Yöttömän yön vaeltajat

Kuva: Minerva
Kuva: Minerva

Kaikki on täynnä merkkejä.

Yö tulee mukanaan yöntummat ajatukset. Tyynyliinan kuvioissa menneiden aikojen aarrekartat. Katossa kirmaavat lampaat eivät pääse aidan yli. Nukahtavat ruohomättäälle ennen kuin unta yrittävä epätietoinen. Kun ei tiedä, niin ei voi muistaa. Ei myöskään unohtaa.

Katharina Hagenan Yö ei unohda (Minerva 2014) on melkein kolmesataa sivua yötä, joka ei tarjoa unen tuomaa suojaa. Pääkertoja Ellen kuljettaa öisissä ajatuksissaan tarinaa eteenpäin, entisiin päiviin, ja öihin, joissa hän nukkui. Nyt hän aistii tyttärensä unta ja omaa valvettaan. Kerran oli nuoruus, järvi ja härkäsammakonkutu, suloinen kesäuni. Nyt hämähäkit punovat seittejään ympäri ämpäri. Ämpärissä kutulapset murskautuvat hajalle. Nyt uni on toisille viimeistä. Kuoro laulaa suruvirsiä, joiden sävelissä kuuluvat riitasoinnut, potentiaaliset rakkaudet, hiljaisuus ja tuntematon kosto.

Mies, joka kommunikoi vain laulaen. Historiasta kiinnostunut metsäkaheli. Pedantti isä, istutetut kukat suorissa riveissä. Päänsä tatuoinut taiteilijatytär. Unimaailmaan siirtynyt äiti. Nainen, jonka laulu on myrkkyä viattomille. Ja kerran mies, joka oli liian vapaa isäksi. Ellenin unettomuuden kautta seurataan puolen tusinan tarinoita. Hän etsii ratkaisua, ulospääsyä levottomista yön tunneista, mutta ruususenunikaan ei vapauta ilman prinssin suudelmaa. Ja prinssi on aikoja sitten takertunut itse kietomaansa verkkoon. Toisten maailmojen prinssit eivät pääse läpi orjantappuroista.

Yö ei unohda ottaa lukijan haltuunsa viivytellen, kevyesti maanitellen. Lopulta on sisällä yöajatuksissa. Mysteeri odottaa ratkaisuaan. Kirja on kuin runollinen trilleri. Aikatasoilla liikutaan vaivattomasti, samoin henkilöstä toiseen. Myötätuntoa riittää monelle hahmolle.

Niitä on kaikkialla. Hanhien V:n muotoisessa aurassa, tiettyjen pilvien pitkissä kohokuvioisissa riveissä, paljaiden puiden oksanhangoissa, puunkuoren kuvioissa, meteorologisia mittauksia varten pystytetyn punavalkoisen maston välkkyvissä valoissa, järven aaltomaisessa hiekassa, asfaltin rei’issä, ratapenkereen kivien jäkäläkirjoituksessa ja jäätyneiden tuulilasien neulanohuissa valkoisissa hieroglyfeissä. Hän kumartuu jokaisen lappusen kohdalla. Hän säilyttää kaikki merkit (…).

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s