Vesi vanhin voitehista

Kuva: Teos
Kuva: Teos

Taannoin luimme kahden naisen lukupiirissämme Emmi Itärannan uusimman teoksen nimeltä Kudottujen kujien kaupunki. Arviomme kirjasta kävivät yksi yhteen: Kaunista kieltä, ihan mielenkiintoinen tarina, mutta ei nyt ehkä ihan meidän juttumme. Lukupiirikokoontumiset olivat tauolla kevään hektisyyden vuoksi. Olimme kuitenkin päättäneet antaa Itärannalle toisen mahdollisuuden, ja seuraavaksi kirjaksemme valikoitui suuresti ylistetty Teemestarin kirja. Sen sisältöä ja tyyliä puimme vihdoin viikko sitten kahvikupposen äärellä.

Suuri ylistys ja mediahypetys nostavat usein minussa vastarintaa. Jos kaikki kehuvat ja suosittelevat olen jotenkin poikkiteloin. Osa minusta ei haluaisi tarttua ylistettyyn teokseen lainkaan. Odotusten ollessa liian korkealla, kirja vaikuttaa lopulta huonolta, vaikka se ilman toivovaa asennetta olisi ollut hyväkin. On silti pari ihmistä, joiden arviot ovat aina sen verran lähellä omaa makuani, että heidän suosituksestaan tartun lähes mihin tahansa. Yleiskehutut romaanit taas tuottavat minulle usein pettymyksen. Hiukan niin kävi sinällään ihan ansiokkaan Teemestarin kirjankin kanssa.

Teemestarin kirja (Teos 2012) on tulevaisuuskuva, josta meitä varoitellaan, mutta johon emme vielä tarpeeksi usko. Tuudittaudumme mukavasti maailmamme rajattomuuteen. Suomi on hyvä maa, vaikka tekstiviestipalstoilla valitellaan naapurin ruohonleikkuuta ja sitä, kun bussikuskit eivät osaa tervehtiä. Vesi on elämän voima. Se virtaa vapaasti järvissämme ja merien suolakiteissä. Itärannan luomassa maailmassa veden saanti on rajoitettua, ja sen jakelu on harvainvallan hansikkaissa. Teemestari johdattaa tyttärensä Norian salatun, solisevan tiedon äärelle. Mutta tieto lisää tässäkin tapauksessa tuskaa, eikä Noria yksin jäädessään tiedä keneen luottaa. Maailmassa, jossa meidän aikamme teknologia on hautautunut kaatopaikoille ja vettä väärin käyttävät joutuvat suureen vaaraan.

Teemestarit, teerituaalit, rituaalivaatetus, ja sitten yhtäkkiä Rovaniemelle suunnitellut matkat. Onko aasialainen kulttuuripiiri vallannut tulevaisuuden maailman? Globalisaatio ensin vyörynyt yli mannerten ja sitten eristänyt ihmiset omiin kolkkiinsa janoisina kamppailemaan? Teemestareiden maailma on kuin irrotettu hetki tulevaisuudessa, kiinnekohdat menneeseen ovat hukkuneet tai tietoisesti hukutettu veteen, jota kerran riitti. Norian todellisuudessa cd-levyt ja radiot ovat outoja palasia menneisyydestä, johon hänen on kurkotettava selvitäkseen.

Tarinasta haluan pitää. Tämän tulevaisuuden haluan estää. Mutta Itäranta maalailee jopa omaan makuuni liikaa. Tärkeät tapahtumat jäävät maailman henkäysten varjoon. Kieli on kaunista, mutta en saa sen tarjoamista kuvista otetta. En näe tätä maailmaa, vaikka haluaisin. En juokse Norian kanssa pakoon vaaraa enkä seiso hänen rinnallaan urheana. Mutta te voitte onnistua siinä. En siis suosittele enkä tyrmää. Tämä jos mikä on kirja, jota jokainen kulkee omalla tavallaan.

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Vesi vanhin voitehista

    • Itsekin pidän siitä, että kaikki eivät ole näistä hehkutetuista samaa mieltä. Eikö sellaisessa olisikin jotain epäilyttävää :). Kiitos palkinnosta! Koitan tarttua siihen (olen noissa hiukan laiska), kunhan ehdin asettua aloilleni reissaamisen jäljiltä.

      Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s