Kesäni laadukkaiden naiskirjailijoiden parissa

9789510384695_frontcover_final_mediumKesä on hellinyt mieltä (joskin paahde tukahduttanut välillä aivosoluja), mutta kirjankannet ovat auenneet taajaan. Ja aivan upeita elämyksiä olenkin kokenut etenkin naiskirjailijoiden hengentuotosten äärellä. Tässä suositukseni loppukesään – tai alkavan syksyn hulmuaviin iltoihin.

 

Taina Latvala – Välimatka (WSOY, 2012)

Äiti ja tytär lähtevät yhteiselle Teneriffan-matkalle. Isä on kadonnut vuosia sitten, se näkyy äidin kasvoissa ja painaa tyttären harteita. Puhumattomuus on luonut muureja heidän välilleen, mutta lämmössä arvoitukset aukeavat ja aito kohtaaminen mahdollistuu.

Latvalan osittain murteella kirjoitettu kieli hehkuu pohjalaista maisemallista avaruutta, suru ja kaipaus eivät ole pohjattomia vaan elämää värittäviä voimia. Lempeys on kaikessa läsnä. Vaikka kaikki ei ratkeakaan, niin romaani antaa täyttymyksen.

Gin Phillips – Niin kuin me olisimme kauniita (S&S, 2018)

Äiti jää pienen poikansa kanssa loukkuun väkivallaksi muuntuvaan eläintarhaan. Yksi ilta, elämänmittaiselta tuntuva taistelu pienen elämän suojelemiseksi, viattomuuden säilyttämiseksi. Jotta leikit saisivat jatkua ja lelufiguurit eivät putoaisi tyhjään maahan.

Phillips kuvaa äidinrakkautta ja äidin ja pojan suhdetta niin kauniisti, että tuore äidinsydämeni pakahtui jokaisella sivulla. Uskon tämän antavan jotain kelle tahansa lukijalle, mutta pienten lasten vanhemmille eritoten.

Maritta Lintunen – Stella (WSOY, 2018)

Nuori nainen muuttaa vanhenneen laulajattaren vuokralaiseksi. Pikkuhiljaa naisen toiveet ja suunnitelmat kietoutuvat diivan tahtoon, tämän suunnitelmien marionetiksi. Myöhemmin aikuistuneen naisen jo aikuinen lääkäripoika löytää tien todellisen intohimonsa pariin säestäessään laulajatarlupausta.

Lintunen sai minut pohtimaan sitä, kuka oikeasti päättää kohtalostamme. Kenelle annamme vallan vaikuttaa elämäämme, tähän ainutkertaiseen ja ainutlaatuiseen tiehemme, jonka pitäisi kuulua vain meille. Yllätyin myötätunnosta, jota vanha diiva herätti. En yllättynyt siitä, että kirjan nuorempi diiva herätti suurta inhotusta. Kaunista ja sisältörikasta sivulta toiselle.

Satu Vasantola – En palaa takaisin koskaan luulen (Tammi, 2018)

Eri vuosikymmenillä kulkevat alkoholisoituneesta miehestään kärsinyt nainen, sittemmin suvun vanhin, hänen poikansa rakennuksien uraohjus ja lapsenlapsensa ihmisoikeustaistelija. Jokaisella sanansa sanottavana elämisestä ja olemisesta, ymmärrystä toiselle hiukan, joskus enemmänkin. Rakkautta aina.

Hieman erikoinen hahmokavalkadi, mutta toimivan rakenteen ja kiinnostavaa kerrontaa tämä Vasantolan uutuusteos pitää sisällään. Lue ennakkoluulottomasti.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s