Arja haluaisi Helsinkiin – kirjavinkkausta 50-luvun tyyliin

Perinteistä Museoiden yötä vietettiin Porissa jälleen lauantaina 20.5. Satakunnan museo on toistaiseksi suljettuna, koska siellä rakennetaan vielä hyvän aikaa uutta perusnäyttelyä. Muut yksiköt sen sijaan tarjoilivat tähän kulttuurin superlauantaihin antoisan annoksen kaikenlaista tapahtumaa. Itse ehdin piipahtaa vain Rosenlew-museossa, jossa oli alkamassa 50-luvun kirjavinkkaus, vetäjänään kirjastomme moniosaaja Arja Palonen.

18676455_10154597473523499_835906286_o
Pääsin hyppäämään 50-luvulle yhteiskuvaan.
Toisaalta Helsinki tuntui myös pelottavalta paikalta, jossa saattoi sattua kaikenlaista ikävää, vaikka ihan murha!

Arja esiintyi yleisölle 50-luvun (olettaakseni) varhaisteinin Arjan ihanan tyttömäisessä hahmossa. Kuulijoita ja katselijoita oli sopivasti, juuri sen verran, kuin Rosenlew-museon tunnelmalliseen näyttelytilaan mahtui. Tämä siitäkin huolimatta, että televisiossa alkoi samoihin aikoihin suursuosion saanut Suomi-Ruotsi -kiekkopeli. Menneisyyden Arjaa eivät kiekkopelit kiinnostaneet, vaan hän haaveili pääsevänsä äidin kielloista huolimatta suureen maailmaan, 50-luvun Helsinkiin. Toisaalta Helsinki tuntui myös pelottavalta paikalta, jossa saattoi sattua kaikenlaista ikävää, vaikka ihan murha!

Kynsilakan tuoksusta päästiin nopeasti mysteeritunnelmiin ja sieltä taas päiväkirjojen intiimeihin tunneilmaisuihin. Kirjakatkelmat tahdittivat tätä pientä näytelmää, toivat rooleja roolin sisälle. Kuulin huhua, että Arja saattaisi jopa laulaa lurauttaa jotakin, ja näinhän kävikin. Hennon suloisesti kuulimme Pikku Matin seikkailuista portin pielessä, tuomen alla (Miksi muuten Matti aina seikkaileekin, hänen autostaanhan on myös kumi puhjennut).

18676368_10154597473713499_1503519463_o

Myönnän hiukan häpeillen, että tämä taisi olla enintään toinen kerta, kun olen kirjavinkkausta kuulemassa. Mutta ymmärrän pienenkin otannan perusteella mainiosti, miksi sitä tehdään. Varsinkin nuoret, kenties haastavimmin tavoitettava lukijaryhmä, saattavat hyvinkin innostua elävästi esitetystä kirjallisuudesta. 50-luvun kirjavinkkaus oli tietysti oma luku sinänsä, eikä vinkkareiden tehtävänä ole suinkaan aina hypätä ulkopuoliseen rooliin. Mutta tällaista yleiskulttuuri-ihmistä esitys viehätti suuresti. Mitä mainiointa yhteistyötä kirjastolta ja museolta.

18618249_10154597473243499_381980454_o

Vinkattavana kirjallisuutena oli nykypäivän 50-lukua käsitteleviä teoksia.

Tässä lista mainituista ja siteeratuista:

  • Aho, Claire: Aho & Soldan: Helsinki 1950-luvun väreissä. (Ahon isän ja tyttären Helsinki kuvina)
  • Autere, Terttu: Kaunis mutta kuollut. (Menneisyyden koulumaailman etsiväromaani)
  • Bradley, Alan: Piiraan maku makea. (Kauniskantinen 50-luvulle sijoittuva brittiläinen kartanomysteeri)
  • Haavio, Katarina: 50-luvun tytöt. (Päiväkirjamerkintöjä)
  • Kolanen, Alvar: Tähdet tuikkivat: Olavi Virrasta Irwiniin.
  • Kultaiset koululaulut vanhoilta ajoilta. (Täällä se Matti kaikenlaisessa puuhassa huseeraa)
  • Loivamaa, Ismo: Lastenkamarin aarteet. (Ihana teos, joka esittelee entisajan lastenkamari”muotia”  1940-luvulta nykypäivään)
  • Magee, Audrey: Sopimus. (Natsi-Saksa, pariskunta ja synkkä kuherruskuukausi)
  • Mikkanen, Raili: Voidaan kutsua ulkopuolelle lain. (Romaani nuoresta äidistä ja mahdollisesta valtiopetoksesta)
  • Mustaneva, Seija: Läpireikätalo. (Murrerunoja lapsuudesta)
  • Pakkanen, Jukka: 50-luvun sanakirja.
  • Rasvaletti: Valokuvia 1950-luvun Helsingistä.
  • Timonen, Pirkko: Kattausten kulta-aika: 1950-luvun designastiat.

 

Mainokset

Blogarina – kirjablogit kirjallisuuden elämyksellistäjänä

(Tämä esseemäinen kirjoitelma on osa informaatiotutkimuksen opintojani, mutta silti aiheeltaan hyvin vahvasti kirjablogimaailmaan liittyvä puheenvuoro.)

IMG_20160930_135055136_HDR
Porin ihanainen, tarinallinen kirjastoauto Turun Kirjamessuilla syksyllä 2016.

Olen kirjablogini kautta toiminut pienimuotoisessa yhteistyössä paikallisen kirjaston kanssa jo parin vuoden ajan. Tämä tarkoittaa sitä, että valitsen osan kirjoittamistani kirjakatsauksista (en kutsu niitä arvioiksi, koska niitä ne suoranaisesti harvoin ovat) ja lähetän niistä sitaattikoosteen sekä linkin kirjastolle. Nämä kirjasuositukset he julkaisevat sitten omilla kirjallisuus-sivuillaan. Erilaiset kirjavinkit ja -vinkkaukset ovat nykyään vahvasti pinnalla. Näkökulmani yhdistääkin blogit ennemmin perinteisen kirjan säilymiseen kuin sen kuolemaan. Pohdin elämyksellisyyttä informaatiotyössä samalla sekä (tulevaisuuden) kirjabloggaajan että (tulevaisuuden) informaatikon näkökulmasta.

