Blogarina – kirjablogit kirjallisuuden elämyksellistäjänä

(Tämä esseemäinen kirjoitelma on osa informaatiotutkimuksen opintojani, mutta silti aiheeltaan hyvin vahvasti kirjablogimaailmaan liittyvä puheenvuoro.)

IMG_20160930_135055136_HDR
Porin ihanainen, tarinallinen kirjastoauto Turun Kirjamessuilla syksyllä 2016.

Olen kirjablogini kautta toiminut pienimuotoisessa yhteistyössä paikallisen kirjaston kanssa jo parin vuoden ajan. Tämä tarkoittaa sitä, että valitsen osan kirjoittamistani kirjakatsauksista (en kutsu niitä arvioiksi, koska niitä ne suoranaisesti harvoin ovat) ja lähetän niistä sitaattikoosteen sekä linkin kirjastolle. Nämä kirjasuositukset he julkaisevat sitten omilla kirjallisuus-sivuillaan. Erilaiset kirjavinkit ja -vinkkaukset ovat nykyään vahvasti pinnalla. Näkökulmani yhdistääkin blogit ennemmin perinteisen kirjan säilymiseen kuin sen kuolemaan. Pohdin elämyksellisyyttä informaatiotyössä samalla sekä (tulevaisuuden) kirjabloggaajan että (tulevaisuuden) informaatikon näkökulmasta.

Blogien suosio ei liene kenellekään epäselvää. Mielikuvat ja informaatio, jota kirjablogien avulla lukijoille (tai katselijoille) välitetään, on tällöin myös merkittävä osa kenttää, joka muodostaa lukijoiden kirjallisuustietoisuuden. Ainakin täällä Satakunnassa myös kirjaston väki toimii aktiivisena suosittelijana. Suositukset, nostot, positiiviset arviot, ja toki myös negatiiviset kommentit, vaikuttavat siihen, millaisia kirjoja lukijat kirjastosta luettavakseen valitsevat. Kirjablogeissa keskitytään yleensä kuvailemaan kirjan juonta sekä sen ajankuvaa, tunnelmaa ja kielen rikkautta. Meriitteinä saattavat olla niin ikään helppolukuisuus, historiallinen tarkkuus, sivujen sopiva määrä, tyyli tai vaikkapa oikeanlainen fontti. Usein upeinta on se, että kirja osallistaa lukijan tarinaan, hän pystyy samaistumaan, ottamaan tekstistä aineksia omaan elämäänsä, suremaan, iloitsemaan ja myötäelämään tarinan henkilöiden tunteita. Kirjan lukeminen on elämys. Entä miten bloggaajat voisivat tehdä sisällön tuottamisestaan entistä elämyksellisempää, jotta kirjablogin lukeminen ei olisi ainoastaan perinteistä lukemista vaan sekä blogi itsessään että sen ”mainostama” kirjallisuus olisi entistä elämyksellisempää? Voisiko blogeissa olla jopa pelillisiä elementtejä?

Elävöitettäisiinkös blogeja?

Missä olet, BernadettePienimuotoisesti blogia on toki helppo elävöittää ja elämyksellistää erilaisin mediallisin keinoin. Kirja-arvostelua ei ole enää pakko tehdä ainoastaan kirjallisesti vaan ajatuksistaan voi tehdä myös videobloggauksen. Yksittäiset videobloggaukset eivät vielä tee blogista vlogia. Yksityisen sisällöntuottajan on mahdollista yhdistellä erilaisia medioita siten, että kokonaisuudesta tulee mahdollisimman elämyksellinen. Kirjoista on tehty elokuvia – miksei siis kirjablogiin voisi yhdistää draamallisia aineksia? Bloggaaja voi pukeutua itse (kirjan ja elokuvan) sankarittareksi tai pahikseksi ja valokuvata, tai valokuvauttaa, itsensä esimerkiksi kirjan kannen vieressä. Tai hän voi liittää blogikirjoitukseensa soundtrackin, joka heijastelee henkilökohtaista lukukokemusta, kirjan henkeä tai ajankuvaa. Soittolistan hyödyntämistä uudenlaisena kirjallisuuden oheistuotteena ovat hyödyntäneet myös kirjailijat, esimerkiksi Juha Itkonen, jonka teoksista Anna minun rakastaa enemmän ja Palatkaa perhoset on mahdollisuus nauttia myös musiikillisesti, Spotify-listoina.

