Money money money

Kuva: WSOY
Kuva: WSOY

Elämää voi muuttaa vain kirjoissa. Pyyhkiä kaiken pois yhdellä sanalla. Poistaa asioiden painon. Kumittaa katalat teot ja lauseen lopussa löytää itsensä yhtäkkiä toiselta puolelta maailmaa.

Keski-ikäinen Jocelyne pyörittää nuorena ostamaansa lankakauppaa. Elämä ympärillä pyörittää häntä. Jocelynen melkein kaima aviomies Jocelyn haaveilee hienosta autosta ja muusta luksuksesta. Aviopuolisoita yhdistää menneisyyden suru. Aikuiset lapset ovat lähteneet maailmalle. Toteuttamaan itseään, kumpikin parhaalla näkemällään tavalla. Eräänä päivänä Jocelynen ystävättäret, hurvittelevat ja jännittävämpää elämää tavoittelevat kampaajakaksoset, saavat Jocelynenkin lottoamaan. Miksei, huvin vuoksi. Mutta mitä tehdä, kun vastoin kaikkia odotuksia onkin voittaja?

Lue lisää

Ruususen unta

Kuva: Otava
Kuva: Otava

Kun olin lapsi, kotimme vieressä oli oikea satumetsä. Siellä kävin äidin kanssa. Mielikuvitukseni sai lentää vapain siivin. Oli kaatuneiden puiden juurakoiden noitia, kiipeilypuita ja satuolentojen jättämiä jälkiä. Tunnelma oli salaperäisen kutkuttava, mutta ei missään tapauksessa pelottava.

Veera Salmen Kaikki kevään merkit (Otava 2014), sen sijaan, on tarina, jossa koti-idyllinsä menettänyt Maikki löytää ainoat ystävänsä metsästä. Siellä huhuilee isän istuttama nuori kuusi ja siellä telmii muistoissa kadotettu toinen puolisko Kukka. Kotona odottaa vain entisen kauniin punamekkoisen äidin, hänen ihanan mammansa, haamu. Pelkkä verkko, josta riemukkaat kalat ovat karanneet vapauteen mamman jäätyä yksin ikävöimään entisiä osasiaan. Talo ruusujen keskellä on muistojen riuduttama kuten sen asukitkin.

Lue lisää

Kun myrsky on mennyt mailleen

Kuva: Tammi
Kuva: Tammi

Varoitus: Kirjoituksen taustalla on suuri tunnelataus.

Seistä yksin meren rannalla, synkkänä myöhäiskesän tai alkusyksyn iltana. Meri ulvoo ja tuuli heiluttaa puita, rantakaisloja. Riepottelee takkuisia hiuksia. Ilma maistuu suolaiselta ja autiolta. Kesä antaa kylmän suudelman iholle. Hyvästiksi.

Birk kuuli hengityksensä hiljaiset mainingit ja mietti Vigdistä, seisomassa rannalla, ensimmäistä kertaa, hiukset hapsuilla, ja Kjarri siinä vierellä. Katse Kjarrin silmissä, hän oli nähnyt sen jo silloin, ja jos Kjarri olisi malttanut katsoa veljeensä, hänkin olisi nähnyt, jo silloin.

Lue lisää

Pieni kirjapuoti

Kuva: Gummerus
Kuva: Gummerus

Suurena kirjojen rakastajana, suorastaan kirjoista eläjänä, en tiedä juuri mitään vastustamattomampaa kuin pienet ja tunnelmalliset kirjapuodit. Ne kätkevät sisäänsä oikeastaan kaikki mahdolliset aarteet, koko elämän. Ei, en tarkoita, että haluaisin elää kirjapuodissa. Mutta olettehan käyneet sellaisessa ja aistineet sen tunnelman? Niin. Eihän sille löydy sanoja.

Mutta tunnelman vangitsemisessa onnistuu Gabrielle Zevin kirjassaan Tuulisen saaren kirjakauppias (Gummerus 2014). Kyseinen kirja on Zevinin ensimmäinen suomennettu romaani. Liekö viehätys osittain suomentajan ansiota, tuskin sentään, joten uskallan toivoa tämän teoksen menestyksen myötä sijaa löytyvän neidon vanhempienkin kirjojen kääntämiselle.