Blogien suosio ei liene kenellekään epäselvää. Mielikuvat ja informaatio, jota kirjablogien avulla lukijoille (tai katselijoille) välitetään, on tällöin myös merkittävä osa kenttää, joka muodostaa lukijoiden kirjallisuustietoisuuden. Ainakin täällä Satakunnassa myös kirjaston väki toimii aktiivisena suosittelijana. Suositukset, nostot, positiiviset arviot, ja toki myös negatiiviset kommentit, vaikuttavat siihen, millaisia kirjoja lukijat kirjastosta luettavakseen valitsevat. Kirjablogeissa keskitytään yleensä kuvailemaan kirjan juonta sekä sen ajankuvaa, tunnelmaa ja kielen rikkautta. Meriitteinä saattavat olla niin ikään helppolukuisuus, historiallinen tarkkuus, sivujen sopiva määrä, tyyli tai vaikkapa oikeanlainen fontti. Usein upeinta on se, että kirja osallistaa lukijan tarinaan, hän pystyy samaistumaan, ottamaan tekstistä aineksia omaan elämäänsä, suremaan, iloitsemaan ja myötäelämään tarinan henkilöiden tunteita. Kirjan lukeminen on elämys. Entä miten bloggaajat voisivat tehdä sisällön tuottamisestaan entistä elämyksellisempää, jotta kirjablogin lukeminen ei olisi ainoastaan perinteistä lukemista vaan sekä blogi itsessään että sen ”mainostama” kirjallisuus olisi entistä elämyksellisempää? Voisiko blogeissa olla jopa pelillisiä elementtejä?

Elävöitettäisiinkös blogeja?

Missä olet, BernadettePienimuotoisesti blogia on toki helppo elävöittää ja elämyksellistää erilaisin mediallisin keinoin. Kirja-arvostelua ei ole enää pakko tehdä ainoastaan kirjallisesti vaan ajatuksistaan voi tehdä myös videobloggauksen. Yksittäiset videobloggaukset eivät vielä tee blogista vlogia. Yksityisen sisällöntuottajan on mahdollista yhdistellä erilaisia medioita siten, että kokonaisuudesta tulee mahdollisimman elämyksellinen. Kirjoista on tehty elokuvia – miksei siis kirjablogiin voisi yhdistää draamallisia aineksia? Bloggaaja voi pukeutua itse (kirjan ja elokuvan) sankarittareksi tai pahikseksi ja valokuvata, tai valokuvauttaa, itsensä esimerkiksi kirjan kannen vieressä. Tai hän voi liittää blogikirjoitukseensa soundtrackin, joka heijastelee henkilökohtaista lukukokemusta, kirjan henkeä tai ajankuvaa. Soittolistan hyödyntämistä uudenlaisena kirjallisuuden oheistuotteena ovat hyödyntäneet myös kirjailijat, esimerkiksi Juha Itkonen, jonka teoksista Anna minun rakastaa enemmän ja Palatkaa perhoset on mahdollisuus nauttia myös musiikillisesti, Spotify-listoina.

Blogarina – kirjoja yhteen kokoava tarina

Entä sitten pelillisyys? Pohtiessani kirjallisuuden, ja etenkin juuri kirjablogien elävöittämistä, mieleeni tuli ensimmäisenä sittemmin mielessäni varsin laajat mittasuhteet saanut elämyksellinen kirja- tai tarinapeli. Kutsutaan peliä tässä nimellä Blogarina. Pelin elementteinä toimisivat kirjat (tarinat), virtuaaliset tekstit (blogeissa) sekä kirjoittajat itse (bloggaajat). Peli-ideana olisi se, että jo olemassaolevat kirjat esiteltäisiin blogeissa siten, että ne antaisivat vihjeitä siitä, mitä arvioita (tai analyyseja, tulkintoja tms.) tulisi lukea seuraavaksi. Vihjeet kertoisivat toisin sanoen sen, mihin kirjablogiin lukijan tulisi suunnistaa seuraavaksi saadakseen seuraamalleen tarinalle jatkoa. Tarina voisi muodostua sitaateista, henkilöhahmojen lyhyistä dialogeista tai muusta sellaisesta käsiteltävään kirjaan liittyvästä, mikä antaisi aineksia tarinalliseen jatkumoon. Vaihtoehtoja pelin toteuttamiselle on useita. Kirjabloggaajat voisivat esimerkiksi keskenään sopia, mitkä kirjat he valitsevat ja missä järjestyksessä kirjoittavat, jolloin tarinasta muodostuisi heille itselleen tietyllä tapaa ennalta-arvatta kokonaisuus. Kirjat, tarinat itsessään, muodostaisivat kollektiivisesti uudenlaisen tarinan. Kenties vielä parempi ajatus olisi se, että kukin kirjabloggaaja voisi valita vuorollaan minkä tahansa teoksen ja sitoa sen osaksi meneillään olevaa tarinaa. Näin myös bloggaajat itse saisivat elää jännityksessä ja tulevan odotuksessa.

Mitä hyötyä tällaisesta pelillisyydestä sitten olisi niille teoksille, joita tarinan matkalla käsitellään? Jokainen tarina avautuisi osana uutta kokonaisuutta, mutta lukijan mielenkiinto voisi missä tahansa vaiheessa herätä minkä tahansa osan suhteen. Kirjablogeissa toki mainittaisiin tärkeät tiedot käytetystä kirjallisuudesta, voisipa ennen tarinallisuutta olla vaikka ihan lyhyt kirjaesittelykin. Arvoituksellisuus olisi silti ehkä paras säilyttää. Blogarinan tarkoituksena ei olisi hyllyttää olemassaolevaa kirjallisuutta vaan tuoda siihen uusia elementtejä, antaa sille uudenlaiset siivet.

