Vuosittaiseksi perinteeksi muodostumassa oleva isä-tytärkulttuuripäivä toteutettiin tällä kertaa Lempäälässä ja Sastamalassa. Lempäälässä teimme visiitin Sakkola-museoon, jonka sisältö kiinnosti erityisesti siksi, että puuhastelen kotikutoisen, vanhojen sukupaperien digitointiprojektin parissa. Olin toivonut tähän yhdistettäväksi tutustumisen Suomalaisen kirjan museo Pukstaaviin, koska en ole siellä vielä milloinkaan päässyt käymään. Sastamalan Vanhan kirjallisuuden päivät -tapahtumakin on aina sattunut hankalille viikonlopuille.
Pukstaavin tunnelma on heti rakennuksen ulkomuodosta läpi näyttelytilojen lapsenmielinen, mutta se on sellaista sopivan aikuismaisella vivahteella väritettyä tyylikästä leikillisyyttä. Koko perheelle sopiva kulttuurihetki. Yläkerran perusnäyttelyssä nähdään millaisia kansan kirjahyllyt ovat olleet vuosikymmenten saatossa. Seinien vierustan vitriinien maisemissa puksuttaa juna, joka tosin nyt oli pysähtynyt aseman ylle. Ihastelin hurmaavaa pikkuista Ruusukujaa, Onnelin ja Annelin kotitaloa ja pihaa, joka oli rakennettu yhteen vitriineistä. Lapsuuteni lempikirja heräsi suloisesti henkiin.
Yhtenäinen tila jatkuu erilaisia kirjagenrejä esittelevään osaan. Lattialla roihuaa kirjarovio, uskonnollisen kirjallisuuden taustalla kaikaavat virsimäiset sävelet, aapiset ovat saaneet vierelleen tunnille tepastelleiden lasten takit ja reput.
Toisella puolella yläkertaa kävellään läpi kirjakaupan ja sen ilmeettömän myyjättären, luetaan sarjakuvia, pohditaan kirjapainotekniikoita sekä katsellaan kirjoihin ja kirjoittamiseen liittyvien rakennusten pienoismalleja herttaisine yksityiskohtineen.
Tämänhetkinen vaihtuva n
äyttely (6.1.2017 saakka) on nimeltään Tunne tilasta tarinaan. Sisältö on ripotellen ympäri näyttelytilaa, ja ensimmäiset tilateokset ovat jo portaissa. Portaiden alapäässä oleviin moniruutuisiin ikkunoihin on huiskittu kirjasitaatteja ja portaiden askelmiin on aseteltu aforismin kaltaisia kirjallisuuden lauseita. Kaikki teokset on luotu kosketeltaviksi, haltuunotettaviksi. Sohviksi, joilla istua kirjoittamassa rakkausrunoja. Palikoiksi, joista muodostaa tarinoita. Sopivaa yhtä lailla kaikenikäisille vierailijoille, kuten näyttelyn esitekin lupaa.
Menisinkö uudestaankin? Menisin monestimonesti. Onneksi on museokortti, tuo kirjastokortin nuorempi ystävä. Myös lounasta ja herkkuja tarjoava kahvila on mainio, joten vierailija saa varmasti sopivaa täytetty vatsalleen ja virkistystä janoonsa. Aarrekirjasto kiittää.
