Aikuisten satukirja

Kuva: Atena
Kuva: Atena

Aika pysähtyy ja käy kiinni sellaiseen, millä on voimaa vastustaa arjen alituisia menoja ja paluita, avaamisia ja sulkemisia. Sellaisia ovat hylätyt kirjat, kaatopaikalle kulkeutumista odottavat huonekalut, kellastuneet kauluspaidat, kärjestään kuluneet nahkakengät, mustuneet valokuvakehykset ja hiihtopalkintolusikat.

Vietän toisinaan hartaita hetkiä vain silmäilemällä kirjaston hyllyjä. Välillä poimin käteeni kiinnostavan otsikon, hämmentävän värisen selkämyksen tai suosikkikirjailijani kauan sitten kirjoittaman teoksen, josta en ole kuullutkaan. Siis sellaisen kirjan, joka ei (useinkaan) ole palautettujen hyllyssä tai henkilökunnan suosittelemien teosten joukossa.

Tiina Piilolan Mahdollisten maailmojen paikka (Atena Kustannus 2010) kiinnitti huomioni otsikollaan. Mieleen tulivat yliopiston hupaisat filosofian tunnit, ystävyys, toki myös elämän lukemattomien avautuvien ja sulkeutuvien ovien kirjo. Erilaiset vääntyneet, rikkoutuneet ja kiiltävät, omalaatuiset ovenkahvat.

Piilolankin mielikuvitusmaailmat ovat tunteiden ja kohtaloiden kirjo. Päähenkilö Kaari perii mökin syrjäisestä Piiloperän kylästä, joen rannalta. Lapsuutensa paikkaan palaavana naisena hän, hetkellisistä erakoitumispyrkimyksistään huolimatta, kohtaa sekä menneisyytensä että nykyisyyden, omia tarinoitaan kantavat naapurit. Lapsuuskesien mummola, ennen sukuriitoja, jotka repivät Kaarin irti joenuomajuuriltaan. Kaupungissa, toisessa tarinassa, etäiseltä tuntuva Aapo. Joella kaikki on vieläkin toisenlaista. Luontokin näyttää erikoiset voimansa. Nuput nousevat lumen keskeltä. Linnut lentävät rappusille kuolemaan. Joenreunan kivellä istuessa voi ajautua toisten ihmisten reitille.

Mutta ei tämä ole pelkästään, tai välttämättä edes eniten, Kaarin tarina. Erilaisten maailmojen yhteydet ovat välillä hyvin hapuilevia. Tuntuu, että nämä ihmiset osaisivat kyllä käydä omaakin polkuaan. Risteyksessä ei välttämättä kohdattaisi. Mutta tässä kirjassa onkin kysymys mahdollisuuksista, mahdollisista kohtaamisista. Mitä jos -hetkistä, joihin Piilolan luoma miljöö rauhallisessa keinunnassaan sopii mainiosti. Sekä kerrontatapa että kieli ovat hyvällä tavalla omaperäisiä. Realismi on sopivan etäällä. Välillä ajaudutaan syvälle filosofiseen pohdintaan, mutta pääasiassa liikutaan arjessa, jonka sisällöt tosin ovat alati hieman taianomaisia. Ikään kuin tämän maailman näkyvien kerrosten vieressä.

Yllätyinkö positiivisesti tästä itselleni tuntemattomasta romaanista? Kyllä. Suosittelen kaikille haaveilijoille ja niille, jotka näkevät mustan ja valkoisen välistä harmaat. Niille, jotka tietävät, että voi olla muutakin.

Kun pään haltija aloitti koulun, järvenpohjaa alettiin ruopata ja kaikki, mille ei löytynyt nimeä, heitettiin menemään.

Jos kiinnostuit, niin tälle on olemassa alkuosa, Kaarin varhaisteiniajan kuvaus Alkuvedet (Atena Kustannus 2006).

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s