Kiireellisen ihmisen mahdollisuus nähdä maailma tarinoina

Maailmassa, jossa nyt elämme, jossa kiire ja vaihtoehtoiset vapaa-ajankäyttötavat kilpailevat ihmisten huomiosta ja ajasta, lyhyet tekstit vetoavat usein lukijoihin pitkiä enemmän. Lehden selailu on helpompaa kuin 500-sivuisen kirjan aloittaminen (tai etenkin kirjan raahaaminen mukana vaikka matkalla). Pelillisyys sen sijaan on pinnalla. Se innostaa kaiken ikäisiä, mutta etenkin nuoria, tarttumaan myös kulttuuriin, josta he eivät muuten välttämättä olisi niin kiinnostuneita. Pokemon Go sai nuoret lähtemään ulos. Pelitapahtumat saavat nuoret menemään kirjastoon, joka ehkä nimensäkin puolesta on nuorten mielestä jo hieman vanhanaikainen instituutio. Miksei siis nuortenkirjamainen, vaikka jännittäväkin, mutta ehdottomasti uusi ja tuore, pelin muotoon luotu tarinallisuus saisi nuoria tarttumaan kirjallisuuteen nykyistä useammin?

Satakunnan kirjastoissa pelillisyys, elämyksellisyys ja sosiaalisen median välineet on otettu erittäin hyvin käyttöön. Kirjastossa käydessäni katselen usein ilolla sitä, että aulassa vastaan tulee monen ikäistä väkeä. Lapset on vielä suhteellisen helppo houkutella kirjastoon konkreettisten tarinoiden avulla. Satutunnit ja -tuokiot vetävät tiloihin pientä väkeä vanhempineen. Nuoret, ja mikseivät myös aikuiset, taas vaativat nykyään enemmän. Pelkkä paperikantinen kirja, jonka sisällä on uusia maailmoja, ei enää välttämättä riitä. Muodikkaampaa ja nopeampaa on klikkailla hiirellä uusia välilehtiä auki, lukea pätkä sitä, toinen tätä ja jatkaa sitten jonkin muun asian tekemistä. Nykyajan ja etenkin tulevaisuuden informaatikon tulee tietää tämä. Jokaisessa lapsessa piilee, kirjaston kannalta, alkavan ”ongelmatapauksen” siemen. Elämyksellisyyden tuominen perinteisiin kirjastopalveluihin on erittäin tärkeää.

Kirjabloggaajan tarinataivaat

Miten tarinalliset tai muuten elävöitetyt kirjablogikirjoitukset sitten valjastetaan kirjastojen, informaatioalan, käyttöön? Voin aloittaa vaikka itse, jos bloggaajakollegani lähtevät mukaan. Kirjoittakaamme tarina, jonka osaset eivät ole meidän kirjoittamiamme, mutta jotka kokonaisuudessaan muodostavat jotain uutta. Ja tarjotkaamme sitä sitten kirjastojen käyttöön, osaksi niiden tarjoamia verkkosisältöjä. Kirjaston väki voi sitten suositella teemahyllyillä kirjoja, jotka kuuluvat esimerkiksi nuorille suunnattuun tarinaan ”viiltävää” tai aikuisille suunnattuun tarinaan ”kerran kesäkuussa”. Tarinat voivat olla myös teemallisia ja liittyä esimerkiksi jouluun, kevääseen, juhlaan tai surunkäsittelyyn. Kuulun Facebookissa kirjabloggaajien yhteisöön, ja joulukuussa kyseisellä väellä on tapana laatia oma joulukalenteri. Halukkaat 24 bloggaajaa kirjoittavat kukin valitsemansa adventtiluukun sisälle kätkeytyvän tarinan, kirjaesittelyn tai muun vastaavan omaan blogiinsa. Samalla he ”mainostavat” myös tulevia ja menneitä luukkuja, eli kollegoidensa blogeja. Blogarina, jonka blogit voisivat keskenään luoda, toimisi siis sekä kirjallisuuden itsensä, sitä tarjoavien kirjastojen että kirjabloggaajien tuotosten leikkisänä mainostajana.

Kirjabloggareiden joulukalenteri – 5. luukku

Olen ihmisistä vähintäänkin se jouluihmisempi, ehkä jopa yksi jouluihmisimmistä. Siksipä, tilaisuuden tullessa, ilmoittauduin mielelläni osallistujaksi kirjabloggariyhteisömme joulukalenteriin, josta nappasin tämän luukun. Ensin vähän hermostutti: Keksinkö mitään? Mutta kas, minun ei tarvinnutkaan miettiä kauaa. Maaseudulla, synnyinmaisemissa vieraillessani huomasin aikamoisen vipinän ja supinan käyvän kirjahyllyssä – ja muuallakin. Tässä joulutarina lapsille ja lapsenmielisille, joita me lukevat ihmiset tietysti osaamme olla.

img_20161201_150712525

Joulunaika on jälleen kerran saapunut. Odotamme vielä lumikinoksia ja helmihehkuvia, kuulaita hämärän valon aamuja, joissa hiutaleet leijuvat tuntemattomia teitään kohti tassunjalkiä ja käppäröitä. Joulu on kuitenkin jo valloittanut erään talon. Sisällä, pikkukamarin lämmössä, on kahden kämmenen väliin mahtuva mökki, jossa asustaa Römö, tuo aika veitikka tontuksi. Mutta kuka huhuilee nyt Römön ikkunan alla?

