Sunnuntai Turun Kirjamessuilla – tapahtumassa, jolla on sydän

Kuvittaja Sanna Manderin prinsessasalonki.
Kuvittaja Sanna Manderin prinsessasalonki.

Parasta: Kohtaamiset ja hihittelyt, bonuksena hästäkki.

Kurjinta: Vuosi seuraaviin messuihin.

Kaupunkibussi 100 vie messukeskukseen. Puoli kymmenen maissa jonotin laukkuineni messuille halajavassa joukossa. Bussissa sain matkaseurakseni oikein veikeitä ihmisiä, kaksi rouvaa (joista toista kutsuttiin miljardööriksi, syy jäi minulle tuntemattomaksi) ja nuoren miehen. He vitsailivat joutuvansa blogiini, ja kas, näinhän kävi. Hymy huulillani poistuin bussista messuriemuun.

Kirjamessuilla vaeltava ja toisiaan väistelevä kansa on innostunutta ja iloista. Kirjamessut ovat siitäkin mukava tapahtuma, että merkkihenkilöt ja haastateltavat tuntuvat vertaisilta. Anna-Leenä Härkönen saattaa myös katsella antikvaarien satoa, presidentti Sauli Niinistö jonottaa myös kahvilan kassalle ja naistenhuoneessa, viereisellä lavuaarilla, Iida Rauma tekee viime hetken ehostukset ennen esiintymistään. Lounaalla voi keskustella kirjallisuudesta Kariston myynti- ja markkinointipäällikön kanssa. Puhumattakaan Satakunnan osastosta, jossa kaikki tuntuvat parin päivän jälkeen jo ystäviltä. Kirjallisuus yhdistää. Tapasin myös myöhemmin tässä kuussa järjestettävien Teljän kirjallisuuspäivien keskustelukumppanini, Lukijan roolissa -blogin Riikan.

Robin ja yleisönsä.
Robin ja yleisönsä.

Yhteistä uteliaisuutta tunnettiin myös A-hallin puolella, kun laulajatähti Robin saapui vastailemaan faniensa kysymyksiin ja kertomaan hänen itsensä, Susa Ruuhilahden ja fanien kirjoittamasta Yhdessä-kirjasta. Rennot huikkaukset turkulaiselle (ja vähän muullekin) yleisölle sulattivat luultavasti myös ei-fanikuntaan kuuluvien sydämet. Rennolla olemuksellaan yleisön otti haltuun myös kirjailija Tommi Kinnunen, jonka haastattelua seurasin Turun seudun äidinkielen opettajat ry:n osastolla. Haastatteleva lukiolainen suoriutui roolistaan varmuudella ja kyseli Kinnuselta kiperiä asioita Lopotti-kirjan henkilövalinnoista. Sokeus, homoseksuaalisuus ja ulkopuolisuuden tunne ovat aiheita, joihin Lopotti tarttuu. Sokean Helenan hahmosta Kinnunen kertoi, että ”se vain lähti tulemaan minä-muodossa”, vaikka varmasti helpompaa olisikin ollut kirjoittaa hahmo ulkopuolelta, kuten kirjailija itsekin totesi.

Tommi Kinnunen Turun seudun äidinkielen opettajat ry:n osastolla.
Tommi Kinnunen Turun seudun äidinkielen opettajat ry:n osastolla.

Suurinta mielenliikutusta tarjosivat kuitenkin jälleen Sanojen Satakunta -esitykset. Heti aamulla ihailin runoilija Nina Rintalan runoja performanssin muodossa. Lavalla nähtiin esitys Pala taivaasta, jossa Rintala itse lausui runojaan suurella tunteen palolla. Tanssijat Jenni Suominen sekä äkkiseltään kelkkaan hypännyt Jean-Albert Sirniö loivat taustalle liikkuvat kuvat. Tästä muodostui lumoava yhtenäinen kokonaisuus, jonka ansiosta pienehkö lava tuntui saavan maailmanluokan mittasuhteet. Lausuntaa kuultiin myös Runojen Satakunta -haastattelussa, jossa satakuntalaiset Katriina Ranne, Pauli Karmala, Arja Palonen ja Ritva Ruohonen esittivät runojaan sekä keskustelivat runoudesta. Jokaisella oma tyylinsä, pohdiskelevaa, ytimekästä, koristeltua, loppusointuja ja toimivaa irtonaisuutta.

Satakuntalaiset runoilijat lavalla.
Satakuntalaiset runoilijat lavalla.

Satakuntalaista historiaa ja sen säilyttämistä käsiteltiin myös. Turun yliopiston tutkijat Suvianna Seppälä ja Anni Ruohomäki avasivat Merikarvialaisten historiaa 1800-luvun lopulta 2000-luvulle -tutkimushankettaan. Paikallisuus kunniaan, ja mainostinhan jo etukäteen sitä Merikarvian suurta kirkkoa. Minulle Merikarvian ihanuutta edustaa edelleen lapsuuden maisema, hauska maaseutukeidas Koivuniemen herra. Aineettoman kulttuuriperinnön säilyttämisestä ja luonteesta keskustelivat, niin ikään Satakunnan vinkkelistä, amanuenssi Johanna Jakomaa, museonjohtaja Jenny Nybom ja intendentti Anni Saisto. Tämäkin kolahti museohenkiseen bloggariin.