Blogarina – kirjoja yhteen kokoava tarina

Entä sitten pelillisyys? Pohtiessani kirjallisuuden, ja etenkin juuri kirjablogien elävöittämistä, mieleeni tuli ensimmäisenä sittemmin mielessäni varsin laajat mittasuhteet saanut elämyksellinen kirja- tai tarinapeli. Kutsutaan peliä tässä nimellä Blogarina. Pelin elementteinä toimisivat kirjat (tarinat), virtuaaliset tekstit (blogeissa) sekä kirjoittajat itse (bloggaajat). Peli-ideana olisi se, että jo olemassaolevat kirjat esiteltäisiin blogeissa siten, että ne antaisivat vihjeitä siitä, mitä arvioita (tai analyyseja, tulkintoja tms.) tulisi lukea seuraavaksi. Vihjeet kertoisivat toisin sanoen sen, mihin kirjablogiin lukijan tulisi suunnistaa seuraavaksi saadakseen seuraamalleen tarinalle jatkoa. Tarina voisi muodostua sitaateista, henkilöhahmojen lyhyistä dialogeista tai muusta sellaisesta käsiteltävään kirjaan liittyvästä, mikä antaisi aineksia tarinalliseen jatkumoon. Vaihtoehtoja pelin toteuttamiselle on useita. Kirjabloggaajat voisivat esimerkiksi keskenään sopia, mitkä kirjat he valitsevat ja missä järjestyksessä kirjoittavat, jolloin tarinasta muodostuisi heille itselleen tietyllä tapaa ennalta-arvatta kokonaisuus. Kirjat, tarinat itsessään, muodostaisivat kollektiivisesti uudenlaisen tarinan. Kenties vielä parempi ajatus olisi se, että kukin kirjabloggaaja voisi valita vuorollaan minkä tahansa teoksen ja sitoa sen osaksi meneillään olevaa tarinaa. Näin myös bloggaajat itse saisivat elää jännityksessä ja tulevan odotuksessa.

Mitä hyötyä tällaisesta pelillisyydestä sitten olisi niille teoksille, joita tarinan matkalla käsitellään? Jokainen tarina avautuisi osana uutta kokonaisuutta, mutta lukijan mielenkiinto voisi missä tahansa vaiheessa herätä minkä tahansa osan suhteen. Kirjablogeissa toki mainittaisiin tärkeät tiedot käytetystä kirjallisuudesta, voisipa ennen tarinallisuutta olla vaikka ihan lyhyt kirjaesittelykin. Arvoituksellisuus olisi silti ehkä paras säilyttää. Blogarinan tarkoituksena ei olisi hyllyttää olemassaolevaa kirjallisuutta vaan tuoda siihen uusia elementtejä, antaa sille uudenlaiset siivet.

Kiireellisen ihmisen mahdollisuus nähdä maailma tarinoina

Maailmassa, jossa nyt elämme, jossa kiire ja vaihtoehtoiset vapaa-ajankäyttötavat kilpailevat ihmisten huomiosta ja ajasta, lyhyet tekstit vetoavat usein lukijoihin pitkiä enemmän. Lehden selailu on helpompaa kuin 500-sivuisen kirjan aloittaminen (tai etenkin kirjan raahaaminen mukana vaikka matkalla). Pelillisyys sen sijaan on pinnalla. Se innostaa kaiken ikäisiä, mutta etenkin nuoria, tarttumaan myös kulttuuriin, josta he eivät muuten välttämättä olisi niin kiinnostuneita. Pokemon Go sai nuoret lähtemään ulos. Pelitapahtumat saavat nuoret menemään kirjastoon, joka ehkä nimensäkin puolesta on nuorten mielestä jo hieman vanhanaikainen instituutio. Miksei siis nuortenkirjamainen, vaikka jännittäväkin, mutta ehdottomasti uusi ja tuore, pelin muotoon luotu tarinallisuus saisi nuoria tarttumaan kirjallisuuteen nykyistä useammin?