Jaah, sehän on Vihreepäinen, naapurin ukko. ”Mikset jo tule alas, nyt on aamu!”, Vihreepäinen huutelee yläkerran ikkunan suuntaan.

img_20161201_154042940

Römö kiskottelee, haukottelee, paukuttelee ranteitaan ja ottaa lakin matkaansa. Sitten hän tömistelee alas. Etupihallaan Römö kurkistelee aidan yli, puupinon taakse, mutta Vihreepäistä ei enää näy missään. Mitäpä tekisin tänään, Römö miettii kuumeisesti, mutta viilein otsin – ja aina sama virne naamallaan. Sitten hän keksii: Hän ei ole aikoihin käynyt kirjastohuoneessa. Ovatkohan tutut kirjat vielä paikoillaan? Tänäänhän olisi hyvä päivä lukea pitkästä aikaa joulutarinoita, tonttu-ukko hihkuu mielessään.

img_20161201_150812414

Kirjastohuoneessa Römö raahaa hyllystä lattialle suunnattoman punaisen kirjan. ”Onpa kirjalla kokoa ja näköä!”, Römö puhkuu ääneen. Ensimmäinen tarina kertoo talvikylmässä laahustavasta tytöstä, jonka harventuneissa lapasissa tulitikut hetken lämmittävät. Soma tyttö, toivottavasti hän löytää jonnekin lämpimään ennen kuin jäätyy. Tai ennen kuin minä jään tämän kirjan alle, hui! Tarina vaikuttaa hiukan ankealta, joten Römö kiipeää hyllyyn etsimään kevyempää luettavaa.

img_20161201_151829847

”Joulupukin lelupaja, se kuulostaa hyvältä. Vaikka en ole itse joulupajan työläisenä ollutkaan. Olen näitä arkisempia tonttuja, mökkihöperötontuksi kutsuvat.” Römö selailee kevyttä kirjasta pitkän tovin, pysähtelee välillä ihailemaan kauniita kuvia, lukee rivin sieltä täältä. Joulupukin rouva on kirjassa leiponut piparkakkuja, niitä Römökin nyt mielellään maistelisi. Kenties pitäisi hankkia mökkiin seuraksi tonttuakka? Römö kun ei koskaan ole opetellut leipomaan.

img_20161201_151922110

Lelupajan kilkatus ja kalkatus alkaa pyörryttää Römöä. Hän kurkottelee hyllyltä seuraavan kirjan, jossa kerrotaan kahdesta pienestä tytöstä. Joulua vietetään tässäkin kirjassa, niinkuin muistelin. Römö ilahtuu. Hennosti tyylitellyissä kuvissa seikkailee myös pieni perhe, joka asuu nukketalossa. Vähän kuin minun mökkini, mutta enemmän tavaraa. Minä pidän yksinkertaisuudesta. Entä akka sitten, pitäisikö sellaiselle olla posliiniastioita ja pitsinenäliinoja? Römö jää hetkeksi mietteisiinsä. Mutta mukavan näköinen perhe ja herttaisia tyttöjä. Tonttu-ukko rapsuttaa partaansa. Jospa lähettäisi sentään joulukortin Nökötti-serkulle Iisalmeen. Ollaanhan sitä kumminkin samaa perhekuntaa.

img_20161201_152215971

Perheilakointi tekee Römön hiukan alakuloiseksi. Olisikohan hyllyllä tarjota jotain muuta? ”Mitäs nämä ovat”, Römö kummastelee hiukan erikoisen näköistä väkeä seuraavan kirjan sivuilla. Hassu kissa ja kuusipuueukko. Ukko lätkimässä pelikortteja miltei puuron joukkoon. ”Eivät ole onneksi minun naapureitani. Tokkopa saisi edes öitään rauhassa nukkua”, Römö jupisee partaansa, mutta nauru on jälleen vallannut hänen kasvonsa. Suretus jäi pikkuisen kuusen punaisten valojen katveeseen, oksalle roikkumaan. Mutta kirjojen edes takaisin nostelu alkaa rasittaa Römöä. Hän lipsuu kirjan sivuilla, vaikka tossuissa pitäisi olla kunnon pitovoiteet. Onneksi vierestä puksuttaa sopivasti juna, jonka kyydissä väsähtävä tonttumme pääsee jatkamaan tutkimusmatkaansa.

img_20161201_152345666

Vaan hetkinen. Juna ei ehdi matkata kuin pari tossullista, kun Römö jo huutaa: ”Pysähdypä veturiseni, jään tässä.” Mitähän nyt? Römö jää ihastelemaan suurehkon kirjan auki olevaa sivua. Vai niin. Onpa oikein viehkeä kuva. Miten herkkää vihreää ja hopeaa. Kuusista olen aina pitänyt, niiden tuoksu muistuttaa minua lapsuuteni kesistä vuosisatoja sitten. Meillä oli Nökötin ja muiden kanssa tapana kilpaa hyppiä kannolta kannolle. Mutta voisikohan tuo taikoa sauvallaan minulle joulupuun? On kyllä kaunis kuva…. Mahtaako tonttu-ukkovanhus ihailla enemmän kuusta vai kuusen neitoa, jaajaa.

img_20161201_152112592

Yht’äkkiä Römö alkaa kuitenkin haukotella makeasti. Onkohan tämä ollut liian riehakas aamupäivä minunlaiselleni höppänälle vanhukselle, Römö tuumii, ja loikkaa verkkaisesti ohi etenevän junan kyytiin. ”Seuraava asema, oma kotimökki!”. Rappuselle on ilmeisesti Vihreepäinen jättänyt korillisen punaisia omenia. Vieressä on myös kirjekuori. No kas, sehän on Nökötin käsialaa. Juurihan tuota ajattelin itsekin. Römö ilahtuu ja myhäilee. Hän astelee rappuset yläkertaan, omenineenkuorineen, ja kömpii sänkyyn. Päiväunet ovat nyt paikallaan, tonttu tuumaa.

Unissaan hän hyppii kannolta kannolle, tippuvien havunneulasten välkkeessä ja kotoisessa tuoksussa. Unen keskeltä kurkkaa ajatus: Ehkä sen eukon hankin, ehkä en. Onhan minulla hyvä näinkin. Alakerrassa joku helisyttelee hiljaa, varoen, pientä kimmeltävää taikasauvaansa.

Tulkoon joulu jokaisen sydämeen.

Tarinassa käytetty lastenkirjallisuus esitysjärjestyksessä:

Suuri satukirjasto 5: Pieni tulitikkutyttö ja muita maailman kauneimpia satuja. WSOY, 1982. Kuvittanut Violetto.

Kultaiset kirjat 8: Walt Disney – Joulupukin lelupaja. (Alkuteos: Santa’s toy shop, (c) 1950-1988, The Walt Disney Company) Sanomaprint kirjat, 1988.

