Kirjabloggaajien joulukalenteri, luukku 16: Isän ja pojan kirjalliset seikkailut

24131220_10214730248278448_6843425397179000826_n.jpg

Nökömies, Taffelsson, Pähkinäpää, Pupunen. Rakkaalla on monta rakasta nimeä.

Kirjablogini on elänyt hiljaisia aikoja. Syy siihen makoilee tällä kirjoitushetkellä päiväunillaan parvekkeella. Poikamme, tänään 4 kuukautta ja 1 päivä, on jo nyt kiinnostunut kirjallisuudesta. Kirjat tietysti yritetään pääasiassa laittaa suuhun, mutta on hän jo jokellellutkin värikkäille kuville. Viisailla mustikkasilmillään hän tutkii maailmaa, katselee. Pienillä korvillaan hän tarkkaavaisesti kuuntelee. Hymypoikamme, tuleva kirjaston suurkuluttaja, toivon.

Aarrekirjasto osallistuu toista kertaa kirjabloggaajien joulukalenteriin. Eilisen luukusta vastasi Kirjaluotsi-blogi, 17. luukku taas aukeaa Tonttujoukon huomioita -blogissa. Tämä kalenteriluukku avaa kahden uudehkon lastenkirjan kannet. Toisen näistä saimme lahjaksi, toisen ostin itse ensimmäiseksi isänpäivälahjaksi miehelleni. Kumpikin kirja käsittelee isän ja lapsen suhdetta. Mieheni on joka hetki minulle supermies, pojalleen superisä, uskomaton tukipilarimme ja yövalvomisista väsyneen mieleni hoitaja. Hän on myös lukenut pojalle huomattavasti ahkerammin kuin minä, joka tuskailen pyykkivuoren ja kerääntyvien lika-astioiden kanssa. Siis niiden vähemmän tärkeiden asioiden parissa, ymmärrän. Nämä kirjat ja tämä kirjoitus onkin kunnianosoitus ja virtuaalinen halaus lapsemme kirjallista hahmotuskykyä tukevalle ja hoivaavalle miehelleni.

Kyynelkanavat avaava lukukokemus

 -Rakkaus on sitä, että kun saa toisen lähelleen, tuntee olevansa kotona, sanoi Iso.

9789511309994
Kuva: Otava

Tämän vuoden Finlandia Junior -ehdokas, Ninka Reittun Sinä olet superrakas (Otava, 2017) käsittelee erinomaisen taidokkaasti pienen lapsen tarvetta ymmärtää rakkauden rajattomuutta. Kiellot, vihastumiset, kiire, leikkien loppuminen, maailmaan astuminen, virheet, mitkään vastoinkäymiset eivät surkastuta vanhemman rakkautta lapseen. Rakkaus ei ole pelkkää sormien läpi katsomista, se on myös rajoja ja sääntöjä, joiden kautta rakkaus nimenomaan välillä toteuttaa itseään. Pelkistetyssä, mutta suloisessa kuvituksessa viiksekäs Iso seikkailee Pienen kanssa kukkakedoilla, liihottelee viitassaan taivaalla ja istuskelee kahvipöydässä. Iso vastailee kysymyksiin, jollaisia jokainen lapsi varmasti kasvaessaan pyörittelee maailmaa hämmästelevässä mielessään. Keneen voin turvata, kun tuntuu pahalta? Rakastatteko minua silti, vaikka en ole täydellinen? Arkiset asiat on ihanasti sujauteltu supersankarien lennokkaaseen maailmaan. Kirja ottaa kuin ohimennen kantaa myös nykyiseen käytäntöön (johon itsekin syyllistyn, yhtään muita viattomammaksi en itseäni väitä) näpytellä älypuhelinta lapsen katsellessa suurilla silmillään vieressä, nykiessä hihasta leikkimään. Lapsuus on vain ohikiitävä hetki, emme saa sitä takaisin, emmekä myöskään saa sitä tallennettua puhelimeen videoina tai kuvina. Miten sen muistaisinkaan itse näissä ihanissa, mutta välillä raskailtakin tuntuvissa päivissä.

Leikkisyyttä iloisissa väreissä

Isä, katso! Hei hurraa” Nokin reiän puuhun. Mahtavaa!

