty täydentämään niitä.

Olisin erittäin mielelläni pitänyt tästä kirjasta, enkä väitä, että siinä ei olisi mitään hyvää. Aihe on, kuten kirjoitettua, upea. Ja jäihän tämä erikoisuudellaan mieleen. Jokin perustavanlaatuinen teoksessa kuitenkin häiritsee.

Jos sinä olet lukenut kirjan, niin kommentoi. Oliko sinun lukukokemuksesi maaginen, omituinen vai upea?

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Vuoden omituisin: Talven hallava hevonen

  1. En ole lukenut ja tämän perusteella en luekaan 😀 Musta on aina kivaa lukea myös ei-niin-ylistäviä arvioita.

    Agatha Christiellä on dekkari nimeltä Totuus Hallavan hevosen majatalosta. Joten tokkopa tämän kirjan nimi lopulta on niin kekseliäs.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s