Kurenniemi, Marjatta: Onnelin ja Annelin talvi (1968). Teoksessa Onnelin ja Annelin kootut kertomukset. WSOY, 2003. Kuvittanut Maija Karma.

Prøysen, Alf: Eukko Pikkurillin joulukirja. (Alkuteos: Julebok for barn) WSOY, 1989. Kuvittanut Kari Grossman.

Parker, Cicely Mary: Flower Fairies of the Winter. Teoksessa The Complete Book of the Flower Fairies. First published 1996 by Frederick Warne. The Penguin Group, 2002.

15179204_10154660137666067_795383467925396666_n

Kirjabloggareiden joulukalenterin ensimmäiset luukut ja tulevat kalenteriblogit:

  1. http://hyllytonttu.blogspot.fi/2016/12/kirjabloggaajien-joulukalenteri-1-luukku.html
  2. https://luetaankotama.blogspot.fi/2016/12/kirjabloggaajien-joulukalenteri-2-luukku.html
  3. http://paperikasat.vuodatus.net/lue/2016/12/kirjabloggaajien-joulukalenterin-3-luukku-1
  4. https://joannavonscarlett.blogspot.fi/2016/12/kirjabloggaajien-joulukalenteri-4-luukku.html
  5. Aarrekirjasto
  6. http://1001kirjaajayksipienielama.blogspot.fi/
  7. http://pieni-kirjasto.blogspot.fi/
  8. http://tuntematon-lukija.blogspot.fi/
  9. http://kirjahyllyssablogi.blogspot.fi/
  10. http://hh-lukija.blogspot.fi/
  11. http://adelheid79.blogspot.fi/
  12. https://annelinkirjoissa.wordpress.com/
  13. http://kristankirjat.blogspot.fi/
  14. http://ainajokukesken.blogspot.fi/
  15. http://satunluetut.blogspot.fi/
  16. http://www.havena.fi/kirjaluotsi/
  17. https://tuulevi.wordpress.com/
  18. http://hannankirjokansi.blogspot.fi/
  19. http://kirjakaapinavain.blogspot.fi/
  20. https://paulinevondahl.wordpress.com/
  21. http://unelmienaika.blogspot.fi/
  22. http://luettuaelamaa.blogspot.fi/
  23. http://karvakasakirjat.blogspot.fi/
  24. http://pikunkirjablogi.blogspot.fi/

Turun Kirjamessujen lauantai – onnellisia ajatuksia ja hurmaantumista

Suon aarteita - lasten luontokirja kauniine väreineen.
Suon aarteita – lasten luontokirja kauniine väreineen.

Plussat: Niin paljon elämyksiä ja kohtaamisia, että eivät kahden käden sormet riitä.

Miinukset: Menetän kaikki ei-kirjalliset sosiaalisen median seuraajani (?).

Tätä se on, Turun Kirjamessujen lauantaipäivä. Pää tuntuu vähän virkeämmältä kuin eilen illalla samaan aikaan, ehkä iloiseen hyömyyn tottuu. Jalat eivät edelleenkään rakoilla. One to go, ja sitten takaisin Poriin. Mutta mitäs kaikkea tapahtuikaan lauantaina?

Ensialkuun olin seuraamassa Kirjamessujen uutuutta, Otavan järjestämää lukupiiriä. Lukupiirinä toimi Kirsin Book Club, vuonna 2010 perustettu, aktiivinen joukko. He olivat perehtyneet Juha Itkosen keväällä ilmestyneeseen Palatkaa perhoset -romaaniin, joten paikalla oli myös itse kirjailija, joka vastaili innostuneesti ja lempeästi lukupiiriläisten kysymyksiin ja arvioihin. Seurasin tilannetta joidenkin penkkirivien päässä, ja vaikka tarkoitukseni oli vain piipahtaa katsomassa millainen tämä konsepti on, niin jäinkin paikalle tunniksi. Ja päädyin ostamaan tämän yhden suosikkini uutuusteoksen, messujen kunniaksi omistuskirjoituksella tietysti. Palatkaa perhoset Aarrekirjastossa varmasti myöhemmin arvostelussa.

Kirsin Book Club ja Juha Itkonen perhosineen.
Kirsin Book Club ja Juha Itkonen perhosineen.

Pirkko Saision rauhallinen eleganssi hurmasi varmasti yleisön seuratessamme keskustelua hänen uudesta Mies ja hänen asiansa -kirjastaan. Suursuosikiksi nopeasti noussut Minna Rytisalo kertoi, että hänen Lempi-teoksessaan oli alkuun jokaisen kolmen hahmon kohdalla 10 sivua, ja sitten kaikki oli jo sanottu.”Siitä se sitten alkoi kasvaa”, Rytisalo hymyillen totesi. Jari Tervo keräsi myös runsaasti kuulijakuntaa. ”Unohtakaa Jari Tervo, lukekaa Matriarkka”, kirjailija lausui ja sai yleisön naurahtelemaan.

Haastattelussa karismaattinen Pirkko Saisio.
Haastattelussa karismaattinen Pirkko Saisio.
Arttu Tuominen on jo noussut dekkarisuosikiksi. Pyysin häntä hetkeksi poseeraamaan.
Arttu Tuominen on jo noussut dekkarisuosikiksi. Pyysin häntä hetkeksi poseeraamaan.

Entä Satakunta? Osasto hurmasi väkeä jälleen kauneudellaan. Oikea lempeyden keidas hälisevässä messukeskuksessa. Ja ylpeydellä voin sanoa, että satakuntalaiset kirjailijat ovat samaa lempeyttä tulvillaan. Dekkaristi-suosikiksi pompannut Arttu Tuominen kertoi haastattelussa, että hän ei edelleenkään miellä itseään kirjailijaksi, vaikka monet häneen viittaavat jo kirjailija-Arttuna. Vaatimattomuus kaunistaa, sanovat useat. Taidan mennä ensi kerralla dekkarihyllylle, sillä Tuomisen jännärit sijoittuvat Satakuntaan ja palan halusta tietää mitä kauheuksia esimerkiksi Harjavallassa tapahtuu.