9789522885135
Kuva: Lasten Keskus

Huomattavasti vähemmän syvällistä, mutta yhtä lailla hurmaavaa luettavaa ja katseltavaa on Lucy Cousinsin Nok nok nok (Lasten Keskus, 2016; alkuteos: Peck peck peck, Walker Books Ltd, 2013). Värikkäillä sivuilla tikkaisä ohjeistaa poikaansa harjoittelemaan nokkimiskykyään. Seurauksena on se, että jonkun poloisen koko esineistö on täynnä nokanreikiä. Tarina ei kerro kenen talossa tikanpoika vierailee, mutta kirjan sivut ovat täynnä herttaisia, pikkusormenpäätä pienempiä nokkaisuja. Kirjan värikkyys on herättänyt nelikuisessamme suurta ihastusta. Silmät suurina hän tuijottaa kirjan sivuja. Oikea hittituote siis! Ja tässäkin tarinassa piilee sama sanoma – vaikka tikanpoika testailee taitojaan kodin ulkopuolella, niin illaksi hän palaa suukoteltavaksi isän turvalliseen huomaan.

Luemme tietysti lapsellemme myös esimerkiksi Pupu Tupunaa, joka itselleni on lapsuudesta tuttu ja yhä rakas kirjasarja (kts. kuva). Luin hiljattain, että vanhempien pitäisi ymmärtää lukea jälkikasvulleen tuoreita kirjoja – ei siis vain niitä, joista me jo aikuisuuteen yltäneet olemme itse lapsena pitäneet. Miksi rajoittaa lukemista ja luetun kuulemista näin? En aivan ymmärrä. Mutta omasta lapsuudestani en muista yhtään isä-lapsi-suhdetta käsittelevää lastenkirjaa, joten näille uusille ihanuuksille on kyllä loruhetkissämme käyttöä.

25434134_10155153053603499_668041944_o
Tärähtänyt kuva ilmaisee osuvasti tämänhetkisen arkemme turvallista tärähtäneisyyttä.

Pienokaiset ovat toisina hetkinä herkkiä, maailmaa tutkivia lintusia, toisina rohkeita supermiehiä ja -naisia. Joka päivä he kuitenkin tarvitsevat syliä, turvaa, vastauksia, huomiota ja tarinahetkiä. Tämän kirjoituksen myötä toivotan onnellista joulua erityisesti kaikille pienokaisille ja heidän tärkeää työtä tekeville vanhemmilleen. Siivotkaa ja haalikaa lahjoja vähemmän, lukekaa lapsillenne myös jouluna enemmän.

Mainokset

Blogarina – kirjablogit kirjallisuuden elämyksellistäjänä

(Tämä esseemäinen kirjoitelma on osa informaatiotutkimuksen opintojani, mutta silti aiheeltaan hyvin vahvasti kirjablogimaailmaan liittyvä puheenvuoro.)

IMG_20160930_135055136_HDR
Porin ihanainen, tarinallinen kirjastoauto Turun Kirjamessuilla syksyllä 2016.

Olen kirjablogini kautta toiminut pienimuotoisessa yhteistyössä paikallisen kirjaston kanssa jo parin vuoden ajan. Tämä tarkoittaa sitä, että valitsen osan kirjoittamistani kirjakatsauksista (en kutsu niitä arvioiksi, koska niitä ne suoranaisesti harvoin ovat) ja lähetän niistä sitaattikoosteen sekä linkin kirjastolle. Nämä kirjasuositukset he julkaisevat sitten omilla kirjallisuus-sivuillaan. Erilaiset kirjavinkit ja -vinkkaukset ovat nykyään vahvasti pinnalla. Näkökulmani yhdistääkin blogit ennemmin perinteisen kirjan säilymiseen kuin sen kuolemaan. Pohdin elämyksellisyyttä informaatiotyössä samalla sekä (tulevaisuuden) kirjabloggaajan että (tulevaisuuden) informaatikon näkökulmasta.

Blogien suosio ei liene kenellekään epäselvää. Mielikuvat ja informaatio, jota kirjablogien avulla lukijoille (tai katselijoille) välitetään, on tällöin myös merkittävä osa kenttää, joka muodostaa lukijoiden kirjallisuustietoisuuden. Ainakin täällä Satakunnassa myös kirjaston väki toimii aktiivisena suosittelijana. Suositukset, nostot, positiiviset arviot, ja toki myös negatiiviset kommentit, vaikuttavat siihen, millaisia kirjoja lukijat kirjastosta luettavakseen valitsevat. Kirjablogeissa keskitytään yleensä kuvailemaan kirjan juonta sekä sen ajankuvaa, tunnelmaa ja kielen rikkautta. Meriitteinä saattavat olla niin ikään helppolukuisuus, historiallinen tarkkuus, sivujen sopiva määrä, tyyli tai vaikkapa oikeanlainen fontti. Usein upeinta on se, että kirja osallistaa lukijan tarinaan, hän pystyy samaistumaan, ottamaan tekstistä aineksia omaan elämäänsä, suremaan, iloitsemaan ja myötäelämään tarinan henkilöiden tunteita. Kirjan lukeminen on elämys. Entä miten bloggaajat voisivat tehdä sisällön tuottamisestaan entistä elämyksellisempää, jotta kirjablogin lukeminen ei olisi ainoastaan perinteistä lukemista vaan sekä blogi itsessään että sen ”mainostama” kirjallisuus olisi entistä elämyksellisempää? Voisiko blogeissa olla jopa pelillisiä elementtejä?

