Jokainen voi olla prinsessa

Tämä on tarina siitä, kuinka ilahdutin mieleni Tuomas Kyröstä.

En ole liiemmin seurannut tv:n ajankohtaishuumoripaneeliohjelmia, koska muutenkin katson tv:tä kovin vähän. Miika Nousiaisesta olen yhden otannan perusteella sitä mieltä, että on kelpo kirjailija. Tuomas Kyröstä olen tiennyt sen, että hän on parrakas ja lupsakka, puhuu kovasti paljon aiheesta kuin aiheesta. Lukupiirissä tuli sitten kehotus lukea Kyrön Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja (WSOY 2014). Suhtauduin tähän ajatukseen skeptisesti, mutta kiinnostuneesti, koska onhan noista kirjoista kohuttu, ja täytyyhän jokaisen itseään arvostavan kirjabloggarin joskus niihin kohuttuihinkin tarttua.

Teos otti minut haltuunsa ihan ensi metreiltä. Olin häkeltynyt. Miten inhimillinen ja viisas hahmo! Miten maukkaasti rivien väliin kirjattuja ajatuksia maailmasta, vaikeistakin asioista, yksinäisyydestä, kuolemasta, ystävyydestä, luopumisesta ja ymmälläänolosta muutoksien edellä. Toisessa kourassa maalaisjärkeä, joka on osittain menetetty, kun siirryttiin käpylehmistä virtuaalilemmikkilehmiin ja sitten vielä reaaliajassa kotisohvalla, vaikka jossain pellolla toisella puolella maailmaa ammuviin lehmiin. Toisessa nerokastakin tarttumista modernimpaan hetkeen vaikka sylitelevisioiden muodossa.

9789510407622_frontcover_final_medium
Kuva: WSOY

Tarkoituksenaan löytää mustetta testamentin tekoon, mielensäpahoittaja ajautuu kohtaamaan poikkeuksellisia vieraita: sivistyneen lättähatun ja naapurin ”thaimaanialaisen” ottopojan, ja myös oman poikansa, joka hänkin on enemmänkin vieras. Kun pään kopsauttaa väärällä hetkellä, voi päälle langeta hoitolaitokseen joutumisen uhka, vaikka uhan alla oleva olisi uhkaajiaan enemmän kartalla maailmanmenosta, sotavuosista tähän päivään.

Jokaisessa suvussa on vähintään yksi tällainen vanhanajan ukko, joka näyttää tunteensa kipristellen ja manaa tätä aikaa (oli tämä aika mikä tahansa). Mutta mielensäpahoittaja on paljon muutakin kuin teknologisesta kehityksestä tipahtanut jäärä – hän on hyväntahtoinen, suvaitseva, oppimiskykyinen ja läheisistään omalla jäyhällä tavallaan suuresti välittävä ukkokulta. Nauroin ja liikutuin vuoroon, mutta päälimmäinen tunne oli kuitenkin se hämmästys. Että minulta on jäänyt lukematta tällainen kultakimpale.

Pojantytär kysyi miksi minulla oli presidentin puku päällä, kun yleensä papalla on papan puku. Sanoin harjoittelevani merkittäviä juhlia varten. Pojantytär kysyi tulisiko niihin juhliin prinsessoita.

-Mulla on prinsessapuku, uimapuku ja lapulliset haalalit, tyttö kertoi.

Kyllä ovat kaikki prinsessavaatteita, jos niin haluamme.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s