Näyttämönä hyinen vesi. Ensimmäinen näytös pärskii suomuissaan. Toinen näytös kirjavoituu kameran linssin läpi. Pääosanesittäjät elävät rooliaan verhojen sulkeuduttuakin. Vain unissaan he näkevät näkyjä kauniimmasta näytelmästä – ja toisistaan.
Hämmentävä sattuma, että ollessani keskellä Coney Islandia sivuavaa musikaaliproduktiota satuin lukemaan Alice Hoffmanin Ihmeellisten asioiden museo -romaanin (Gummerus 2015). Sweet Charity -musikaalin nimikkohenkilö kokee tunteikkaita hetkiä huvipuiston korkeuksissa. Romaanin vedenneitomainen päähenkilö Coralie sen sijaan ui työkseen tyrannimaisen isänsä luomassa kummajaissirkuksessa eikä edes uskalla haaveilla oikeasta rakkaudesta. Lapsesta saakka erikoisuuksien keskellä elänyt Coralie alkaa kapinoida isäänsä vastaan vasta rakastuttuaan ensisilmäyksellä metsän muukalaiseen. Valheet ja vääryydet kasvavat osaksi tarinaa, josta hän yrittää pyristellä irti koko vartaloon kiinnitetyn tekopyrstönsä voimalla.
New Yorkin kaduilla kameroi juutalaisesta yhteisöstään erkaantunut Ezekiel, uudessa elämässään Eddie. Etsiessään epätoivoisesti sielukkaan kuvaamisen lahjaa hän tulee astelleeksi sisään työläistön murheeseen. Historiasta kaivetaan esiin poikasena kadonneet löytänyt Eddie, joka etsii vaaleaa tyttöä, mutta törmääkin vedenneitoon.
New Yorkin Coney Islandin todellinen menestystarina ajoittui juuri kirjassa käsiteltäviin 1900-luvun alkuvuosikymmeniin. Huvittelun keskus koostui parista suuremmasta huvipuistosta ja pienemmistä, itsenäisistä huvikeskuksista. Vaikka Ihmeellisten asioiden museo onkin henkilöineen ja tapahtumineen fiktiivinen paikka, niin tällaisia museomaisia kummajaisnäyttämöitä toki oli todellisuudessakin. Aikana, jolloin ihmisten niin sanotut poikkeavuudet tai vajavuudet kyettiin muuttamaan viihteeksi ja kassavirroiksi. Tarinassa kiinnostavinta onkin se, kuinka raadollisesti ihmiset voidaan totuttaa muottiinsa. Kuvittelemaan, että heissä hieman erilaisina on jotain väärää tai luonnonvastaista.
Kirjassa kummajaisnäyttelijöiden rinnalla kulkee tarina modernisoituvan kaupungin työläisistä, jotka taistelevat vielä epätoivoisesti oikeuksiensa puolesta. Kahdenlaisten valitushuutojen taustalla soiva tivolimusiikki luo koomisessa ristiriitaisuudessaan täydellisen tunnelman.
Ihmeellisten asioiden museo on näkynyt blogeissa paljon, mutten ole oikein vielä innostunut siitä. Voi olla, että päädyn ohittamaan sen, on niin paljon muuta luettavaa.
Blogistani löytyy sinulle haaste 🙂
TykkääTykkää
Kiitos haasteesta! 🙂 Ihmeellisten asioiden museo oli erilainen lukukokemus. Ei siitä mitään suosikkikirjaani tullut, mutta en kadu niitä tunteja, jotka käytin sen parissa. 🙂
TykkääTykkää