Keskustelua aineettomasta kulttuuriperinnöstä.
Keskustelua aineettomasta kulttuuriperinnöstä.

Satakuntalaiset murretaitajat ja valopersoonat Heli Laaksonen ja Elina Wallin esittelivät yhteistä Semmoset ja Tommoset -lastenkirjaansa, jonka Wallin on kirjoittanut ja Laaksonen kuvittanut. Porinmurteella kirjoitettu tarina kahdesta pariskunnasta on jo kerännyt fanikuntaa – Laaksosen mukaan hyvää palautetta on tullut myös kuusikymppisiltä herroilta. Ja nyt on kuulkaa myös todistusaineistoa, sekä Wallinin hienosta Satakunnan kunnat esittelevästä mekosta että Laaksosen söpöstä ulkoasusta (katso kuvat!).

Elina Wallinin mekossa näkyvät Satakunnan kunnat, ja rintaneulassa Sylvi Salonen.
Elina Wallinin mekossa näkyvät Satakunnan kunnat, ja rintaneulassa Sylvi Salonen.

 

Heli Laaksonen ja humoristinen kaunokirjansa Sylvia, Tuija ja laulava patja.
Heli Laaksonen ja humoristinen kaunokirjansa Sylvia, Tuija ja laulava patja.

Messut lähenivät uhkaavasti loppuaan, ja minun piti kiirehtää bussille, mutta ehdin vielä seurata esimakua näyttelijätär Katariina Lohinivan ohjaamasta, ensi vuoden puolella valmistuvasta, Satakunnan sadan vuoden sanoin -esityksestä. Satakuntalaiset tekstit pääsevät siinä esiin lausuttuna ja laulettuna. Nyt jo saatiin kuulla hauskoja pätkiä ja huumaavaa joutsenlaulua.

Joutsenlaulua - Satakunnan Sadan vuoden sanoin.
Joutsenlaulua – Satakunnan Sadan vuoden sanoin.

Kirjamessut – oma maailmansa, josta pitää nyt irrottautua, mutta onnentunteista ei onneksi tarvitse luopua. Tämä kolmipäiväinen kokemus viimeistään teki minusta näiden lämminhenkisten messujen ikuisen ystävän. Sain paljon vinkkejä tulevaan, ja messut poikivat myös tulevia blogipostauksia. Nyt on hyvä kiitollisena jatkaa uusiin kirjallisiin haasteisiin.

Mainokset

Turun Kirjamessujen lauantai – onnellisia ajatuksia ja hurmaantumista

Suon aarteita - lasten luontokirja kauniine väreineen.
Suon aarteita – lasten luontokirja kauniine väreineen.

Plussat: Niin paljon elämyksiä ja kohtaamisia, että eivät kahden käden sormet riitä.

Miinukset: Menetän kaikki ei-kirjalliset sosiaalisen median seuraajani (?).

Tätä se on, Turun Kirjamessujen lauantaipäivä. Pää tuntuu vähän virkeämmältä kuin eilen illalla samaan aikaan, ehkä iloiseen hyömyyn tottuu. Jalat eivät edelleenkään rakoilla. One to go, ja sitten takaisin Poriin. Mutta mitäs kaikkea tapahtuikaan lauantaina?

Ensialkuun olin seuraamassa Kirjamessujen uutuutta, Otavan järjestämää lukupiiriä. Lukupiirinä toimi Kirsin Book Club, vuonna 2010 perustettu, aktiivinen joukko. He olivat perehtyneet Juha Itkosen keväällä ilmestyneeseen Palatkaa perhoset -romaaniin, joten paikalla oli myös itse kirjailija, joka vastaili innostuneesti ja lempeästi lukupiiriläisten kysymyksiin ja arvioihin. Seurasin tilannetta joidenkin penkkirivien päässä, ja vaikka tarkoitukseni oli vain piipahtaa katsomassa millainen tämä konsepti on, niin jäinkin paikalle tunniksi. Ja päädyin ostamaan tämän yhden suosikkini uutuusteoksen, messujen kunniaksi omistuskirjoituksella tietysti. Palatkaa perhoset Aarrekirjastossa varmasti myöhemmin arvostelussa.

Kirsin Book Club ja Juha Itkonen perhosineen.
Kirsin Book Club ja Juha Itkonen perhosineen.

Pirkko Saision rauhallinen eleganssi hurmasi varmasti yleisön seuratessamme keskustelua hänen uudesta Mies ja hänen asiansa -kirjastaan. Suursuosikiksi nopeasti noussut Minna Rytisalo kertoi, että hänen Lempi-teoksessaan oli alkuun jokaisen kolmen hahmon kohdalla 10 sivua, ja sitten kaikki oli jo sanottu.”Siitä se sitten alkoi kasvaa”, Rytisalo hymyillen totesi. Jari Tervo keräsi myös runsaasti kuulijakuntaa. ”Unohtakaa Jari Tervo, lukekaa Matriarkka”, kirjailija lausui ja sai yleisön naurahtelemaan.