Runoilija Aulikki Oksanen heläytti kuulijoiden riemuksi virrenpätkän, oh! Olin jo kipittämässä seuraavaan tilaisuuteen, mutta jähmetyinkin paikalleni. Kovin herkkää ja taiteellista. Simo Frangén taas sai yleisöpenkit tutisemaan iloisesta naurusta, eikä haastattelija Elina Wallin jäänyt viihdyttävyydessä ollenkaan kakkoseksi. Osastolla hyörivät Wallin ja Heli Laaksonen saavat jatkuvasti myös ihailevia katseita osakseen – mistä ovatkaan löytäneet nämä vinkeät vaatteet (huomenna kuvaan). Hymy kasvoilla on tietysti vielä suurempi meriitti kuin puvustus.

Porin kulttuuritoimen suuresti ihastellut kirjoista rakennetut pöydänjalat.
Porin kulttuuritoimen suuresti ihastellut kirjoista rakennetut pöydänjalat.

Viehättäviä löytöjä tein Sanojen Satakunnassa Teija Tiilimäen kalligrafia-kojusta, jäätelöä söin ruokamessuilla, treffasin sattumalta vessajonoissa ja käytävillä muita some-tiimin naisia ja katselin useita kirjakasoja pursuavia kojuja. Ostokset ovat pysyneet maltillisina, mutta huomiselle on vielä varattuna yksi panostus – nähtäväksenne jää mikä se on. Suosikkikirjaa en ollut ottanut kotoa mukaan, mutta piipahdin silti katsomassa Kirjalliset treffit -tilaisuuden alkumetreillä. Siellä viehättivät uskaliaat lemppareistaan keskustelevat treffailijat sekä aina suloinen Jenni Haukio.

Toinen messujen uutuus, Kirjalliset treffit, alkamassa.
Toinen messujen uutuus, Kirjalliset treffit, alkamassa.
Lettipäiset kirjaintoilijat.
Lettipäiset kirjaintoilijat.

Lounasseurana minulla oli uusi ihana tuttavuus, kuvittaja-kirjailija Suvi Vehmanen. Häneltä sain jo eilen kotilukemisiksi juuri ilmestyneen, upean, luontokuvilla kukitetun lasten luontokirjan Suon aarteita. Ihastelin eilisillan kirjan kauniita kuvia, ja tänään vaihdoimme ajatuksia kirjallisuudesta, suosikeistamme ja lapsille suunnattujen kirjojen hyvistä ominaisuuksista. Blogissa Suon aarteista lisää piakkoin. Jutteluhetkemme oli päivän parhaita hetkiä. Toinen parhaus oli se, kun messupäivän loppumetreillä istuimme Karoliina Suoniemen kanssa Sanojen Satakunta -osaston ”takahuoneen” ”nurmikolla” niin sanotusti kaikkemme antaneena (Karoliina tietysti vielä paljon suuremmassa määrin kuin minä) ja juttelimme kirjoista. Olen niin iloinen, että pääsin mukaan tähän kirjahurmokselliseen yhteisöön. Nyt kiitollisin mielin iltapuhteille ja katse kohti kolmatta messupäivää.

 

Uusia tuttavuuksia ja yllättäviä löytöjä – Kirjamessujen perjantai-iltapäivä

Tapio Haapalan letkuveistos täysvihreissään.
Tapio Haapalan letkuveistos täysvihreissään.

Ensimmäinen messupäivä on takana. Lautasella Palak Paneer, päässä vieläkin messuäänet. Turussa, toisessa kodissa, satakuntalaisen on hyvä kelliä nyt kulttureituneena, ennen seuraavaa kirjallista kattausta.

Messuilla riensin hallista toiseen, kuuntelin keskusteluja sieltä täältä ja kohtasin erilaisia ihmisiä. Parasta haahuilua! Nuortenkirjailija Salla Simukka kertoi uudesta Sisarla-lastenromaanistaan, mutta myös siitä, kuinka hän ulkomaisia kustantajia kohdatessaan suosittelee näille myös muuta suomalaista kirjallisuutta. Terhi Rannela kuvaili Frau-romaanin kirjoittamista runsasta taustatyötä vaatineeksi urakaksi, josta häntä on myös kritisoitu – nimittäin ss-kenraalin vaimon inhimillisestä kirjallisesti käsittelystä.

 

Porin kirjastoauto, tuo lännen kaunein, oli parkkeerattuna (satakuntalaisittain parkattuna) messukeskuksen ulkopuolelle. Piipahdin sisälläkin – en ole ollut kirjastoautossa sitten mummun kanssa muinaisina kesinä vietettyjen maalaishetkien jälkeen. Ihana, värikäs bussikaunotar! Bussissa kohtasin myös erään satakuntalaisen kulttuuri- ja runo-osaajan (Katso kuva!).

Kauneutta tarjoili myös ehdottomasti liian vähälle huomiolle jäänyt, mutta Satakunta-osastolla suuresti arvostusta saanut Eurajoen lastenlaulukilpailun parhaimmistosta koostettu nuottikirja, jonka toooodella hienon kuvituksen on tehnyt nuori raumalainen Pauliina Linjama. Ohhoh, pääsi minultakin, kun kirjaa selasin.

Kääk!
Kääk!
Porilainen kaunotar.
Porilainen kaunotar.
Pauliina Linjaman laulukirjakuvitusta.
Pauliina Linjaman laulukirjakuvitusta.
Vesa Vitikainen ja minä mainostamme hänen sarjakuvakirjojaan.
Vesa Vitikainen ja minä mainostamme hänen sarjakuvakirjojaan.