Satakunnan kirjastoissa pelillisyys, elämyksellisyys ja sosiaalisen median välineet on otettu erittäin hyvin käyttöön. Kirjastossa käydessäni katselen usein ilolla sitä, että aulassa vastaan tulee monen ikäistä väkeä. Lapset on vielä suhteellisen helppo houkutella kirjastoon konkreettisten tarinoiden avulla. Satutunnit ja -tuokiot vetävät tiloihin pientä väkeä vanhempineen. Nuoret, ja mikseivät myös aikuiset, taas vaativat nykyään enemmän. Pelkkä paperikantinen kirja, jonka sisällä on uusia maailmoja, ei enää välttämättä riitä. Muodikkaampaa ja nopeampaa on klikkailla hiirellä uusia välilehtiä auki, lukea pätkä sitä, toinen tätä ja jatkaa sitten jonkin muun asian tekemistä. Nykyajan ja etenkin tulevaisuuden informaatikon tulee tietää tämä. Jokaisessa lapsessa piilee, kirjaston kannalta, alkavan ”ongelmatapauksen” siemen. Elämyksellisyyden tuominen perinteisiin kirjastopalveluihin on erittäin tärkeää.

Kirjabloggaajan tarinataivaat

Miten tarinalliset tai muuten elävöitetyt kirjablogikirjoitukset sitten valjastetaan kirjastojen, informaatioalan, käyttöön? Voin aloittaa vaikka itse, jos bloggaajakollegani lähtevät mukaan. Kirjoittakaamme tarina, jonka osaset eivät ole meidän kirjoittamiamme, mutta jotka kokonaisuudessaan muodostavat jotain uutta. Ja tarjotkaamme sitä sitten kirjastojen käyttöön, osaksi niiden tarjoamia verkkosisältöjä. Kirjaston väki voi sitten suositella teemahyllyillä kirjoja, jotka kuuluvat esimerkiksi nuorille suunnattuun tarinaan ”viiltävää” tai aikuisille suunnattuun tarinaan ”kerran kesäkuussa”. Tarinat voivat olla myös teemallisia ja liittyä esimerkiksi jouluun, kevääseen, juhlaan tai surunkäsittelyyn. Kuulun Facebookissa kirjabloggaajien yhteisöön, ja joulukuussa kyseisellä väellä on tapana laatia oma joulukalenteri. Halukkaat 24 bloggaajaa kirjoittavat kukin valitsemansa adventtiluukun sisälle kätkeytyvän tarinan, kirjaesittelyn tai muun vastaavan omaan blogiinsa. Samalla he ”mainostavat” myös tulevia ja menneitä luukkuja, eli kollegoidensa blogeja. Blogarina, jonka blogit voisivat keskenään luoda, toimisi siis sekä kirjallisuuden itsensä, sitä tarjoavien kirjastojen että kirjabloggaajien tuotosten leikkisänä mainostajana.

Uusia tuttavuuksia ja yllättäviä löytöjä – Kirjamessujen perjantai-iltapäivä

Tapio Haapalan letkuveistos täysvihreissään.
Tapio Haapalan letkuveistos täysvihreissään.

Ensimmäinen messupäivä on takana. Lautasella Palak Paneer, päässä vieläkin messuäänet. Turussa, toisessa kodissa, satakuntalaisen on hyvä kelliä nyt kulttureituneena, ennen seuraavaa kirjallista kattausta.

Messuilla riensin hallista toiseen, kuuntelin keskusteluja sieltä täältä ja kohtasin erilaisia ihmisiä. Parasta haahuilua! Nuortenkirjailija Salla Simukka kertoi uudesta Sisarla-lastenromaanistaan, mutta myös siitä, kuinka hän ulkomaisia kustantajia kohdatessaan suosittelee näille myös muuta suomalaista kirjallisuutta. Terhi Rannela kuvaili Frau-romaanin kirjoittamista runsasta taustatyötä vaatineeksi urakaksi, josta häntä on myös kritisoitu – nimittäin ss-kenraalin vaimon inhimillisestä kirjallisesti käsittelystä.

 

Porin kirjastoauto, tuo lännen kaunein, oli parkkeerattuna (satakuntalaisittain parkattuna) messukeskuksen ulkopuolelle. Piipahdin sisälläkin – en ole ollut kirjastoautossa sitten mummun kanssa muinaisina kesinä vietettyjen maalaishetkien jälkeen. Ihana, värikäs bussikaunotar! Bussissa kohtasin myös erään satakuntalaisen kulttuuri- ja runo-osaajan (Katso kuva!).