Elävöitettäisiinkös blogeja?

Missä olet, BernadettePienimuotoisesti blogia on toki helppo elävöittää ja elämyksellistää erilaisin mediallisin keinoin. Kirja-arvostelua ei ole enää pakko tehdä ainoastaan kirjallisesti vaan ajatuksistaan voi tehdä myös videobloggauksen. Yksittäiset videobloggaukset eivät vielä tee blogista vlogia. Yksityisen sisällöntuottajan on mahdollista yhdistellä erilaisia medioita siten, että kokonaisuudesta tulee mahdollisimman elämyksellinen. Kirjoista on tehty elokuvia – miksei siis kirjablogiin voisi yhdistää draamallisia aineksia? Bloggaaja voi pukeutua itse (kirjan ja elokuvan) sankarittareksi tai pahikseksi ja valokuvata, tai valokuvauttaa, itsensä esimerkiksi kirjan kannen vieressä. Tai hän voi liittää blogikirjoitukseensa soundtrackin, joka heijastelee henkilökohtaista lukukokemusta, kirjan henkeä tai ajankuvaa. Soittolistan hyödyntämistä uudenlaisena kirjallisuuden oheistuotteena ovat hyödyntäneet myös kirjailijat, esimerkiksi Juha Itkonen, jonka teoksista Anna minun rakastaa enemmän ja Palatkaa perhoset on mahdollisuus nauttia myös musiikillisesti, Spotify-listoina.

Blogarina – kirjoja yhteen kokoava tarina

Entä sitten pelillisyys? Pohtiessani kirjallisuuden, ja etenkin juuri kirjablogien elävöittämistä, mieleeni tuli ensimmäisenä sittemmin mielessäni varsin laajat mittasuhteet saanut elämyksellinen kirja- tai tarinapeli. Kutsutaan peliä tässä nimellä Blogarina. Pelin elementteinä toimisivat kirjat (tarinat), virtuaaliset tekstit (blogeissa) sekä kirjoittajat itse (bloggaajat). Peli-ideana olisi se, että jo olemassaolevat kirjat esiteltäisiin blogeissa siten, että ne antaisivat vihjeitä siitä, mitä arvioita (tai analyyseja, tulkintoja tms.) tulisi lukea seuraavaksi. Vihjeet kertoisivat toisin sanoen sen, mihin kirjablogiin lukijan tulisi suunnistaa seuraavaksi saadakseen seuraamalleen tarinalle jatkoa. Tarina voisi muodostua sitaateista, henkilöhahmojen lyhyistä dialogeista tai muusta sellaisesta käsiteltävään kirjaan liittyvästä, mikä antaisi aineksia tarinalliseen jatkumoon. Vaihtoehtoja pelin toteuttamiselle on useita. Kirjabloggaajat voisivat esimerkiksi keskenään sopia, mitkä kirjat he valitsevat ja missä järjestyksessä kirjoittavat, jolloin tarinasta muodostuisi heille itselleen tietyllä tapaa ennalta-arvatta kokonaisuus. Kirjat, tarinat itsessään, muodostaisivat kollektiivisesti uudenlaisen tarinan. Kenties vielä parempi ajatus olisi se, että kukin kirjabloggaaja voisi valita vuorollaan minkä tahansa teoksen ja sitoa sen osaksi meneillään olevaa tarinaa. Näin myös bloggaajat itse saisivat elää jännityksessä ja tulevan odotuksessa.