Haastattelussa karismaattinen Pirkko Saisio.
Haastattelussa karismaattinen Pirkko Saisio.
Arttu Tuominen on jo noussut dekkarisuosikiksi. Pyysin häntä hetkeksi poseeraamaan.
Arttu Tuominen on jo noussut dekkarisuosikiksi. Pyysin häntä hetkeksi poseeraamaan.

Entä Satakunta? Osasto hurmasi väkeä jälleen kauneudellaan. Oikea lempeyden keidas hälisevässä messukeskuksessa. Ja ylpeydellä voin sanoa, että satakuntalaiset kirjailijat ovat samaa lempeyttä tulvillaan. Dekkaristi-suosikiksi pompannut Arttu Tuominen kertoi haastattelussa, että hän ei edelleenkään miellä itseään kirjailijaksi, vaikka monet häneen viittaavat jo kirjailija-Arttuna. Vaatimattomuus kaunistaa, sanovat useat. Taidan mennä ensi kerralla dekkarihyllylle, sillä Tuomisen jännärit sijoittuvat Satakuntaan ja palan halusta tietää mitä kauheuksia esimerkiksi Harjavallassa tapahtuu.

Runoilija Aulikki Oksanen heläytti kuulijoiden riemuksi virrenpätkän, oh! Olin jo kipittämässä seuraavaan tilaisuuteen, mutta jähmetyinkin paikalleni. Kovin herkkää ja taiteellista. Simo Frangén taas sai yleisöpenkit tutisemaan iloisesta naurusta, eikä haastattelija Elina Wallin jäänyt viihdyttävyydessä ollenkaan kakkoseksi. Osastolla hyörivät Wallin ja Heli Laaksonen saavat jatkuvasti myös ihailevia katseita osakseen – mistä ovatkaan löytäneet nämä vinkeät vaatteet (huomenna kuvaan). Hymy kasvoilla on tietysti vielä suurempi meriitti kuin puvustus.

Porin kulttuuritoimen suuresti ihastellut kirjoista rakennetut pöydänjalat.
Porin kulttuuritoimen suuresti ihastellut kirjoista rakennetut pöydänjalat.

Viehättäviä löytöjä tein Sanojen Satakunnassa Teija Tiilimäen kalligrafia-kojusta, jäätelöä söin ruokamessuilla, treffasin sattumalta vessajonoissa ja käytävillä muita some-tiimin naisia ja katselin useita kirjakasoja pursuavia kojuja. Ostokset ovat pysyneet maltillisina, mutta huomiselle on vielä varattuna yksi panostus – nähtäväksenne jää mikä se on. Suosikkikirjaa en ollut ottanut kotoa mukaan, mutta piipahdin silti katsomassa Kirjalliset treffit -tilaisuuden alkumetreillä. Siellä viehättivät uskaliaat lemppareistaan keskustelevat treffailijat sekä aina suloinen Jenni Haukio.

Toinen messujen uutuus, Kirjalliset treffit, alkamassa.
Toinen messujen uutuus, Kirjalliset treffit, alkamassa.
Lettipäiset kirjaintoilijat.
Lettipäiset kirjaintoilijat.

Lounasseurana minulla oli uusi ihana tuttavuus, kuvittaja-kirjailija Suvi Vehmanen. Häneltä sain jo eilen kotilukemisiksi juuri ilmestyneen, upean, luontokuvilla kukitetun lasten luontokirjan Suon aarteita. Ihastelin eilisillan kirjan kauniita kuvia, ja tänään vaihdoimme ajatuksia kirjallisuudesta, suosikeistamme ja lapsille suunnattujen kirjojen hyvistä ominaisuuksista. Blogissa Suon aarteista lisää piakkoin. Jutteluhetkemme oli päivän parhaita hetkiä. Toinen parhaus oli se, kun messupäivän loppumetreillä istuimme Karoliina Suoniemen kanssa Sanojen Satakunta -osaston ”takahuoneen” ”nurmikolla” niin sanotusti kaikkemme antaneena (Karoliina tietysti vielä paljon suuremmassa määrin kuin minä) ja juttelimme kirjoista. Olen niin iloinen, että pääsin mukaan tähän kirjahurmokselliseen yhteisöön. Nyt kiitollisin mielin iltapuhteille ja katse kohti kolmatta messupäivää.

 

Uusia tuttavuuksia ja yllättäviä löytöjä – Kirjamessujen perjantai-iltapäivä

Tapio Haapalan letkuveistos täysvihreissään.
Tapio Haapalan letkuveistos täysvihreissään.

Ensimmäinen messupäivä on takana. Lautasella Palak Paneer, päässä vieläkin messuäänet. Turussa, toisessa kodissa, satakuntalaisen on hyvä kelliä nyt kulttureituneena, ennen seuraavaa kirjallista kattausta.

Messuilla riensin hallista toiseen, kuuntelin keskusteluja sieltä täältä ja kohtasin erilaisia ihmisiä. Parasta haahuilua! Nuortenkirjailija Salla Simukka kertoi uudesta Sisarla-lastenromaanistaan, mutta myös siitä, kuinka hän ulkomaisia kustantajia kohdatessaan suosittelee näille myös muuta suomalaista kirjallisuutta. Terhi Rannela kuvaili Frau-romaanin kirjoittamista runsasta taustatyötä vaatineeksi urakaksi, josta häntä on myös kritisoitu – nimittäin ss-kenraalin vaimon inhimillisestä kirjallisesti käsittelystä.