Kauneutta tarjoili myös ehdottomasti liian vähälle huomiolle jäänyt, mutta Satakunta-osastolla suuresti arvostusta saanut Eurajoen lastenlaulukilpailun parhaimmistosta koostettu nuottikirja, jonka toooodella hienon kuvituksen on tehnyt nuori raumalainen Pauliina Linjama. Ohhoh, pääsi minultakin, kun kirjaa selasin.

Kääk!
Kääk!
Porilainen kaunotar.
Porilainen kaunotar.
Pauliina Linjaman laulukirjakuvitusta.
Pauliina Linjaman laulukirjakuvitusta.
Vesa Vitikainen ja minä mainostamme hänen sarjakuvakirjojaan.
Vesa Vitikainen ja minä mainostamme hänen sarjakuvakirjojaan.

En miltei koskaan lue sarjakuvia. Paitsi Satakunnan Kansasta Baby bluesia. No joo. Mutta Sanojen Satakunta -osastolla törmäsin sympaattisen oloiseen mieheen, joka seisoi kirjamyyntitiskin takana. Hän paljastui Porissa asuvaksi sarjakuvantekijä Vesa Vitikaiseksi. Miehen sarjakuvatuotanto on moninaista, mutta etupäässä mieleen jäivät sotahistorialliset ja supersankariaiheiset sarjakuvat. Vitikaisen mukaan sota-aiheet kiinnostavat enemmän aikamiehiä kuin nykynuorisoa. Kenties tämäkin muuttuu itsenäisyyden juhlavuoden myötä? Pohdimme kyllä sitäkin, että supersankariaiheet vetoavat myös juuri entisaikojen poikiin, niihin, jotka hakevat uusista sankareista nostalgiaa menneiden, kadonneiden tilalle. Mutta mitäpä sitten, hyvä niin. Vitikainen on kuulemma kirjoittanut pienestä pitäen, mutta ensimmäinen, hänen sanojensa mukaan, oikean kustantamon kustantama sarjakuvakirja ilmestyi vuonna 2005. Rokka ja kumppanit sekä kersantti Napalm sitten sille nuorisollekin pukinkonttiin.

 

Satakuntalaisia runoilijoita rivissä.
Satakuntalaisia runoilijoita rivissä.

Satakunnan satumaisissa ympyröissä ihastuttivat myös lastenkirjailijat sekä runoilijat, jotka lukivat otteita tuotannostaan. Arja Palonen, Pauli Karmala, Jaana Mäki, Mervi Kariniemi ja Nina Rintala ottivat osaa Satakunnassa järjestettyyn runokätköilyyn, jossa ihmiset saivat koordinaattien perusteella etsiä runoja geokätköilytyyliin. Messuilla kuulimme heidän kätkörunojaan ja muutakin. Lyhyitä, pitkiä, dramaattisia, karismaattisia runoja. Läänintaiteilijamme Karoliina Suoniemenkin mukaan, tunteita laidasta laitaan.

Piipahdin myös kuuntelemassa Pori Sinfoniettaa ja seuraamassa porilaista improvisaatioteatteria Kosmisen karusellin parissa. Ensimmäisessä yleisö oli hiirenhiljaa paikallaan, jälkimmäisessä vähän hihiteltiin ja hymyiltiinkin. Hymy oli allekirjoittaneella koko päivän herkässä, mutta jalat ja pää alkoivat loppua kohden olla hiukan höttöisät. Lepotauko tekee hyvää. Uudella riemulla lähden messuille taas aamulla, kaupunkibussi satasella torin kulmalta.

Porin Kirjojen yö 2016: Runoja ja romantiikkaa

14224953_10153865247528499_7217890159721292711_nTapahtuma: Porin Kirjojen yö

Paikka: Porin kaupunginkirjasto

Ajankohta: 1.9.2016 klo 17-23:30

 

 

 

 

Yksi kirjasyksyn paikallisista kohokohdista, Porin järjestyksessään toinen Kirjojen yö, toteutettiin joitain päiviä sitten. Mukana oli jälleen iso joukko satakuntalaista kirjallista osaamista. Ihana läänintaiteilijamme Karoliina Suoniemi oli tehnyt paljon työtä tapahtuman eteen ja toiminut maakuntajohtaja Pertti Rajalan mukaan pääsyyllisenä järjestelyissä. Kokonaisuus oli tänäkin vuonna monipuolinen. Keskustelut liikkuivat luonnon ääreltä väkivaltaan, runotuntemuksista dekkareihin.

