Teljän Kirjallisuuspäivät 2018 – Tunnelmia, tunnetta ja tietoa

IMG_20181020_113441 (Small)

Sain ilon ja kunnian olla tänä vuonna mukana järjestämässä Teljän Kirjallisuuspäiviä. Tapahtuma järjestetään vuosittain Teljän kirkossa, mutta se on kaikille avoin ja kaikkia myös mukaan kannustava kulttuuritapahtuma. Kokoonnuimme ensimmäisen kerran jo alkuvuodesta pohtimaan päivien teemaa ja sisältöä. Pohdimme, että näinä sotaisien vuosien muistoaikoina sekä kaikenlaisten vakavien poliittisten ja ylikansallisten ongelmien keskellä haluammekin aihepiiriksi jotakin iloista – Teemaksi valikoitui näin Hyvinvoiva kepeys. Ei siis hömppäys tai vakavuuden kaihtaminen, mutta lukemisen, kirjoittamisen ja kirjallisuuden hyvää tekevät olemus ja vaikutukset.

Perjantaina laulettiin yhteislaulutilaisuudessa iloiseksi valikoituneita hengellisiä lauluja. Tunnelma oli varsin lämminhenkinen. Paikalla oli myös kirjaston Arja-täti pop-up-kirjaston kera…

…Niin kuin myös lauantaina, joka oli kirjallisuuden riemujuhlaa. Paneelikeskusteluun koitimme valikoida kolme toisistaan eroavaa kirjailijaa ja lopputulos olikin mainio: Mukana oli nuoren naisen värikäs vallattomuus, kokeneemman kirjailijattaren ponteikas leikkisyys ja runoilijaherrasmiehen valloittava kujeilu, siis Taina Latvala, Leila Tuure sekä Jouni Inkala. Haastattelijana toimi aina niin ihana läänintaiteilija Karoliina Suoniemi.

IMG_20181020_130021 (Small)

Taina Latvala viehätti tyylikkyydellään. Hänelle iloa tuovat muun muassa syksyn värit ja kotiseudun (sielun)maisemat. Latvala kertoi ilon tuntuvan fyysisenä läikähdyksenä ja olevan lyhytkestoisempaa kuin onni. Hänen romaaninsa ovat täynnä vakavia aiheita, joista ei kuitenkaan puutu huumorikaan – elämän kepeys ja nurjuus kulkevat usein sisarina, kuten sisaret uudessa Venetsialaiset-romaanissa. Näytelmäkirjailijana Latvala on kuulemma saanut myös leikitellä komedialla. Hänen mukaansa minä-kertojan on kolmatta persoonaa helpompi tuoda tekstiin ironiaa. Latvala kertoi kirjoittamisen tuovan hänelle itseilmaisun iloa, olevan järjestyksen luomista kaaokseen, vapautta luoda maailmoja sekä liikkua vapaasti ajassa ja paikassa. Asioista voi hänen mukaansa kirjoittamalla pitää tärkeistä kokemuksista kiinni. Latvala painotti, että hyvän kirjoittajan on myös luettava. Kirja on hänelle illan rauhoittumishetki tai aamunaloitus, kirjoittaminen on romaanitarinoiden lisäksi kiitollisuuspäiväkirjan ja lukupäiväkirjan pitoa. Latvala kertoi kirjoittavansa mieluiten kronologisesti, hiovansa lauseita täydellisyyteen ja kirjoittavansa usein kahvilassa (mistä pidän kovasti muuten itsekin).

Leila Tuure tunnetaan etenkin historiallisista romaaneistaan, mutta hän antoi meille lukunäytteen hissitontun ja vinttitontun seikkailuista. Tuuren mukaan olemassa on varmastikin ilon kaava. Ilo on sisäinen asia, optimismia, jossa ei liikaa heijastu mennyt eikä tuleva. Huumoria historian havinan joukkoon voi ripotella koomisilla sivuhenkilöillä, sanavalinnoilla ja nimillä. Hauskuus voi olla hieman piilotettua, älykästä huumoria. Tuure kertoi miettivänsä illalla (tai yöllä, voi yöunet) seuraavan päivän aloituslauseen valmiiksi ja kirjoittavansa kolme tuntia aamuisin. ”Sen jälkeen sulostutan miestäni”, Tuure totesi leikillisesti. Opettajana toiminut Tuure kertoi romaanikirjoittamisen olleen looginen jatke sille, että hän jätti koulutyön kaihomielin. Hän on mieltynyt perinteisiin sanakirjoihin, jotka tarjoavat niin paljon enemmän kuin nyky-Google. Vapaaehtoinen kirjoittaminen tuo iloa, toisin kuin pienenä ”suositeltu” päiväkirjakirjoittaminen, samoin kuin iloa Tuurelle tuo meri ja sen ”valtava ajatus vapaudesta”.