 

Porin kirjastoauto, tuo lännen kaunein, oli parkkeerattuna (satakuntalaisittain parkattuna) messukeskuksen ulkopuolelle. Piipahdin sisälläkin – en ole ollut kirjastoautossa sitten mummun kanssa muinaisina kesinä vietettyjen maalaishetkien jälkeen. Ihana, värikäs bussikaunotar! Bussissa kohtasin myös erään satakuntalaisen kulttuuri- ja runo-osaajan (Katso kuva!).

Kauneutta tarjoili myös ehdottomasti liian vähälle huomiolle jäänyt, mutta Satakunta-osastolla suuresti arvostusta saanut Eurajoen lastenlaulukilpailun parhaimmistosta koostettu nuottikirja, jonka toooodella hienon kuvituksen on tehnyt nuori raumalainen Pauliina Linjama. Ohhoh, pääsi minultakin, kun kirjaa selasin.

Kääk!
Kääk!
Porilainen kaunotar.
Porilainen kaunotar.
Pauliina Linjaman laulukirjakuvitusta.
Pauliina Linjaman laulukirjakuvitusta.
Vesa Vitikainen ja minä mainostamme hänen sarjakuvakirjojaan.
Vesa Vitikainen ja minä mainostamme hänen sarjakuvakirjojaan.

En miltei koskaan lue sarjakuvia. Paitsi Satakunnan Kansasta Baby bluesia. No joo. Mutta Sanojen Satakunta -osastolla törmäsin sympaattisen oloiseen mieheen, joka seisoi kirjamyyntitiskin takana. Hän paljastui Porissa asuvaksi sarjakuvantekijä Vesa Vitikaiseksi. Miehen sarjakuvatuotanto on moninaista, mutta etupäässä mieleen jäivät sotahistorialliset ja supersankariaiheiset sarjakuvat. Vitikaisen mukaan sota-aiheet kiinnostavat enemmän aikamiehiä kuin nykynuorisoa. Kenties tämäkin muuttuu itsenäisyyden juhlavuoden myötä? Pohdimme kyllä sitäkin, että supersankariaiheet vetoavat myös juuri entisaikojen poikiin, niihin, jotka hakevat uusista sankareista nostalgiaa menneiden, kadonneiden tilalle. Mutta mitäpä sitten, hyvä niin. Vitikainen on kuulemma kirjoittanut pienestä pitäen, mutta ensimmäinen, hänen sanojensa mukaan, oikean kustantamon kustantama sarjakuvakirja ilmestyi vuonna 2005. Rokka ja kumppanit sekä kersantti Napalm sitten sille nuorisollekin pukinkonttiin.

 

Satakuntalaisia runoilijoita rivissä.
Satakuntalaisia runoilijoita rivissä.

Satakunnan satumaisissa ympyröissä ihastuttivat myös lastenkirjailijat sekä runoilijat, jotka lukivat otteita tuotannostaan. Arja Palonen, Pauli Karmala, Jaana Mäki, Mervi Kariniemi ja Nina Rintala ottivat osaa Satakunnassa järjestettyyn runokätköilyyn, jossa ihmiset saivat koordinaattien perusteella etsiä runoja geokätköilytyyliin. Messuilla kuulimme heidän kätkörunojaan ja muutakin. Lyhyitä, pitkiä, dramaattisia, karismaattisia runoja. Läänintaiteilijamme Karoliina Suoniemenkin mukaan, tunteita laidasta laitaan.

Piipahdin myös kuuntelemassa Pori Sinfoniettaa ja seuraamassa porilaista improvisaatioteatteria Kosmisen karusellin parissa. Ensimmäisessä yleisö oli hiirenhiljaa paikallaan, jälkimmäisessä vähän hihiteltiin ja hymyiltiinkin. Hymy oli allekirjoittaneella koko päivän herkässä, mutta jalat ja pää alkoivat loppua kohden olla hiukan höttöisät. Lepotauko tekee hyvää. Uudella riemulla lähden messuille taas aamulla, kaupunkibussi satasella torin kulmalta.

Porin Kirjojen yö 2016: Runoja ja romantiikkaa

14224953_10153865247528499_7217890159721292711_nTapahtuma: Porin Kirjojen yö

Paikka: Porin kaupunginkirjasto

Ajankohta: 1.9.2016 klo 17-23:30

 

 

 

 

Yksi kirjasyksyn paikallisista kohokohdista, Porin järjestyksessään toinen Kirjojen yö, toteutettiin joitain päiviä sitten. Mukana oli jälleen iso joukko satakuntalaista kirjallista osaamista. Ihana läänintaiteilijamme Karoliina Suoniemi oli tehnyt paljon työtä tapahtuman eteen ja toiminut maakuntajohtaja Pertti Rajalan mukaan pääsyyllisenä järjestelyissä. Kokonaisuus oli tänäkin vuonna monipuolinen. Keskustelut liikkuivat luonnon ääreltä väkivaltaan, runotuntemuksista dekkareihin.