Lue lisää

Pahoittelemme tekstityksen puuttumista

Kuva: Otava
Kuva: Otava

Kaikki tärkeä jää aina sanomatta. Kaiken olennaisen, sen mistä todella pitäisi puhua, ihmiset pitävät sisällään. Sen takia elämä on sellaista kuin se on, pelkkää arvailua. Haparointia pimeässä. Yhtä jatkuvaa väärinkäsitystä.

Liisa ja Esko, samanlaiset suomalaiset nuoret ihmiset, tapaavat puistonpenkillä 1950-luvun lopulla. Kohtalo. Yhdessä he laittavat alkuun perheen ja yhteisen suvun. Kolme hienoa poikaa. Yhteiset unelmat. Koti ja auto ja yritys. Kesämökki ja kesäjuhlat. Golf, kuulennot ja NHL.

Juha Itkosen romaani Hetken hohtava valo (Otava 2012) on rehellinen kertomus suomalaisuudesta. Ihmisistä, jotka sekä muuttuvat että pysyvät samana, vaikka vuodet kuluttavat heistä nuoruuden hehkun. Perheestä, jonka on vaikea pysyä koossa. Muistaa, miksi sen osat alun perinkään loksahtivat yhteen. Loksloks. Kabuum. Ja perheen sisällä ihmisten hankala muistaa itsensä. Asettaa itsensä etusijalle ensin, jotta voi sitten jakaa löytämäänsä valoa muille. Mielessä ja sydämessä niitä asioita, joista aina puhutaan. Toisia, jotka mainitaan häpeillen ja innottomasti. Paljon niitä, joista vaietaan.

Lue lisää

Ja jossain laulaa lintu

Kuva: Otava
Kuva: Otava

Eletään alkukesää vuonna 1944. Karjalan kannaksella, Suontaan kylässä elää pieni joukko naisia ja lapsia. Isät, aviomiehet ja naapurinpojat ovat poissa. Suomi tutisee jatkosodan loppuvaiheissa. On vain ajan kysymys, milloin vihollinen vyöryy läpi hiljaisten metsikköjen ja aavikoituneiden kylien. Naisväen on lähdettävä turvaan Viipuriin. Mutta Viipurikaan ei ole enää rauhan asemapaikka. Pommit tuhoavat lasten leikit, kesämekoille roiskahtaa tomua.

Laila Hirvisaaren Hylätyt talot autiot pihat (Otava 2014, ilmestyi ensimmäisen kerran v. 1982) vaikuttaa ensisilmäyksellä tositapahtumiin perustuvalta kertomukselta evakoista, jotka taittavat epävarmaa tietään pois sodan kauhuista. Se on kuitenkin paljon muutakin. Rakkaustarina. Filosofista pohdintaa ihmiselämän sattumanvaraisuudesta, kohtalosta ja selviytymisestä. Todellinen tarina ihmisyydestä kriisin keskellä.

Lue lisää

Nimikö miehen pahentaa?

Kuva: Tammi
Kuva: Tammi

Nimellä on ihmiselle suuri merkitys. Sen myötä synnymme persooniksi, Emilioiksi ja Kimmoiksi ja Satu-Unelmoiksi. Keskustelin hiljattain ystävieni kanssa siitä, kuinka vahvasti oma identiteetti kietoutuu nimeen. Harva vaihtaa nimeä, mutta on niitäkin, jotka kokevat olevansa jotain muuta kuin mitä vanhemmat ovat pitäneet parhaana,

Jhumpa Lahirin esikoisromaani Kaima (Tammi 2005) on perhetarina, jossa keskeisellä sijalla on nimi. Gangulien esikoislapsi saa nimensä käytännön pakosta. Hänen vanhempansa, bengalilaiset Ashima ja Ashoke, saavat poikalapsensa Bostonissa 1960-luvulla. Pojan syntyessä he odottavat nimipäätöstä sukunsa arvostetulta isoäidiltä, mutta kirje ei koskaan saavu perille. Syntymätiedoissa on kuitenkin oltava nimi. Gogol saa vasta aikuisena tietää, miksi häntä kutsutaan tällä oudolla nimellä, joka ei viittaa bengalilaisuuteen sen paremmin kuin yhdysvaltalaisuuteenkaan. Isä Ashoken nuoruudessa kokema täpärä pelastuminen, ja lapsuudesta asti erästä venäläistä kirjailijaa kohtaan tuntema kunnioitus, määrittävät Gogol-pojan vuosia kestävän identiteettitaistelun.