Turun Kirjamessut lähestyvät, ja Kirjojen yö lähtikin liikkeelle maakuntajohtaja Pertti Rajalan ja Karoliina Suoniemen Kirjamessujen Satakunta-teeman esittelyllä sekä messujen sisällön pieninä avauksina. Tämä tietysti kiinnosti messubloggaajaakin. Kirjamessuille mennään koko kulttuurin kirjossa, vaikka kirjallisuus tietysti on etusijalla. Paikalliset osaajat ovat lähdössä mukaan ihan sellaisena notkuvana marjapensaana. Kirjojen yöhön hipsi yleisöä pikkuhiljaa, mutta kohta aikuisten puoli oli pullollaan kirjallisuudenystäviä. Lasten osastolla lauleli ja tarinoi Noita Kutilan Manta, jota en tässä hötäkässä ehtinyt tavata.

Seuraavana omassa ”mututuntumalla oikeaan suuntaan” -ohjelmassani oli vuorossa runoutta. Kirjaston oma multitalentti (Terkkuja vaan!) Arja Palonen, Vilja-Tuulia Huotarinen ja Tapio Koivukari avasivat runouttaan ja runojen synnytystaipaleitaan yleisölle. Yhtä mieltä runoilijat olivat siitä, että runot kehkeytyvät usein yllättävissä tilanteissa, jotain puuhastellessa, ihan arjen keskellä nikkaroidessa tai ruokaa laittaessa. Tai inspiraatio voi tulla muusta taiteesta, vaikkapa videoinstallaatioita katsellessa, kuten Palosen tapauksessa. Toiselle teoria antaa luomiselle pohjaa, toisella taas oikeat sanat vain tulevat paperille (tai älypuhelimen, tietokoneen, mitänäitäon, näytölle, mutta kuitenkin). Todettiin, että sellainen ihminen, joka ei ole vielä etsinyt tietään runouden pariin, löytää sopivat kirjaset parhaiten kokeilemalla ja tutustumalla erilaiseen runouteen. Entä onko meissä kaikissa runoilija? ”Melkkei on”, Tapio Koivukari toteaa, ja saa yleisön hihittelemään lempeästi. Mutta runoilijankin persoona ja runopersoona ovat kaksi eri asiaa. Huotarisen mukaan runossa ”minä” on lukijoiden, toisin kuin arkinen runoilija itse. Runot kirjoitetaan kuitenkin aina (jollekin) yleisölle. Siksi runoilija ja hänen runonsa eivät välttämättä ole ensinäkemältä samankaltaisia. ”En kuulemma ole ollenkaan sen näköinen mitä runoni ovat”, Palonen toteaa juuri tähän liittyen. Upeita tyyppejä. Kenties minun pitäisi ottaa runous laajemmin osaksi kirjaharrastustani?

Kirjatapahtumissa parasta on mielestäni tunnelma. Sitä voi istuskella kirjaston kahvilassa jutustelemassa leppoisasti kirjailijan kanssa. Kaikki ovat hyvällä tuulella. Tässä on sellaista joulumarkkinamaista iloa, kun parkkipaikka on löytynyt eikä ketään kiukuta. Kuuntelin seuraavia keskusteluja sieltä täältä. Naiskirjailijat puhuivat väkivallasta ja kauhutarinoista. Aulassa myytiin paikallista kirjallisuutta. Loppuillasta keskityin tapahtumaseurani kanssa kuitenkin musiikkiin, sillä auditoriossa esiintyi taiteilija Elina Mustonen draamallisella musiikkiesityksellään ”Shakespearen naiset sanoin ja sävelin”. Mustonen näytti kykynsä hyvin erilaisiin naisrooleihin eläytyjänä. Ja mikäpä olisi aidompaa kirjallista sulokkuutta ja romantiikkaa kuin Shakespeare! Hämmästyin, lumouduin ja lopulta rauhoituin kiireisen viikon keskellä. Raukeana tepastelin kotiin näkemään kirjanpehmoisia unia menettäen viimeisen elämyksen, ulkoilmaelokuvan kirjaston sisäpihalla.

Psst! Kaikki runoudesta kiinnostuneet: Huomenna perjantaina 9.9. klo 20-21 Porin kuuluisalla Airion kulmalla järjestetään Lahjaks vai kottii? -tapahtuma, jossa kaikki halukkaat saavat kirjoittaa ajatuksiaan Airion liikkeen ikkunoihin. Kipitikips!