Turun Kirjamessut lähestyvät, ja Kirjojen yö lähtikin liikkeelle maakuntajohtaja Pertti Rajalan ja Karoliina Suoniemen Kirjamessujen Satakunta-teeman esittelyllä sekä messujen sisällön pieninä avauksina. Tämä tietysti kiinnosti messubloggaajaakin. Kirjamessuille mennään koko kulttuurin kirjossa, vaikka kirjallisuus tietysti on etusijalla. Paikalliset osaajat ovat lähdössä mukaan ihan sellaisena notkuvana marjapensaana. Kirjojen yöhön hipsi yleisöä pikkuhiljaa, mutta kohta aikuisten puoli oli pullollaan kirjallisuudenystäviä. Lasten osastolla lauleli ja tarinoi Noita Kutilan Manta, jota en tässä hötäkässä ehtinyt tavata.

Seuraavana omassa ”mututuntumalla oikeaan suuntaan” -ohjelmassani oli vuorossa runoutta. Kirjaston oma multitalentti (Terkkuja vaan!) Arja Palonen, Vilja-Tuulia Huotarinen ja Tapio Koivukari avasivat runouttaan ja runojen synnytystaipaleitaan yleisölle. Yhtä mieltä runoilijat olivat siitä, että runot kehkeytyvät usein yllättävissä tilanteissa, jotain puuhastellessa, ihan arjen keskellä nikkaroidessa tai ruokaa laittaessa. Tai inspiraatio voi tulla muusta taiteesta, vaikkapa videoinstallaatioita katsellessa, kuten Palosen tapauksessa. Toiselle teoria antaa luomiselle pohjaa, toisella taas oikeat sanat vain tulevat paperille (tai älypuhelimen, tietokoneen, mitänäitäon, näytölle, mutta kuitenkin). Todettiin, että sellainen ihminen, joka ei ole vielä etsinyt tietään runouden pariin, löytää sopivat kirjaset parhaiten kokeilemalla ja tutustumalla erilaiseen runouteen. Entä onko meissä kaikissa runoilija? ”Melkkei on”, Tapio Koivukari toteaa, ja saa yleisön hihittelemään lempeästi. Mutta runoilijankin persoona ja runopersoona ovat kaksi eri asiaa. Huotarisen mukaan runossa ”minä” on lukijoiden, toisin kuin arkinen runoilija itse. Runot kirjoitetaan kuitenkin aina (jollekin) yleisölle. Siksi runoilija ja hänen runonsa eivät välttämättä ole ensinäkemältä samankaltaisia. ”En kuulemma ole ollenkaan sen näköinen mitä runoni ovat”, Palonen toteaa juuri tähän liittyen. Upeita tyyppejä. Kenties minun pitäisi ottaa runous laajemmin osaksi kirjaharrastustani?

Kirjatapahtumissa parasta on mielestäni tunnelma. Sitä voi istuskella kirjaston kahvilassa jutustelemassa leppoisasti kirjailijan kanssa. Kaikki ovat hyvällä tuulella. Tässä on sellaista joulumarkkinamaista iloa, kun parkkipaikka on löytynyt eikä ketään kiukuta. Kuuntelin seuraavia keskusteluja sieltä täältä. Naiskirjailijat puhuivat väkivallasta ja kauhutarinoista. Aulassa myytiin paikallista kirjallisuutta. Loppuillasta keskityin tapahtumaseurani kanssa kuitenkin musiikkiin, sillä auditoriossa esiintyi taiteilija Elina Mustonen draamallisella musiikkiesityksellään ”Shakespearen naiset sanoin ja sävelin”. Mustonen näytti kykynsä hyvin erilaisiin naisrooleihin eläytyjänä. Ja mikäpä olisi aidompaa kirjallista sulokkuutta ja romantiikkaa kuin Shakespeare! Hämmästyin, lumouduin ja lopulta rauhoituin kiireisen viikon keskellä. Raukeana tepastelin kotiin näkemään kirjanpehmoisia unia menettäen viimeisen elämyksen, ulkoilmaelokuvan kirjaston sisäpihalla.

Psst! Kaikki runoudesta kiinnostuneet: Huomenna perjantaina 9.9. klo 20-21 Porin kuuluisalla Airion kulmalla järjestetään Lahjaks vai kottii? -tapahtuma, jossa kaikki halukkaat saavat kirjoittaa ajatuksiaan Airion liikkeen ikkunoihin. Kipitikips!

Oliko virolaissyntyinen Hella Wuolijoki uhka suomalaiselle kansalliskirjallisuudelle? – Aarrekirjasto goes SuomiAreena

IMG_20160713_151208328_HDR (Medium)Tämä viikko on jälleen elelty Porin superviikon tuiskeessa. SuomiAreena-viikon mielenkiintoisinta antia kirjabloggarille tarjoiltiin keskiviikkona 13.7. otsikolla ”Maahanmuutto uhka kansalliskirjallisuudelle?”. Keskustelu käytiin kaiken hässäkän ytimessä, Eetunaukion lavalla, tosin tuulinen sää verotti ehkä hiukan kuulijakuntaa. Järjestäjinä olivat Goethe-instituutti ja Saksan suurlähetystö. Saksahan on syksyllä suomalaisen kirjallisuusmaailman parrasvaloissa, Turun kirjamessujen toisena teemana kotoisen Satakuntamme lisäksi. Aiheeseen sopivasti juontajana toimi saksalaissyntyinen kirjailija ja kääntäjä Stefan Moster. Keskustelussa kuultiin kirjailija Sirpa Kähkösen, kirjailija-toimittaja Roman Schatzin, muun muassa kirjailijoiden monia kieliä tutkineen Turun yliopiston tutkijan Heidi Grönstrandin sekä iranilaislähtöisen kirjailija-kääntäjä Kiamars Baghbanin mietteitä.