Runoilija Jouni Inkala esiintyi pojanviikarimaisen herrasmiehen elkein. Hänelle ilo on leikkivän ihmisen elämänasenne, joka tarvitsee synkkyyttä vastapainokseen. Inkalan mukaan kepeys on älykkäämpää kuin suora huumori, ja esimerkiksi runoihin kepeyttä voi ujuttaa takavasemmalta, hiukan yllättäen. Tehokeinona tyylien sekoitus toimii usein paremmin kuin pelkkä iloisuus, ja elämänviisaus, joka on ”puettuna kepeään asuun nielaistaan ehkä helpommin”. Inkala kertoi kirjoittavansa ensin käsin, niitä sanoja ja säkeitä, joita hänen mieleensä tulvii. Valmiit kirjat ovat sisäisten prosessien lopputuotteita, jotka niin ikään tuottavat kirjoittajalle iloa. Mutta luettavaksi tuodusta on kannettava vastuuta, lukijat tulee pitää mielessä. Lukemisen yhteisöllisyys on aivan toista luokkaa kuin kännykän selailu: Yhdessä sohvalla lukevat ihmiset voivat kommunikoida teosten kautta, kertoa lukemastaan toiselle, ottaa osaa toisen lukukokemukseen. Kirjallisuus on verraton ja ainutlaatuinen mahdollisuus vierailla toisissa maailmoissa ja toisenlaisissa elämissä.

Paneelin jälkeen oli vuorossa Heli Laaksosen ja Elina Wallinin lastenkirjaan perustuva kirjateatteriesitys Tapleti arvotus, jonka esitimme Arjan kanssa yhdessä. Mikä hulvaton kokemus myös minulle ensikertalaiselle! Yleisö tuntui pitävän ihanista Semmosista ja Tommosista, määkivästä lampaasta, pikkiriikkisistä kahvimukeista ja pyykkinaruvaatteista.

IMG_20181020_143426 (Small)

Lopuksi saimme vielä nauttia kirjailija Kirsti Ellilän erittäin kattavasta kepeää kirjallisuutta ja lukemista käsittelevästä Lue, voi hyvin -luennosta. Saimme kuulla, että kepeys ei suinkaan tarkoita samaa kuin aivottomuus, sillä kepeään kirjallisuuteen on mahdollista ja suotavaakin kätkeä yhteiskuntakritiikkiä, vallitsevien olojen kommentointia ja vakavia sivujuonteita. Näin on asian laita vahvasti myös Ellilän omissa teoksissa. Poliittiset ja uskonnolliset teemat ovat kotimaisessa kevyemmässä kirjallisuudessa sallittuja, kun ne sijoitetaan menneeseen maailmaan. Käännöskirjoissa, esimerkiksi Maeve Binchyn ja Cecilia Samartinin romaaneissa, uskonto tuo kuvaukseen lämminhenkisyyttä. Poliittinen tilannekin voi olla tapetilla, kun se on maantieteellisesti tarpeeksi kaukana meistä suomalaisista. Kevyt kirjallisuus tuo lohtua, poistaa maailmantuskan hetkeksi mielen päältä. Kepeys antaa lukijalle oman salatun lukuhetken, jota ei juuri mainosteta (kts. kuva alla) eikä kirjoittajia liioin nosteta jalustella tai Finlandia-palkintopalleille. Ellilän mukaan varsinainen kioskikirjallisuus on kuolemassa, joskin marketit tarjoavat hyllyillään yhä lääkäriromaaneja ja ”halpaa rakkautta”. Sen sijaan ”Anni Polvan henki” elää yhä muun muassa Anneli Kivelän ja Tuija Lehtisen kynissä. Mutta meiltä puuttuvat moninaiset kepeämmät sankarittaret, kepeyskentällä käännöskirjallisuus jyrää kotimaiset kirjailijat. Arvostetaanko Suomessa itseisarvoisesti ainoastaan historiallista, vakavaa romaania, mietin ja pohdin minä kuulija. Vastauksena kepeän kirjallisuuden epätodellisista rakkauskuvauksista saamaan kritiikkiin Ellilä totesi oivaltavasti, että kysymys ei ole epätodellisuudesta vaan siitä, missä kohtaa tarinalle laitetaan piste.

IMG_20181020_145314 (Small)
Jotkut meistä ovat saaneet kunnian pitää päällään ”Olen lukenut Alastalon salissa” -paitaa. Kristi Ellilän vastaus näkyy tässä – Entä, jos viihdekirjallisuuskin koettaisiin saavutukseksi?

Tapahtuman jälkeen meillä järjestäjillä oli kiitollinen ja lämmin olo. Kiitos kaikille mukana olleille ja tervetuloa uudelleen – Mitähän saamme nähdä ja kuulla ensi vuonna?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s