Aarrekirjastoja Dublinissa: Chester Beatty ja Trinity College

Piipahdimme viiden päivän juhannusreissulla Dublinissa. Kirjaherkuttelijan suosikkikohteita olivat tietysti kirjastot – ne mainitsinkin oikeastaan ainoiksi itselleni pakollisiksi vierailukohteiksi, kun matkan aikatauluja suunniteltiin. Ilmaiskohteet ovat viime vuosina lähes poikkeuksetta tehneet minuun suuremman vaikutuksen kuin maksulliset turistirysät, joissa kohdetta ei edes mahdu kunnolla katselemaan. Näin kävi myös Dublinissa, jossa vierailimme sekä Trinity Collegen vanhassa kirjastossa että Chester Beatty Libraryssa.

IMG_3526 (Medium)

Tavanomaisen kirjastorakennuksen näköinen Chester Beatty Library sijaitsee Dublinin linnan vieressä. Määränpää löytyi hiukan harhailtuamnme, jälleen kerran sateista vettynein tossuin. Sadesää haihtui kuitenkin mielestä nopeasti, jo ensimmäisessä näyttelyhuoneessa. Kirjasto esittelee kaivosherra Alfred Chester Beattyn (1875–1968) keräämän kirjallisuuden aarteita: pyhiä kirjoja, kauniita kuvituksia ja tarinoita kulttuurien ytimestä. Yksityiskokoelmallisen vuosisataista maailmanhistoriaa siis. Chester Beatty oli viehättävien kuvitusten ystävä, mutta hänen tarkoituksenaan oli myös säilyttää varhaisia teoksia niiden historiallisen merkityksen vuoksi. Esillä oleva kokoelma on kerrassaan hämmästyttävä.

Vaikka uskontojen käytännöt eroavat toisistaan, täällä vallitseva olotila on lähinnä jatkuvuus ja ykseys.

Huoneet ovat tunnelmallisia ja upeita. Kirjojen sijoittelu on tyylikästä olematta kuitenkaan kylmää. Ensimmäisessä kirjastokerroksessa esitellään kirjojen kuvitustaidetta. Lumouduin kuitenkin vielä täydellisemmin toisen kerroksen pyhien traditioiden keskellä. Uskontojen pyhien kirjoitusten ja niiden synnyttämien käytäntöjen kirjo esittäytyy kuvien, tarinoiden ja videopätkien sekä tietysti itse kirjojen avulla. Taustalla kaikuvat asiaankuuluvat hartaat ja pysäyttävät äänet. Äänimaailma yhdistettynä tunnelmallisuuteen ja kauniisiin vanhoihin kirjoihin ehkä eniten lumoaakin. Vaikka uskontojen käytännöt eroavat toisistaan, täällä vallitseva olotila on lähinnä jatkuvuus ja ykseys.

Siellähän se kyyhöttää vitriinissä, hälisevän ihmismassan tuijotellessa ympärillä.

Mieli vielä häikäistyneenä edeltävästä kokemuksesta Trinity Collegen ihmiskaaos ei ottanut henkeen aivan yhtä paljon kuin se ehkä muuten olisi tehnyt. Toisaalta kontrasti oli varsin räikeä. Tarvoimme kirjastotilaan kansoitetun matkamuistomyymälän halki. Ensin vastassa on Book of Kells, tuo kelttiläisten munkkien noin vuonna 800 laatima latinankielinen evankeliumikirja. Siellähän se kyyhöttää vitriinissä, hälisevän ihmismassan tuijotellessa ympärillä. Vilkaisin matalimpien päiden yli ja jatkoin eteenpäin.

En ole lukenut Harry Pottereita ja elokuvistakin olen nähnyt vain osan, mutta ymmärrän kyllä miksi Trinity Collegen vanhaa kirjastoa verrataan Pottereiden kirjastoon. Vaikuttava, entisaikojen pölyltä tuoksuva korkea kirjastohuone paksuine opuksineen ja niiden luo johtavine tikkaineen. Sivustoilla kalmankalpeat herrat vartioivat vierailijoita. Kirjat on eritelty komealta kuulostavien latinankielisten kategorioiden ja aakkostuksen alle. Jokseenkin mystinen ja satumainen tunnelma. Ihastelin kyllä, mutta kokemus oli silti paljon laimeampi kuin Chester Beattyssa. Kukin kokee tämänkin eittämättä tavallaan. Olen silti tyytyväinen koettuani molemmat maailmat.