Keskustelussa pohdittiin hyvin laveasti sitä, mitä ylipäätään on kansalliskirjallisuus ja onko sen merkitys muuttunut ajan saatossa. Voiko muulla kuin suomen kielellä kirjoittava suomalaistunut tai suomalaistuva lukeutua kansalliskirjailijoihin, suomen kieltä eteenpäin vievään kirjoittajakuntaan? Puheenvuorot tosin veivät keskustelijat välillä omiin kirjoituksiinsa, välillä maahanmuuttokysymyksiin yleensä. Suomalaisen ja saksalaisen kirjallisuusperinteen eroja ja samankaltaisuuksia ruodittiin niin ikään, tosin keskustelun konteksti huomioon ottaen se oli ymmärrettävääkin.

Roman Schatz kuvaili kansalliskirjailijoita kivijaloiksi, joita tarvittiin muinoin suomalaisuuden luomisessa. Näistä viimeisenä hän piti Hannu Salamaa juhannustansseineen. Schatzin mukaan jo haudattuja kansalliskirjailijoita eivät maahanmuuttajat, tai muukaan, voi enää uhata. Nykysuomalaiset ovat erilaista väkeä. Vanhoja kirjallisuusauktoreja ei välttämättä enää tarvita päivittäisessä kulttuurissa tai identiteetin luomisessa, sillä kansallinen identiteetti on moninaistunut. Sirpa Kähkönen toi esille sen, että vaikeina aikoina suomalainen identiteetti on usein rakennettu kuvitteellisen varaan, kirjallisuudesta löytyneisiin ihannekuviin. Näitä tarjosi esimerkiksi Topelius kieli-identiteetteineen ja isänmaallisine kuvineen. Kansankirjallisuuden ja suomen kielenkin suojeleminen on katsottu tarpeelliseksi, kun ne olivat niin pitkään venäläisen paineen alla. Heti keskustelun alussa juontaja Stefan Moster esitti, että Suomessa kansalliskirjallisuuteen suhtaudutaan suuremmalla vakavuudella kuin monessa muussa maassa. Ehkä totta onkin, että kalevalalainen identiteetti on sitkeässä meissä tunnetusti vaatimattomissa suomalaisissa. Kirjallisuudesta voimme sentään olla ylpeitä, meillähän on Kalevala, Seitsemän veljestä, Tuntematon sotilas ja jopa Minna Canth. Kuitenkin meillä on myös tuoreempia kasvoja, monikulttuurisuutta, dialogia erilaisten kirjoittamisen kulttuurien välillä ja uutta suomalaisuutta.

Neljä vuotta sitten saavutin tason neljä. Sen jälkeen olen ollut suomalainen kirjailija. – Roman Schatz kielitaitonsa kehittymisestä

Ratkaisevaksi kysymykseksi nousi se, millä kielellä kirjoitetaan, kielen merkitys kirjoittamisessa ylipäätään. Keskusteltiin siitä, kuinka maahanmuuttajat käyttävät suomen kieltä kirjoittaessaan omasta kulttuuristaan ja omista kokemuksistaan. Kähkösen mukaan hienoja asioita olisivat sekä se, että uudet suomalaiset voisivat kirjoittaa enemmän myös omalla kielellään että se, että he voisivat kirjoittaa ”omalla suomellaan”, siis siten kuin suomen kieli heille avautuu. Moster hihkaisi suostuneensa juontajaksi keskusteluun juuri siksi, että ”suomalaiset tottuisivat siihen, että suomea puhutaan aksentilla ja se on normaalia”. Iloisia ja avarakatseisia näkökulmia toden totta. Tutkija Grönstrand huomautti kuitenkin, että vaikka Suomessa on historiallisestikin käytetty suomen ja ruotsin lisäksi monia muita kieliä, niin suomella kirjoittaessaan kirjailijat saavat kuitenkin eniten huomiota. Kähkönen oli huolissaan kulttuurimäärärahojen suuntautumisesta vain vähän maahanmuuttajien kirjallisuuteen, mutta mainitsi myöhemmin Kulttuuri kaikille -palvelun (linkki), jonka tarkoituksena on edistää avoimempaa, moninaisempaa ja saavutettavampaa kulttuuria. Ehdolla kirjallisuuspalkintojen saajiksi on nykyään ollut myös useita maahanmuttajataustaisia kirjailijoita, kuten keskustelussakin kävi ilmi.

Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä vähemmän hän pelkää söpöyttä. – Sirpa Kähkönen keskusteltaessa siitä, kuinka söpöä slangilla kirjoittaminen on

Kähkönen pohti suomalaisen kirjallisuuden ja suomalaisen kansankirjallisuuden eroja. Hänen mukaansa ”ei tarvitse kirjoittaa suomeksi ollakseen suomalainen kirjailija”. Tämä on ehdottomasti totta. Myös Schatz kommentoi, että suomalainen kirjallisuus on aina ahminut aineksia kaikesta, joten nykyään maahanmuuttajien tarjoama anti on vain osa tätä kahmintaa. Schatz otti leppoisasti kantaa myös kuviteltuun uhkaan siitä, että maahanmuuttajat muokkaisivat suomen kieltä vieraaseen suuntaan. Hänen mukaansa kieleen vaikuttavat nykyään enemmänkin pissikset ja markkinoijat.

Kuinka maahanmuuttajakirjailijan kirjoittajuus sitten kehittyy? Uudet suomalaiset aloittavat kirjoittamispolkunsa eri tavoin: toiset kirjoittavat yhtä aikaa monella kielellä, toiset äidinkielellään, mutta monet myös vain suomeksi. Baghbanin kuvaa henkilökohtaistakin prosessiaan siten, että maahan tullessaan kirjoittaja on fyysisesti Suomessa, mutta henkisesti vielä toisaalla. Hänen mukaansa ”kieli on ikkuna, jonka kautta voi kurkistaa yhteiskunnan sisälle”, ja huomata lopulta, että tämä uusi ympäristökin on koti. Grönstrand kommentoi maahanmuuttajien kirjoittamista sanomalla, että nämä tuovat kirjoihinsa häivähdyksiä omasta kulttuuristaan, mutta tarinat on yleensä kirjoitettu suomalaisille ja oman kielen sanoja käytetään varovasti. Toisaalta Schatz kommentoi keskustelun loppupuolella kärkevästi, että maahanmuuttajat ovat hyvin heterogeeninen ryhmä ihmisiä, joilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Tämä on tietysti hyvä huomio, ja yhtä lailla jokainen kirjoittaja on erilainen, taustastaan ja samankaltaisistakin kokemuksista riippumatta.

Paras lahja, jonka Suomi on antanut minulle kirjailijana, on vapaus. – Kiamars Baghbani kirjoittamisestaan

Entä onko maahanmuuttajakirjallisuudelle yleisöä? Kähkönen piti todennäköisenä, että nuorta uutta sukupolvea ne ainakin kiinnostavat. Keskustelusta kävi ilmi, että ainakin omaelämäkerrallisuus toimii. Schatz tosin kommentoi, että oman tarinansa voi kirjoittaa vain kerran, ja sen jälkeen on osoitettava osaavansa muutakin. Baghbani kertoi kirjoittavansa ensin itselleen, miettimättä mahdollista yleisöä, ilman rajoituksia ja tavoitteenaan rauhallinen tulevaisuus ja kulttuurien lähentäminen. Schatz taas totesi, että ihmisen perustarinat, kuten rakkaus ja sota, eivät muutu. Ne kiinnostavat aina, ja kirjailijan on kirjoitettava sellaisista aiheista, jotka lukijakuntaa kiinnostavat. Tämä pakottaa hänen mukaansa myös hyvällä tavalla jatkuvasti miettimään kirjoittamisensa laatua.

Nuoret ovat kasvaneet sekoittuneessa todellisuudessa. –  Sirpa Kähkönen kommentoidessaan sitä, miksi nuori yleisö on avoimempaa monenlaiselle kirjallisuudelle

Keskustelu oli ansiokas, lennokkaan polveileva, mutta myös asiapitoinen. Tämä bloggari seurasi sitä mielenkiinnolla ja painoi taas mieleensä muutamia hyviä kommentteja.

Liebster award -tunnustus

liebster_award

 

 

 

 

 

 

 

 

Kiitos Kirjavarkaalle haasteesta! Kaikki minut tuntevat tietävät toki, että rakastan kaikenlaisia täytettäviä kirjasia, joten tämähän sopii.

Haasteen säännöt:

  1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi
  2. Laita palkinto esille blogiisi
  3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen
  4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa
  5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat
  6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen
  7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Tässä vastaukset kysymyksiin, jotka Kirjavaras laati:

1. Millä kirjalla on mielestäsi kaunein kansikuva?

Vaikea kysymys, sillä en muista kansia, joihin olen tutustunut aikoja sitten. Yksi hieno tuli kuitenkin heti mieleen.

Kuva: Gummerus
Kuva: Gummerus

 

 

 

 

 

 

 

 

 

2. Millä perusteella valitset luettavat kirjat?

Syitä on monia. Ystävän suosituksesta, imartelevan lehtiarvostelun perusteella, kauniin kannen vuoksi, kiehtovan kirjannimen takia. Joskus vain siksi, että palautettujen hyllyssä on sopivanoloinen teos.

3. Jos saisit viettää päivän yhden kirjailijan (elävän tai jo edesmenneen) kanssa, kuka hän olisi?

Olen sellainen romantikko, että on pakko vastata Charlotte Brontë. Luin Kotiopettajattaren romaanin lukioikäisenä ja rakastuin siihen päätä pahkaa. Brontën sisarusten surullinen elämä koskettaa myös, ja olisi hienoa päästä katselemaan sen ajan naisena olemista ja kirjoittamisen tapoja.

