Art Spiegelmanin karu eläintarha

11138092_10153771589874189_2390002261750931778_nArt Spiegelman: Maus 1. Selviytyjän tarina ja Maus 2. Täällä vaikeudet alkoivat

Kokoelma ilmestynyt sekä englanniksi että suomeksi vuonna 2003, alkuperäiset sarjakuvat kirjoitettu osissa 1970-luvulta 1990-luvulle.

 

En yleensä lue sarjakuvia. Ehkä tietynlainen epävarmuus niihin liittyen johtuu siitä, että hahmotan maailman voimakkaammin sanojen ja tarinoiden kuin kuvien kautta. Arastelen sitä, että kuvan vaihtuminen saattaa mielessäni katkaista tarinan lennon. Kelpo Kirjan vuoden lukuhaaste sysäsi minut kuitenkin jälleen mukavuusalueeni ulkopuolelle, ja suosituksesta tartuin Art Spiegelmanin tositarinapohjaiseen Maus-kokoelmaan. On kuulemma sanottu, että jos lukee elämänsä aikana vain yhden sarjakuvan, niin kannattaa valita tämä. No, vertailupohjani on tietysti olematon. Kerroinhan juuri, että en juurikaan lue tätä genreä. Mutta uskon vakaasti, että Spiegelmanin tyyli ja nerokkuus ovat silti sarjassaan ainutlaatuisia.

Toisen maailmansodan vuodet ja juutalaisvainot keskustelevat myöhempien vuosikymmenten kanssa muistojen välityksellä. Artie haastattelee vanhenevaa ja sairastelevaa, puolalaissyntyistä isäänsä tämän ja edesmenneen äitinsä kokemuksista vainojen, hulluuden, epävarmuuden ja keskitysleirien kauheuksien keskellä. Jääräpäinen isä on tuohduksissaan heittänyt pois entisen vaimonsa sodanaikaiset päiväkirjat. Art ärsyyntyy isäänsä, mutta kiinnostuu yhä enemmän tämän tarinasta. Itsensä ja perheensä kohtalon kuvamuotoon asettanut Art Spiegelman onnistuu koukuttamaan lukijan yhtä tiiviisti kammottavan tositarinan pyörteisiin kuin asioista selvää ottavan itsensä.

Mikä sitten tekee tästä sarjakuvasta juutalaisvainojen kuvauksena ainutlaatuisen? Kaikki paljon lukevat ovat seuranneet monia tarinoita, jotka päättyvät kauhukammioihin. Nähneet myös luultavasti elokuvia, minisarjoja, dokumentteja, ties mitä muita kuvauksia tästä ajasta. Spiegelman tekee ihmisistä eläimiä, sotatantereesta vinksahtaneen eläintarhan. Natsit ovat ärhäkkään näköisiä kissoja, poloiset piilottelevat juutalaiset hiiriä, puolalaiset sikoja, ja vilahtaapa loppupuolella herttaisia ruotsalaisia hirvieläimiäkin. Voisi ajatella, että tällainen ote kauhuun antaa sille liian koomisen taustavärin, mutta ei. Raitapaitaiset hiiret koskettavat yhtä lailla, melkein enemmän kuin, jos sarjakuva olisi ihmishahmoinen. Ja näyttäähän tämä eläinasetelma surullisen kuvaannollisesti sen, millaisia puolijärkisiä eläimiä me ihmiset usein toisiamme kohtaan olemme.

Miinuksena sanottakoon, että sarjakuvan kieli (suomennos?) ei ollut vakuuttavinta. Pohdin pitkään, onko kyse tarkoituksella tehdystä murteellisuudesta tai puhekielisyydestä. En ole vieläkään varma. Häiritsi kuitenkin lukukokemusta, kunnes tyyliin tottui. Kuvat on ilmeisesti tehty luonnosmaisesti, eikä niitä ole hiottu sen enempää. Päinvastoin kuin häiritsevää, tämä valinta on enemmänkin toimiva tyylikeino.

Tuleeko minusta siis sarjakuvarakastaja? Tuskin, mutta kyseistä kokoelmaa, tai pienemmässä sarjakuvatarpeessa vaikka sen osia, suosittelen lämpimästi. Eikä koskaan voi olla liikaa muistutuksia siitä, mitä historia on ihmiskunnalta vienyt. Mainittakoon vielä, että tällä hetkellä luen Susan Abulhawan upeaa uutuutta Sininen välissä taivaan ja veden, joka johdattaa ajatukset seuraaviin kärsimyksiin, joissa juutalaiset ovatkin tuhoavassa asemassa. Niin kääntyvät vedet ja tuulet, sekä mielessä että maailmankaikkeudessa.

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Art Spiegelmanin karu eläintarha

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s