IMG_20160628_135959984 (Medium)

IMG_3545 (Medium)

 

Puheenvuoro kirjavasta joulusta

joulukalenteriMonet tämän vuodenajan kirjoitukset alkavat varmasti sanoilla ”taas on se aika vuodesta, kun…”. Tässä se tulee. Taas on se aika vuodesta, kun ihmiset jonottavat kaikenlaisten liikkeiden kassoilla ja pyyhkivät hikeä otsaltaan lahjapohdintojen, aidon ja kehitellyn stressin äärellä. Kävin tekemässä tämän havainnon paikallisessa kirjakaupassa, vaikka eihän sitä erikseen tarvitsisi käydä toteamassa. Tietysti hankin itsekin joskus lahjaksi kirjoja ja hyvin usein palloilen kirjakaupoissa muuten vain. Nehän kuitenkin ovat, kirjastojen tapaan, varsinaisia aarreaittoja. Paljon lukevana ihmisenä uusi maailma, johon astua, on luultavasti myös paras mahdollinen saatu lahja. Totesin kuitenkin, että on aika piipahtaa ulos siitä perinteisestä lahjakirjamallista.

Siispä kirjoitin teille julistuksen kirjallisen, mutta stressittömämmän, ja myös edullisemman, joulun puolesta. Se on tarkoitettu sinulle, joka rakastat kirjoja, ahmit tarinoita ja haluat muidenkin tekevän niin. Mutta et halua ostaa kahtakymmentä uutuuskirjaa läheisillesi vain siksi, että sinun odotetaan käärivän monta pakettia per lahjaa odottava minkä-tahansa-ikäinen-sukulainen-tai-ystävä. Etkä myöskään tiedä minkä kirjan ostaisit. Tietysti se voisi olla se uutuus, jonka kaikki muutkin lukevat. Ja se helpoin valinta miehelle: Suositun dekkaristin viimeisimmät murhaukset. Mutta tekeekö saaja kirjalla sitten luettuaan enää mitään? Onko kirja edes menossa oikealle tyypille? Haluaisivatko Toni ja Kerttu mieluummin lahjakortteja herrainpukimoon ja glittershoppiin? Mistä tässä maailmassa tietää onko sillä saajalla tämä kirja jo? Näin seisoo julistus:

Tue toki kirjallisuutta, tue suomalaista osaamista, lahjakkaita hahmoja. 

Tue toki yrittäjyyttä, pieniä kirjapuoteja ja suomalaista työtä.

Vaan jos haluaisit tehdä toisen iloiseksi ostamatta umpimähkään paketteja,

Sellaisia kirjoja, jotka saajalla jo on,

Käy kirjastossa, 

Lainaa Mirjamin näköinen kirja,

Raapusta kyytiäiskorttiin, että halusit ilahduttaa häntä lainatulla kirjalla,

Hoida uusimiset, jos tarvitsee. 

Jos kirja on jo luettu, sen voi palauttaa, voi lainata uudelle vuodelle toisen. 

Tai mene kirjapuotiin, älä katso pelkästään uutuuskirjahyllyyn vaan sinne,

Niin juuri sinne, missä ei ole tällä hetkellä yhtään muuta ihmistä, 

Pystyt hengittämään.

Valitse sieltä kaunein, irvokkain, höpsöin, puhuttelevin kansi.

Hanki ystävälle tai puolisolle, lapselle, kummille se.

Kerro, miksi tämä tarina tai kansi muistutti hänestä.

Tai sano naapurille, että tuot hänelle hyvää tiistaita -lahjan joulun välipäivinä. 

Osta sitten joulualeista ne uutuudetkin halvemmalla,

Kääri kukkaiskeiju- tai julmalintupaperiin, 

Tai vanhaan paperipussiin tai jouluna tyhjentyneeseen konvehtirasiaan.

Kirjoita päälle kaunis ajatus. 

Tai ota kirjoista lempisitaattejasi ja kokoa niistä kaverille persoonallinen aforismikirja. 

Ei myydä sellaista kaupoissa, se on vain sinulta.