Lue lisää

Prinsessa ja skorpioni

Kuva: LIKE
Kuva: LIKE

Keittiönpöytämme ääressä, oluen, purkkitonnikalan, muurahaisten, perunalastujen ja tomusokeripintaisten valmisdonitsien alttarilla, lupasin äidille, etten koskaan käyttäisi huulipunaa enkä hajuvettä enkä kasvattaisi hiuksiani pitkiksi vaan pitäisin ne poikamaisen lyhyinä.  

Pysy varjossa, älä kävele auringossa. 

En, äiti.

 

 

 

Lue lisää

Valona yössä vain

Kuva: LIKE
Kuva: LIKE

Makeaa mettä ja apilapeltoa, jostain kaukaa kiertyvää utua, lämmintä turvasyliä ja iltasatua, sitä se oli, vanuun kietomista ja paijaamista johon Elena saattoi siirtyä hetkessä, ihan kuin minä olisinkin ollut se joka alun perin soitti ja oli vailla jotain järjetöntä. 

Lapsena pidin kovasti eräästä talvisen juhlan ajan piirretystä. Se kertoi ompelijanaisesta ja hänen tyttärestään. Naisen oli tarkoitus toimittaa juhla-asu rikkaalle rouvalle, joka asui hieman kauempana. Naisen sairastuttua toimitusmatkalle lähtikin tyttönen. Lumipuhurin ja hankien läpi hän taivalsi määränpäähänsä. Matkalla melkein lumeen hautautuen, perillä kohmeessa. Mutta onnellinen täytettyään äidin antaman tehtävän. Tyttö jäi juhliin, nautti lämmöstä ja humusta sekä pääsi lopulta, lämpimästi reen kyytiin peiteltynä, kotiin huolestuneen äitinsa helmaan. Miten lämminhenkistä!

Lue lisää

Sen sydän ymmärtää

Kuva: WSOY
Kuva: WSOY

Miten usein onkaan ihmiselämän suurimmat tragediat punottu väärinkäsitysten nauhoista. Niistä, joita itsepäinen mieli ei osaa avata. Ainakaan ajoissa. Katumus, pysähtyneisyys, kaipuussa kieriskely, sovitus.

Lisa Seen Lumikukka ja salainen viuhka (WSOY 2006) on tarina kahden naisen ystävyydestä. Kohtalon suopeat oikut ja taidokkaat, hyväntahtoiset juonet kietovat heidän elämänsä jo varhain yhdeksi puuksi, joka pyrki versomaan vain yhteen suuntaan – ylemmäs, kohti heidän haaveilemaansa onnellista elämää rinnakkain. Lilja on yksi köyhän maanviljelijäperheen tyttäristä, mutta, onnekseen, harvinaislaatuisen kaunisjalkainen tyttö. Lumikukka taas kuuluu varakkaaseen ja kuuluisaan sukuun. Samana päivänä hevosen merkissä syntyneet tytöt oppivat toisiltaan 1800-luvun kiinalaisen yhteiskunnan naiselle asettaman roolin vaatimia taitoja. Matkalla leikkisistä tyttösistä perheellisiksi naisiksi he oppivat kirjonnan, taloustöiden ja salaisen kirjoitusjärjestelmän lisäksi sen, millaista on hengittää erossakin toisen ihmisen kanssa samaa ilmaa. Mutta polku on kovin kivinen ja kuoppainen hennoille ja typistetyille liljajaloille. Ja naiseuden taakka on joskus painavampi kuin rakkauden kannatteleva voima.

Lue lisää