Mitä hyötyä tällaisesta pelillisyydestä sitten olisi niille teoksille, joita tarinan matkalla käsitellään? Jokainen tarina avautuisi osana uutta kokonaisuutta, mutta lukijan mielenkiinto voisi missä tahansa vaiheessa herätä minkä tahansa osan suhteen. Kirjablogeissa toki mainittaisiin tärkeät tiedot käytetystä kirjallisuudesta, voisipa ennen tarinallisuutta olla vaikka ihan lyhyt kirjaesittelykin. Arvoituksellisuus olisi silti ehkä paras säilyttää. Blogarinan tarkoituksena ei olisi hyllyttää olemassaolevaa kirjallisuutta vaan tuoda siihen uusia elementtejä, antaa sille uudenlaiset siivet.

Kiireellisen ihmisen mahdollisuus nähdä maailma tarinoina

Maailmassa, jossa nyt elämme, jossa kiire ja vaihtoehtoiset vapaa-ajankäyttötavat kilpailevat ihmisten huomiosta ja ajasta, lyhyet tekstit vetoavat usein lukijoihin pitkiä enemmän. Lehden selailu on helpompaa kuin 500-sivuisen kirjan aloittaminen (tai etenkin kirjan raahaaminen mukana vaikka matkalla). Pelillisyys sen sijaan on pinnalla. Se innostaa kaiken ikäisiä, mutta etenkin nuoria, tarttumaan myös kulttuuriin, josta he eivät muuten välttämättä olisi niin kiinnostuneita. Pokemon Go sai nuoret lähtemään ulos. Pelitapahtumat saavat nuoret menemään kirjastoon, joka ehkä nimensäkin puolesta on nuorten mielestä jo hieman vanhanaikainen instituutio. Miksei siis nuortenkirjamainen, vaikka jännittäväkin, mutta ehdottomasti uusi ja tuore, pelin muotoon luotu tarinallisuus saisi nuoria tarttumaan kirjallisuuteen nykyistä useammin?

Satakunnan kirjastoissa pelillisyys, elämyksellisyys ja sosiaalisen median välineet on otettu erittäin hyvin käyttöön. Kirjastossa käydessäni katselen usein ilolla sitä, että aulassa vastaan tulee monen ikäistä väkeä. Lapset on vielä suhteellisen helppo houkutella kirjastoon konkreettisten tarinoiden avulla. Satutunnit ja -tuokiot vetävät tiloihin pientä väkeä vanhempineen. Nuoret, ja mikseivät myös aikuiset, taas vaativat nykyään enemmän. Pelkkä paperikantinen kirja, jonka sisällä on uusia maailmoja, ei enää välttämättä riitä. Muodikkaampaa ja nopeampaa on klikkailla hiirellä uusia välilehtiä auki, lukea pätkä sitä, toinen tätä ja jatkaa sitten jonkin muun asian tekemistä. Nykyajan ja etenkin tulevaisuuden informaatikon tulee tietää tämä. Jokaisessa lapsessa piilee, kirjaston kannalta, alkavan ”ongelmatapauksen” siemen. Elämyksellisyyden tuominen perinteisiin kirjastopalveluihin on erittäin tärkeää.

Kirjabloggaajan tarinataivaat

Miten tarinalliset tai muuten elävöitetyt kirjablogikirjoitukset sitten valjastetaan kirjastojen, informaatioalan, käyttöön? Voin aloittaa vaikka itse, jos bloggaajakollegani lähtevät mukaan. Kirjoittakaamme tarina, jonka osaset eivät ole meidän kirjoittamiamme, mutta jotka kokonaisuudessaan muodostavat jotain uutta. Ja tarjotkaamme sitä sitten kirjastojen käyttöön, osaksi niiden tarjoamia verkkosisältöjä. Kirjaston väki voi sitten suositella teemahyllyillä kirjoja, jotka kuuluvat esimerkiksi nuorille suunnattuun tarinaan ”viiltävää” tai aikuisille suunnattuun tarinaan ”kerran kesäkuussa”. Tarinat voivat olla myös teemallisia ja liittyä esimerkiksi jouluun, kevääseen, juhlaan tai surunkäsittelyyn. Kuulun Facebookissa kirjabloggaajien yhteisöön, ja joulukuussa kyseisellä väellä on tapana laatia oma joulukalenteri. Halukkaat 24 bloggaajaa kirjoittavat kukin valitsemansa adventtiluukun sisälle kätkeytyvän tarinan, kirjaesittelyn tai muun vastaavan omaan blogiinsa. Samalla he ”mainostavat” myös tulevia ja menneitä luukkuja, eli kollegoidensa blogeja. Blogarina, jonka blogit voisivat keskenään luoda, toimisi siis sekä kirjallisuuden itsensä, sitä tarjoavien kirjastojen että kirjabloggaajien tuotosten leikkisänä mainostajana.