Ota omat suosikkivillasukat kaapista, 

Ota suosikkimukisi ja täytä se sillä, mitä juot kylmänä päivänä mieluiten,

Ota se oma kauniskantinen tai puhutteleva valintasi ja nauti.

 

Mukavaa joulunodotusta, lomanodotusta, talvesta nauttimista, räntäsadepäivän seikkailuja ja huurretta nenänpäähän kaikille!

Elämäni kirjastot: Pienen kyläkoulun kirjastohuone

Kasvoin aikuiseksi pienessä satakuntalaisessa kylässä. Ensimmäinen kouluni, nyt jo kosteusvaurion takia suljettu vanha rakennus, sijaitsi parinsadan metrin päässä kodistani. Koulussa oli kaksi luokkahuonetta, joista toisessa opetettiin kahta ensimmäistä luokka-astetta ja toisessa neljää seuraavaa. Ei siis puhettakaan oikeasta oppimistahdista, mutta maailman idyllisimpiä kouluja se varmasti oli. Ja idyllinen oli yläkerran pieni kirjastohuonekin.

Kirjastohuoneessa ei ollut ainoastaan kirjoja meille, hassulle hyppyselliselle lapsia, vaan se oli tietenkin koko pikkukylän sivistyksen keskus. Muistelisin kirjaston olleen avoinna pari kertaa viikossa. Joitain tunteja, tuskin kovin pitkää aikaa päivässä. Huoneessa pidettiin myös esimerkiksi tukiopetusta, ja ties missä muussa käytössä se oli, mutta kirjastona se tietysti etupäässä tuli tunnetuksi. Muistan sarjan isoja, maailman luonnosta ja eläimistä kertovia kirjoja. Ja muistan lainanneeni kerran erään suositun kirjan ja pitäneeni sitä sitten lainassa melkein vuoden. Eikö uusintakerroilla ollut siihen aikaan mitään enimmäismäärää? Vai täytyikö kirjaa edes uusia, jos sillä ei ollut varauksia? Riitti, kun palautti joskus? No jaa, mutta kirja oli joka tapauksessa nimeltään Neiti Etsivä ja tavaratalon kepposet. En ole varma luinko tuota punakantista kirjaa oikeasti koskaan. Neiti Etsivät olivat sen verran hyvässä huudossa siihen aikaan, että saatoin lainata sen vain imagollisista syistä. En ollut kyseisestä kirjasarjasta kovin vaikuttunut. Tyttösensydämeni taisi sykkiä siihen aikaan eniten hennonromanttisille kertomuksille. Suosikkejani olivat Merri Vikin Lotta-kirjat, jotka taisin lukea kaikki. Muistan vieläkin missä tuon ihanan kirjoille tuoksuvan huoneen hyllyssä erityistä palvonnankohdettani, Onpa ruusuista, Lotta -kirjaa, pidettiin. Sen taisin lukea useammankin kerran.

Miten toisinaan ikävöinkään tuota kirjastohuonetta! En ehkä lapsena ymmärtänyt, kuinka suureksi osaksi maailmaani kirjat vielä tulisivatkaan, mutta nyt kun muistelen niitä tuoksuja ja tunteita, sitä oudon salaperäistä ja kiehtovaa tunnelmaa, joka tuossakin huoneessa vallitsi, niin onhan se selvää. Olin jo silloin sisimmässäni aarrekirjastonhoitaja.

Psst. Jos joku löytää antikvariaatista tai muusta aarrekätköstä tuon Lotta-kirjan, niin haluaisin sen kovasti omaan kirjahyllyyni. Maksua vastaan, tietystikin.

Porin Kirjojen yö aarrekirjaston silmin

Kuva: Kansallisfilmografia Elonet
Kuva: Kansallisfilmografia Elonet

Porin kaupunginkirjaston tiloissa  järjestettiin 20.8.2015 Kirjojen yö. Tapahtuma oli Porissa ensimmäinen laatuaan. Olemme toki aiemmin saaneet nauttia esimerkiksi museoiden yön kulttuuritarjonnasta, mutta kirjojen rakastajien näkökulmasta tämä uutuus tuli ehdottomasti tarpeeseen. Onneksi Porissa vaikuttaa tällä hetkellä ilmeisen pätevä sanataiteen läänintaiteilija, joka omalta osaltaan vie kyseistä taiteenalaa eteenpäin. Ja arvaatteko mitä, Kirjojen yö oli selvästikin menestys!

Lue lisää