4. Tykkäätkö lukea kauhua näin Halloweenin alla tai ylipäätään?

En. Kauhu on genrenä yksi niistä, joista en niin välitä. Pitäisi tietysti laajentaa lukemistoa sinnekin suuntaan, mutta maailmassa on niin paljon oikeasti houkuttelevia kirjoja. Epäilen, että kurottelen kauhuhyllylle suunnilleen ei-koskaan. Mutta Stephen King on toki tuttu, häntä luettiin yläasteella.

5. Milloin viimeksi kävit kirjastoautossa?

Oih, olisipa ihana kertoa, että juuri eilen. Mutta en ole tainnut koskaan olla kirjastoautossa. Pikkukoulussakin meillä oli yläkerrassa oma kirjastohuone, joka oli avoinna ehkä kerran pari viikossa, joten kirjastoauto ei tainnut juuri kylässä käydä.

6. Jos saisit parhaaksi ystäväksesi jostain kirjasta tutun henkilön, kuka hän olisi?

Elina, Täällä Pohjantähden alla -kirjoista. Tai sitten Bim mustakorva.

7. Mitä kirjaa sinulle suositeltiin viimeksi?

Art Spiegelmanin Maus-sarjakuvakirjakokoelmaa. Tulossa mukaan kirjahaasteeseen.

8. Jos saisit omistaa vain kolme kirjaa, mitkä ne olisivat?

Olen viime aikoina pyrkinyt ajattelemaan, että tunnesiteen ylläpitoon ei tarvita omistamista, mutta toki hyllyssä on mukava pitää joitain rakkaimpia teoksia. Niistä, jotka siellä nyt ovat, tärkeimpiä ovat ehdottomasti kaksi elämää täynnä olevaa vieraskirjaa ja päiväkirja. Mutta jos mennään oikeisiin teoksiin, niin menee vaikeammaksi. Tällä hetkellä ne olisivat Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa (ikuisesti yksi suosikeistani), Kjell Westön Kangastus 38 (koska sen etusivulla on kirjailijan nimikirjoitus) ja jokin lapsuudenrakkaus, esimerkiksi Onneli ja Anneli.

9. Oletko joskus matkustanut jonnekin vain (tai osaksi) sen takia, että lukemasi kirja sijoittui sinne? Minne?

En ainakaan muistaakseni.

10. Luetko muilla kielillä kuin suomeksi?

Toisinaan englanniksi. Tarkoitus olisi myös lukea jotain suhteellisen yksinkertaista ruotsiksi, jotta kielitaito ei pääsisi täysin romahtamaan.

11. Aiotko ostaa jollekin läheisellesi kirjan joululahjaksi? Vaikka et aikoisi, miltä kirjalta löytyy joululahjapotentiaalia?

Moni varmaan ostaa joululahjaksi Sofi Oksasta, mutta minä en ole varsinkaan uusimman sisällöstä hirveän vakuuttunut. Yleensä ostan joitain kirjoja lahjoiksi, mutta tänä vuonna voi käydä toisin. Jos ostaisin, niin esimerkiksi suuren suosikkini Susan Abulhawan uutuus Sininen välissä taivaan ja meren voisi olla potentiaalinen ostokohde. (Abulhawa on muuten parhaillaan Helsingin kirjamessuilla, ja minä olen kotona kirjoittamassa tätä, yhyy.)

Laitan haasteen eteenpäin vain yhteen suuntaan, Kirjallinen elämäni -blogin Essille. Ja sitten kysymyksiä, joihin saat Essi vastata, jos haluat.

  1. Millainen on ensimmäinen kirjamuistosi?
  2. Minkä kirjan päähenkilö on eniten kuin sinä itse?
  3. Mikä kirja tulee ensimmäisenä mieleen sanasta kipu?
  4. Mikä kirja on selkeimmin muuttanut kuvaasi maailmasta?
  5. Mikä on paras tänä vuonna lukemasi kirja?
  6. Luetko tietynlaisia kirjoja tietyssä mielentilassa vai jatkatko kesken olevaa tai muuten kiinnostavaa kirjaa tilanteesta riippumatta?
  7. Jos saisit lukea enää vain yhden kirjan, mikä se olisi?
  8. Paras kirpputorikirjalöytö?
  9. Kuvaile sinulle tärkeintä kirjastoa kolmella sanalla.
  10. Miten perustelisit lukemisen tärkeyttä ihmiselle, joka ei lue ollenkaan?
  11. Mikä kirja on hiljattain pettänyt odotuksesi?

Porin Kirjojen yö aarrekirjaston silmin

Kuva: Kansallisfilmografia Elonet
Kuva: Kansallisfilmografia Elonet

Porin kaupunginkirjaston tiloissa  järjestettiin 20.8.2015 Kirjojen yö. Tapahtuma oli Porissa ensimmäinen laatuaan. Olemme toki aiemmin saaneet nauttia esimerkiksi museoiden yön kulttuuritarjonnasta, mutta kirjojen rakastajien näkökulmasta tämä uutuus tuli ehdottomasti tarpeeseen. Onneksi Porissa vaikuttaa tällä hetkellä ilmeisen pätevä sanataiteen läänintaiteilija, joka omalta osaltaan vie kyseistä taiteenalaa eteenpäin. Ja arvaatteko mitä, Kirjojen yö oli selvästikin menestys!

Lue lisää