En miltei koskaan lue sarjakuvia. Paitsi Satakunnan Kansasta Baby bluesia. No joo. Mutta Sanojen Satakunta -osastolla törmäsin sympaattisen oloiseen mieheen, joka seisoi kirjamyyntitiskin takana. Hän paljastui Porissa asuvaksi sarjakuvantekijä Vesa Vitikaiseksi. Miehen sarjakuvatuotanto on moninaista, mutta etupäässä mieleen jäivät sotahistorialliset ja supersankariaiheiset sarjakuvat. Vitikaisen mukaan sota-aiheet kiinnostavat enemmän aikamiehiä kuin nykynuorisoa. Kenties tämäkin muuttuu itsenäisyyden juhlavuoden myötä? Pohdimme kyllä sitäkin, että supersankariaiheet vetoavat myös juuri entisaikojen poikiin, niihin, jotka hakevat uusista sankareista nostalgiaa menneiden, kadonneiden tilalle. Mutta mitäpä sitten, hyvä niin. Vitikainen on kuulemma kirjoittanut pienestä pitäen, mutta ensimmäinen, hänen sanojensa mukaan, oikean kustantamon kustantama sarjakuvakirja ilmestyi vuonna 2005. Rokka ja kumppanit sekä kersantti Napalm sitten sille nuorisollekin pukinkonttiin.

 

Satakuntalaisia runoilijoita rivissä.
Satakuntalaisia runoilijoita rivissä.

Satakunnan satumaisissa ympyröissä ihastuttivat myös lastenkirjailijat sekä runoilijat, jotka lukivat otteita tuotannostaan. Arja Palonen, Pauli Karmala, Jaana Mäki, Mervi Kariniemi ja Nina Rintala ottivat osaa Satakunnassa järjestettyyn runokätköilyyn, jossa ihmiset saivat koordinaattien perusteella etsiä runoja geokätköilytyyliin. Messuilla kuulimme heidän kätkörunojaan ja muutakin. Lyhyitä, pitkiä, dramaattisia, karismaattisia runoja. Läänintaiteilijamme Karoliina Suoniemenkin mukaan, tunteita laidasta laitaan.

Piipahdin myös kuuntelemassa Pori Sinfoniettaa ja seuraamassa porilaista improvisaatioteatteria Kosmisen karusellin parissa. Ensimmäisessä yleisö oli hiirenhiljaa paikallaan, jälkimmäisessä vähän hihiteltiin ja hymyiltiinkin. Hymy oli allekirjoittaneella koko päivän herkässä, mutta jalat ja pää alkoivat loppua kohden olla hiukan höttöisät. Lepotauko tekee hyvää. Uudella riemulla lähden messuille taas aamulla, kaupunkibussi satasella torin kulmalta.

Kesällä lukemista, syksyllä Turun kirjamessut ja Teljän kirjallisuuspäivät

Kuva: Teos
Kuva: Teos

Nurkissa kolisee ja pyöräillessä vain kypärä estää hiuksia lähtemästä lentoon. Olemme keskellä kesämyrskyä, vaikka täällä lännessä sen voima taitaakin jäädä vähemmälle. Luonto on toki kauneimmillaan, mutta tänään maltoin jättää sen odottamaan, sillä paljon on asiaa blogattavaksikin.

Viime kuukausina on tullut luettua hävettävän vähän, koska aika on yksinkertaisesti loppunut kesken. Mutta nyt on pitkästä aikaa sohvannurkalla ja repussa useampi keskeneräinen kirja kerrallaan. Viimeistelen Täällä Pohjantähden alla -trilogiaa. Linnan humoristinen ja kaunis kerronta vie aina mennessään alkusivuilta lähtien. Oppaantöiden hiljaisina tunteina olen lukenut pitkään odotellutta Emmi Itärannan Teemestarin kirjaa, joka on myös kahden naisen lukupiirimme keskustelunaiheena ensi viikolla. Katharina Hagenan Yö ei unohda oli lukukelpoisa ja ansaitsee oman blogipostauksensa tässä piakkoin. Hyllyllä, aarteena, silmää iskee oikeaa hetkeä odotellut Kjell Westön Missä kuljimme kerran. Monta sivua silkkaa kirjallista rakkautta tiedossa, oletan. Lähiviikkojen lukemistossa on myös esimerkiksi Eeva-Kaarina Arosen Edda sekä Nobel-voittaja Halldór Laxnessin 1930-luvulla kirjoittama Salka Valka (Kiitos ystäväni L suosituksesta!).

Kesällä tämä bloggaaja valmistautuu myös syksyyn, joka tuo tullessaan vallan uudenlaisia ja kutkuttavia haasteita.

Turun kirjamessut, tuo upea jokavuotinen tapahtuma, järjestetään tänä vuonna 30.9.–2.10. Vuoden kotimaisena teemana on Sanojen Satakunta (Facebook-sivu täällä). Tämän moninaisen ja rikkaan, turhaan parjatun, kauniin alueen kulttuuri pääsee siis ansaitusti esiin. Viime vuonna seikkailin kirjamessuilla kävijänä, ihailin osastoilla liihottelevaa Jenni Haukiota, sotkeuduin kirjoja pullollaan olevien pöytien viidakkoon, tapasin tuttuja esittelytiskeillä ja etsin kahvilasta gluteenitonta syötävää. Ensi syksynä olen mukana Sanojen Satakunta –teemaosastolla enkä voisi olla siitä iloisempi! Turun kirjamessujen ohjelma julkaistaan täällä 29.8.2016, joten pysyhän sinäkin, kirjan ystävä, kuulolla.  Ulkomaisena teemana on Saksa, ja onhan siellä sitten vielä kaikenlaista muutakin herkkua. Olen valmistautunut lukemaan pohjustukseksi aika kasan kirjamessuille osallistuvien kirjailijoiden tuotoksia.

Ja meillä Porissakin tapahtuu. Teljän kirjallisuuspäivät (Facebook-sivu täällä) järjestetään 21.–23.10. Olen saanut kutsun osallistua Mitä vanhuksille kuuluu? –lukupiiriin yhtenä niin sanotuista esikeskustelijoista – tietysti paikalle toivotaan paljon juttelunhaluisia ihmisiä. Keskustelun pohjana on Minna Lindgrenin Ehtoolehto-sarja, joka kuuluu näin ollen olennaisesti kesälukemistooni.

Syksy kutkuttelee, mutta onneksi ensin on vielä useampi ihana kesäkuukausi, joiden aikana ilmat toivottavasti suosivat ja kutsuvat nurmikoille ja puistonpenkeille lukemaan. Pari Merri Vikin Lotta-kirjaa voisin nauttia kevyiksi kesäherkuiksi!

Kirjan vuoden parhaat palat ja lukuhaaste 2015

IMG_20160106_121304077Kirjan vuosi 2015 on hiljattain mennyt mailleen. Luin varmasti enemmän kirjoja kuin minään aikaisempana elämäni vuotena. Osatekijänä tässä rohmuamisessa oli eittämättä mainio lukuhaaste, mutta kirjat ovat muutenkin vallanneet tilaa lempipuuhissani viimeisten vuosien aikana yhä enemmän.

Paras vuonna 2015 lukemani kirja on – tattadaa! – Selja Ahavan Taivaalta tippuvat asiat.  Hyvinä kakkosina tulevat Anna-Kaari Hakkaraisen Purkaus, Ulla-Lena Lundbergin Jää sekä Pirkko Saision Vastavalo. Westö, Abulhawa ja Shamsie viehättivät myös, uusilla teoksillaan. Luin myös vaikuttavia klassikoita, kuten Laila Hirvisaaren Hylätyt talot autiot pihat, Milan Kunderan Olemisen sietämätön keveys sekä Gabriel Garcia Márquezin Sadan vuoden yksinäisyys. Lämminhenkisellä huumorillaan ihastuttivat erityisesti Gabrielle Zevinin Tuulisen saaren kirjakauppias ja Riikka Pulkkisen Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän. Tulevalta keväältä odotan eniten Kate Atkinsonin Elämä elämältä -romaanin jatko-osaa nimeltä Hävityksen jumala, jossa elämänsä uudelleen ja uudelleen elää aikaisemman teoksen päähenkilön Teddy-veli.

Osallistuin vuoden 2015 kirjahaasteeseen ja kirjasinkin kesällä, haasteen puolivälin paikkeilla, siihen mennessä luetut opukset. Nyt on haaste suoritettu yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Onneksi vuodelle 2016 on tiedossa uusi haaste, kiitos HelMet. Mutta ensin viime vuoden puuttuvat palaset:

4. Kirja, jonka kirjoittaja oli alle 25-vuotias, kun kirja julkaistiin

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia (marraskuu).

5. Kirja, jonka henkilöistä kaikki eivät ole ihmisiä

Sabina Berman: Nainen joka sukelsi maailman sydämeen (syyskuu).

Kirjan päähenkilö on autistinen tyttö, joka kasvaa aikuiseksi yhdessä tonnikalojen kanssa. Tonnikalat onkin paikoin kuvattu hyvin inhimillisinä olentoina, ystävinä.

16. Kirja, jota äitisi rakastaa

Tove Jansson: Kesäkirja (toukokuu).

Pidin itsekin kovasti tästä luonnon ylistyksestä, isoäidin ja tytön ystävyyden kauniista ja herkästä kuvauksesta.

17. Kirja, joka on mukaelma jostakin klassisesta tarinasta, esim. sadusta, Shakespearen näytelmästä tai kirjallisuusklassikosta

Mauri Kunnas: Seitsemän koiraveljestä (joulukuu).

No juu, tässä mentiin hieman aidan matalimmasta kohdasta, mutta satun omistamaan kyseisen piirrostarinan.

21. Kirja, joka sinun piti lukea koulussa, mutta et lukenut

Tämä kohta jäi tyhjäksi siitä syystä, että luin tunnollisesti kaikki määrätyt kirjat.

22. Muistelmateos tai elämäkerta

Donald Spoto: Lumous. Audrey Hepburnin elämä. (joulukuu)

Upean kaunokirjallinen tositarina ihailemastani näyttelijättärestä.

25. Syntymävuonnasi julkaistu kirja

Laila Hietamies: Pilvissä taivaanlaiva. (joulukuu)

Laatokka-sarjan ensimmäinen osa. Melko raskasta luettavaa, joten sarja tuskin täydentyy omalla kohdallani.

26. Kirjatrilogia

Pirkko Saisio: Pienin yhteinen jaettava, Vastavalo, Punainen erokirja.  (kesäkuu, heinäkuu, elokuu)

Upeaupeaupea trilogia, suosittelen lämpimästi.

27. Nuorille tai nuorille aikuisille suunnattu kirja

Maria Küchen: Varastettu peili. (marraskuu)

30. Sarjakuva-albumi tai romaani

Art Spiegelman: Maus I – Selviytyjän tarina & Maus II – Ja täällä vaikeudet alkoivat(marraskuu)

34. Kirja, jonka nimessä on numero

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys. (elokuu)

35. Kirja kirjailijalta, jonka nimikirjaimet ovat samat kuin sinulla

Sarah Waters: Vieras kartanossa. (marraskuu)

36. Runokirja

Edith Södergran: Elämäni, kuolemani ja kohtaloni. Kootut runot. (lokakuu)

37. Kirja, joka on kielletty jossain päin maailmaa

J. D. Salinger: Sieppari ruispellossa. (marraskuu)

Aikoinaan ahkerasti sensuroitu teos. Viihdyttävää luettavaa.

39. Kirja, jonka muistat lapsuudestasi

Gavriil Trojepolski: Bim mustakorva. (elokuu)

40. Tulevaisuuteen sijoittuva kirja

George Orwell: Vuonna 1984. (joulukuu)

Mykistävän kauhistuttava tulevaisuuskuvaus, josta kyllä löytyi aimo annos totuuksia nykyajasta.

44. Klassinen rakkausromaani

Jane Austen: Sense and sensibility. (joulukuu)

46. Kirja, joka kertoo jonkin alkuperäiskansan jäsenestä tai kulttuurista, esim. saamelaiset, intiaanit tai aboriginaalit

Kati-Claudia Fofonoff: Seidan kirous – romaani. (joulukuu)

Saamelaisten muinaisusko kilpailee kristinuskon kanssa. 

49. Jännityskirja tai dekkari

Carlos Ruiz Zafón: Tuulen varjo. (heinäkuu)

 

Osallistuitko haasteeseen? Kuinka kävi?